Johtoryhmän pressikuvat
Tämän kuvapankin kuvat on tarkoitettu median käyttöön Sipoota käsittelevien juttujen yhteyteen sekä muihin tiedonvälityksen tarkoituksiin. Kuvia saa myös käyttää blogeissa ja sosiaalisessa mediassa, kun aiheena on Sipoo.
Kuvia ei saa manipuloida, eikä niitä saa käyttää hyvän tavan vastaisesti. Kuvalähteenä on mainittava: kuvaajan nimi / Sipoon kunta.
Tiedotusvälineet voivat ladata maksutta kuvia käyttöönsä. Kun klikkaat kuvaa, avautuu kuva suurempana. Voit ladata kuvan esimerkiksi painamalla hiiren oikeaa näppäintä ja valitsemalla ”tallenna kuva nimellä”.
Julkaisuoikeutta ei voi myydä eikä siirtää kolmannelle osapuolelle. Tekijänoikeus säilyy kuvaoikeuden haltijalla eli kuvaajalla tai Sipoon kunnalla.
Jos sinulla on lisäkysymyksiä kuvien käytöstä tai muita kuvakysymyksiä, ota yhteyttä kunnan tiedottajaan: Paula Ropponen, puh. 040 191 4598, paula.ropponen@sipoo.fi. Huom! Ethän käytä sähköpostia luottamuksellisten tai henkilökohtaisten tietojen lähettämiseen.
Kuvaaja tällä sivulla: Victor Paul/Sipoon kunta, ellei toisin mainita.
Kunnanjohtaja Mikael Grannas
Yhdyskuntajohtaja Albert Andersson
Kasvun ja kehityksen päällikkö, yhdyskunta ja ympäristö, Lari Sirén
Toimialajohtaja, arki ja vapaa-aika, Jukka Pietinen
Varhaiskasvatusjohtaja Mervi Keski-Oja
Koulutusjohtaja Tommi Eränpalo
Hallintopäällikkö Jenni Björksten
Chief Digital Officer (CDO) Ethel Eriksson
Henkilöstöpäällikkö Jan Rosenström
Tiedottaja Paula Ropponen
Johdon assistentti Marianne Winter
Poikkeusolojen johtoryhmässä toimivat johtoryhmän jäsenten lisäksi: