Koronabotista voi nyt varata ajan koronatestiin myös lapselle

Suuren suosion saavuttaneen Koronabotin kautta on tehty jo yli 32 000 itsepalveluajanvarausta.

”Ajanvarausmahdollisuus toisen puolesta, esimerkiksi lapselle, on ollut paljon toivottu ominaisuus. Nopea ja helppo ajanvaraus on tärkeää nyt, kun epidemia on kiihtymisvaiheessa Uudellamaalla”, toteaa vastuualuejohtaja Sirpa Arvonen HUS Tietohallinnosta.

Ohjeet ja vastaus tekstiviestillä

Varauksen jälkeen Koronabotti lähettää tekstiviestillä vahvistuksen näytteenottoajasta, tulo-ohjeet ja ajan perumisohjeet. Myös näytevastaukset saapuvat tekstiviesteinä testivastauksen valmistuttua, keskimäärin 2 vuorokaudessa. Tekstiviestejä lähetetään ympäri vuorokauden eli tulosviesti voi tulla myös yöaikaan.

Koronabotin kautta varattujen testien positiiviset tulokset näkyvät lisäksi Omakannassa sen jälkeen, kun kotikunnan tartuntatautiyksikkö on kirjannut tulokset potilastietojärjestelmään. Negatiiviset testitulokset näkyvät Omakannassa vasta marraskuun lopusta lähtien.

Mikäli vastaus on positiivinen, kunnan tartuntatautiyksikön tartunnanjäljittäjä soittaa tartunnan saaneelle tai hänen huoltajalleen.

Koronavirustestiin pääsee HUSin alueella edelleen myös soittamalla oman kunnan ohjeiden mukaisesti koronaneuvontapuhelimeen, terveysasemalle, Päivystysapuun tai Omaolo-palvelun kautta.

Koronabotin itsepalveluajanvaraus on käytössä HUSin alueella. Helsinkiläiset voivat varata testiajan Omaolossa, jonne Koronabotti ohjaa helsinkiläiset.

koronabotti.hus.fi

Viimeksi muokattu 05.07.2022