Nuorten hyvinvointia edistävä Ankkuritoiminta on käynnistynyt

– Ankkuritoiminnassa asiantuntijat poliisista, sosiaalihuollosta, terveydenhuollosta ja nuorisotoimesta työskentelevät yhdessä rikoksia tehneiden nuorten ja heidän vanhempiensa kanssa. Nuorille tarjotaan yksilöllistä ja kokonaisvaltaista tukea varhaisessa vaiheessa ja heidät ohjataan tarvittaessa hoidon, palveluiden ja muun tuen piiriin muille asiantuntijoille, kertoo Itä-uudenmaan sosiaali- ja kriisipäivystyksen esimies Kirsi Nurme.

– Ankkuritoiminnan kohteena ovat alle 15-vuotiaat ja tapauskohtaisen harkinnan mukaan 15–17-vuotiaat nuoret. Toimintaan ohjautumisen syitä voivat olla esimerkiksi rikosepäily, päihteiden käyttö ja hyvinvointiin liittyvät ongelmat. Nuori ohjautuu Ankkuritoimintaan esimerkiksi poliisin, sosiaalitoimen, nuorisotoimen, koulutoimen, lastensuojelun tai muiden yhteistyökumppaneiden kautta, kertoo alueen ankkuripoliisina toimiva vanhempi konstaapeli Jenni Päivinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Varsinaiseen Ankkuritapaamiseen, ns. kasvatuskeskusteluun, nuoren kanssa kutsutaan ne viranomaiset, joilla on Ankkuripalaverissa katsottu tuovan lisäarvoa ja osaamista sekä mahdollisia nuorelle sopivia tukitoimia.

Ankkuritiimi tapaa nuoren ja hänen perheensä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta nuoren hyvinvointia voitaisiin mahdollisimman varhain edistää ja tarjota nuorelle ja hänen perheelleen tarkoituksenmukainen apu ja tuki oikea-aikaisesti.

Ankkuritoiminnan verkkosivut

Lisätietoja:
Kirsi Nurme, esimies, Itä-uudenmaan sosiaali- ja kriisipäivystys, puh. 040 350 9401 tai kirsi.nurme@itauusimaa.fi

Marie Grönroos, sosiaaliohjaaja, Itä-Uudenmaan sosiaali- ja kriisipäivystys, puh. 040 482 3336 tai marie.gronroos@itauusimaa.fi

Jenni Päivinen, Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ennalta estävässä toiminta, puh. 029 5438 729, ennaltaestavatoiminta.ita-uusimaa@poliisi.fi

Viimeksi muokattu 27.04.2023