Joulupodcast

Tervetuloa joulupodiin (ruotsiksi)! Luvassa on pienen Alina tytön (8v) haastattelu. Mitä hän mahtaa ajatella joulusta, onko hän nähnyt tonttuja? (Ei kuulemma ole, ne ovat liian nopeajalkaisia, oletko sinä nähnyt tontun, tai vilauksen tontusta?) Mitä hän odottaa eniten jouluna? (Sitä että saa nähdä sukulaisia ja muita ystäviä.) Ja arvaa mitä hän haluaisi antaa vähävaraisille lapsille joululahjaksi? Voi paljastaa sinulle – se on rakkaus. Yritämme lopuksi laulaa yhdessä yhden talvisen laulun, mutta se ei oikein onnistu koska haastattelu on tehty etänä, emmekä näe toisiamme. Mutta minä laulan sen sitten yksin lopuksi. Se on yksi lapsuuteni lempilauluista, Fall vita snö.

Luen myös sadun, jota voi kuunnella koko perheen voimin; Elsa Beskowin ”Tomten i leksaksfönstret”. Se kertoo oikeasta tontusta, jota luullaan nukeksi ja laitetaan lelukaupan ikkunaan. Ja sillä onkin jännittävät seikkailut, kun se alkaa ilmeilemään, kun lapset katselee sitä ruudun takaa, mutta heti kun aikuiset tulevat se leikkii nukkea ja muuttuu aivan jäykäksi. On sillä jännittävät seikkailut ja kaikki lapset toivovat sellaisen tontun joululahjaksi eikä lelukauppiaat ymmärrä sitä koska eihän heillä ole sellaista nukkea, joka ilmeilee ja elää!

Lopuksi toivotamme, Alina ja minä, sinulle kuuntelija oikein lämmintä ja tunnelmallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2022.

Sydänlämpöiset terveiset,

Theresa

Viimeksi muokattu 23.12.2021