Uutiset
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistus – kuntalaiskysely
Konkreettisia muutoksia
Kolmiportaisen tuen malli (yleinen tuki, tehostettu tuki, erityinen tuki) poistuu kokonaan. Opetus järjestetään siten, että se huomioi oppijoiden erilaiset tarpeet ja edellytykset.
Oppimisen tukea järjestetään ensisijaisesti ryhmäkohtaisena. Siihen on oikeus kaikilla oppilailla. Ryhmässä järjestetyn tuen lisäksi oppilas voi saada oppilaskohtaisia tukitoimia. Oppilaskohtaisista tukitoimista tehdään hallintopäätös.
Lukuvuoden 2025–2026 aikana tullaan tarkistamaan kaikkien nykyisten tehostetun ja erityisen tuen piirissä olevien oppilaiden päätökset vastaamaan uutta lainsäädäntöä. Käsite (erityisen tuen) pienluokka poistuu ja jatkossa puhutaan erityisluokasta.
Kouluille on annettu lisäresurssia opetustunteja varten tuen toteuttamista varten. Oppijan tarvitsema tuki siis jatkuu, kun kouluvuosi elokuussa 2025 alkaa.
Kuntalaiskysely
Oheisen kyselyn avulla halutaan kuulla sipoolaisten näkemyksiä oppimisen tuen uudistuksesta. Tutustuthan ensin kyselyn alussa olevaan videoon ja muuhun materiaaliin tuen uudistukseen liittyen.
Vastausaikaa on 19.5.2025 asti.
Lisätietoja:
Opetuspäällikkö Riikka Strandström, riikka.strandstrom(at)sipoo.fi, puh. 0406836890
Viimeksi muokattu 06.05.2025