HUS tiedottaa: Ajanvaraustoimintaa lisätään HUS-laboratorioissa kesän jälkeen

HUS Diagnostiikkakeskuksen tavoitteena on lisätä ajanvaraustoiminta 70 %:iin, mikä oli kyselyn perusteella myös laboratorioasiakkaiden toive. Asiakkaita ja terveydenhuollon henkilöstöä on tiedotettu aktiivisesti ajanvaraustoiminnan lisäämisestä.

”Ennen kesää meillä oli HUS-laboratorioissa ajanvarausasiakkaita 48 %. Tällä hetkellä heitä on jo 56−57 %. Olemme siis onnistuneet lyhyessä ajassa lisäämään ajanvaraustoimintaa merkittävästi”, kertoo ylihoitaja Tuija Ohranen.

Syksyllä ajanvaraustoimintaan satsataan lisää ja tarjolle tulee myös enemmän ilta- ja viikonloppuaikoja. Tarkoitus on, että jatkossa ajanvarausajan saisi aina jopa samalle tai seuraavalle päivälle.

”Aamuruuhkat voi välttää parhaiten varaamalla ajan iltapäivälle. Paastoaminen ennen näytteenottoa on enää vain harvoin tarpeen, joten ajan voi varata myös illaksi. Ennen kuin varaa ajan, pitää laboratoriotutkimuksia varten olla aina lääkärin lähete”, neuvoo Ohranen.

Ajan voi kätevimmin varata verkosta itselle sopivaan laboratorioon (huslab.fi/ajanvaraus). Ajanvarauksen voi tehdä myös puhelimitse. Kiireellinen näytteenotto toimii edelleen vuoronumerolla.

”Osa laboratorioistamme on profiloitunut vain ajanvaraustoimintaan. Siksi asiakkaiden kannattaa aina varmistaa aukioloajan lisäksi jonotusmahdollisuus HUSin nettisivuilta (hus.fi/laboratoriot). Näytepurkkeja voi toki aina hakea ja palauttaa pelkästään ajanvarauksella toimiviin näytteenottoihin.”

Ohrasen mielestä ajanvaraustoiminnan lisääminen hyödyttää kaikkia: ”Asiakkaat välttyvät jonottamiselta, toiminnastamme tulee hallittavampaa, työntekijät ovat tyytyväisempiä ja infektioturvallisuus pysyy tiloissamme parempana.”

Viimeksi muokattu 23.08.2022

Väylävirasto tiedottaa: Nyt järki käteen – asiaton liikkuminen ja ilkivalta lisääntyneet rautateillä

Nuorten asiaton radalla liikkuminen, ilkivalta ja muu häiriökäyttäytyminen ovat lisääntyneet loppukesän aikana koko Suomessa. Väylävirasto ja VR ovat huolissaan nuorten turvallisuudesta ja muistuttavat yhdessä vanhempia ja kouluja siitä, että radalle ei ole ulkopuolisilla mitään asiaa.

Liikkuminen raiteilla tai niiden välittömässä läheisyydessä on hengenvaarallista ja laissa kiellettyä. Asiattomasta radalla oleskelusta tehdään aina ilmoitus hätäkeskukseen tai poliisille ja siitä rangaistaan sakoilla.

”Usein huonot ideat saadaan, kun joukossa tyhmyys tiivistyy. Luvaton liikkuminen ja ilkivalta radalla eivät ole leikkiä, vaan siellä on muiden turvallisuuden lisäksi omakin henki uhattuna. Otetaan järki käteen ja jätetään rata rauhaan”, vaatii turvallisuus- ja johtamisjärjestelmäosaston apulaisjohtaja Tomi Kangas Väylävirastosta.

Juna ei voi väistää ja sen pysähtymismatka on vähintään useita satoja metrejä. Lisäksi junat kulkevat nopeasti ja äänettömästi, eikä niiden lähestymistä välttämättä huomaa ennen kuin on liian myöhäistä.

”Junan alle jääminen ei ole ainoa riski rautatiealueella, vaan myös ratojen sähköjännitteet aiheuttavat hengenvaaran. Ihmisen ei tarvitse edes koskea ajolankaan sähköiskun saadakseen, sähkö vahingoittaa helposti kauempaakin”, kertoo VR:n matkustajaliikenteen turvallisuuspäällikkö Toni Pelin.

Radalle ei saa viedä mitään – ikä ei suojaa vahingonkorvausvelvollisuudelta

Asiattoman oleskelun lisäksi havainnot kertovat myös esimerkiksi esineiden asettamisesta kiskoille sekä vahingonteoista laiturialueilla. On hyvä muistaa, että ikä ei suojaa tekijää vahingonkorvausvelvollisuudelta. Mahdolliset sakot tai vahingonkorvaukset päätyvät alaikäisen tapauksessa vanhempien maksettavaksi.

”Ilkivalta, esimerkiksi raiteille jätetty esine, voi aiheuttaa vakavien vaaratilanteiden lisäksi viivästymisiä tai junakaluston vahingoittumisen. Korjauskustannukset voivat olla suuret ja tekijältä voidaan vaatia vahingonkorvauksia”, Kangas huomauttaa.

Kasvattajien on tärkeää keskustella lasten ja nuorten kanssa rautatieturvallisuudesta, jotta nämä ymmärtävät radalla liikkumisen ja ilkivallan vaarat. Katso vinkit rataturvallisuudesta puhumiseen

Viimeksi muokattu 22.08.2022

Sipoon nuorisovaltuuston kokous 25.8.2022

Kokouksen asialista:

  • Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
  • Pöytäkirjatarkastajien valinta
  • Esityslistan hyväksyminen
  • Kunnanvaltuuston, eri valiokuntien ja jaostojen edustajien raportit kokouksista onko joku asia käsittelyssä johon nuorisovaltuuston pitäisi ottaa kantaa?
  • Kouluruokailukyselyn tulokset
  • Nuorisovaltuuston hupparit
  • Tarjous somekoulutuksesta
  • Syyskatsaus
  • Muut asiat
  • Seuraavat kokoukset
  • Kokouksen päättäminen

 

Sipoossa 17.8.2022
Ahti Pokkinen
Nuorisovaltuuston puheenjohtaja

Viimeksi muokattu 18.08.2022

Maantien 11689 jalankulun ja pyöräilyn järjestelyt välillä maantie 148 – Söderkullan kartano, Sipoo, tiesuunnitelma

Kuulutus on julkaistu 18.8.2022 Sipoon kunnan kotisivuilla sekä Sipoon kunnan pääkirjaston infopisteessä. Kuulutus on nähtävillä 18.8. – 19.9.2022 välisen ajan.

Asianosaisten katsotaan saaneen tiedon suunnittelun käynnistymisestä ja tutkimusoikeudesta seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisusta (hallintolaki 62 a §).

Suunnitelmasta vastaavalla on oikeus tehdä kiinteistöillä suunnittelutyön edellyttämiä mittauksia, maaperätutkimuksia ja muita valmistelevia toimenpiteitä (laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä LjMTL 16 §).

Kiinteistön omistajilla ja muilla asianosaisilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin suunnitelma saattaa vaikuttaa on oikeus olla tutkimuksissa saapuvilla ja lausua mielipiteensä asiassa (LjMTL 16 § ja 27 §).

Suunnittelun edetessä tullaan myöhemmin erikseen ilmoitettavalla tavalla varaamaan tilaisuus mielipiteen ilmaisemiseen suunnitelmasta (LjMTL 27 § ja valtioneuvoston asetus
maanteistä 3 §).

Valmistuttuaan suunnitelmat asetetaan yleisesti nähtäville, jolloin asianosaisilla on mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus suunnitelmasta (LjMTL 27 §).

Sipoon kunta käsittelee suunnitelman laatimiseen liittyen tarpeellisia henkilötietoja. Halutessasi tietää tarkemmin tietosuojakäytänteistä, tutustu verkkosivujen tietosuojaosioon

Lisätietoja antaa Sipoon kunta, kuntatekniikan päällikkö Marjo Bruun,
puh. 050 563 5132, marjo.bruun@sipoo.fi

Sipoo 18.8.2022
Tekniikka- ja ympäristöosasto

 

Viimeksi muokattu 05.09.2022

Ilmoittautuminen liikuntaryhmiin

 

Ilmoittautuminen syksyn ja kevään liikuntaryhmiin alkaa 17.8.2022 klo 8.00. Tarjolla on tuttuun tapaan sekä saliryhmiä että vesiliikuntaryhmiä, erityisliikuntaa unohtamatta. Tutustu tarjontaan ja ilmoittaudu mukaan.

Lisää tietoa ryhmistä sekä ilmoittautumisesta löydät täältä

Ilmoittautuminen liikuntaryhmiin internetin kautta tai puh. 050 3826990, 040 191 4290, 040 191 4527

Viimeksi muokattu 16.08.2022

Tervetuloa Sipooseen! -tapahtumat lapsiperheille la 20.8. ja la 17.9.

Tarjoamme kahvit, mehut ja pientä purtavaa. Olemme sään salliessa ulkona, jossa on turvalliset leikkipaikat perheen pienimmille. Ei ennakkoilmoittautumisia!

La 20.8. klo 14-16, Seurakuntatalo, Iso Kylätie 1.
Paikalla myös rapsuteltavia eläinvieraita Hutkon laama- ja eläintilalta

La 17.9. klo 14-16, Söderkullan kirkko, Neiti Miilin tie 2.
Pekka Laukkarisen lastenkonsertti klo 15

Järjestäjinä:
Sipoon kunta, lapsiperheiden palvelut
Sipoon Suomalainen seurakunta
Sibbo Svenska församling

Viimeksi muokattu 16.08.2022

Neljänsiin koronarokotuksiin on vapaita aikoja Sipoossa riskiryhmäläisille ja yli 60-vuotiaille

-Rokotuksen saa ainakin juuri nyt Sipoossa varattua itselleen äkkilähtönä heti huomiselle, kertoo palvelupäällikkö Pernilla Eriksén Aikuisten ennalta ehkäisevistä terveyspalveluista.

Sipoossa rokotuskattavuus neljänsien koronarokotteiden osalta on tällä hetkellä hieman alhaisempi kuin yleisesti HUS-alueella.

-Kannustamme lämpimästi kaikkia heitä, joille neljättä rokoteannosta Suomessa suositellaan, suojaamaan itseään vakavalta taudilta rokottautumalla, Eriksén muistuttaa.

Ajan itselleen voi varata verkosta osoitteessa koronarokotusaika.fi . Jos ajanvaraus verkossa ei onnistu, voi Sipoossa varata ajan myös puhelimitse numerosta 09 2353 6001 maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Linkit:

Koronarokotusaika.fi (Ajanvaraus)
THL: Vakavan koronavirustaudin riskiryhmät
Tietoa koronarokotuksista sipoo.fi:ssä

 

Viimeksi muokattu 15.08.2022

Kunnan maisemapeltojen auringonkukat ovat juuri nyt kukassa

 

Auringonkukat kukoistavat kesän lopusta alkusyksyyn. Niiden huippukukinta-aika kestää vain muutaman viikon, joten on parasta vierailla auringonkukkapelloilla jo tällä viikolla! Vältä kuitenkin muiden kukkien tallomista liikkuessasi maisemapelloilla.

Missä auringonkukkapellot sijaitsevat?

Nikkilän auringonkukkapelto sijaitsee Jokilaakson puistoalueen ja Itäisen Jokipuiston tuntumassa Runeberginkujan varrella. Söderkullan auringonkukkapellon löytää puolestaan Hansaksentien ja Hansaksenkaaren risteyksestä – Söderkullan kartanoa vastapäätä.

Lähimmän maisemapellon sijainnin voit tarkastaa oheisista karttalinkeistä.

Linkit:
Nikkilän auringonkukkapelto kartalla
Söderkullan auringonkukkapelto kartalla

Viimeksi muokattu 15.08.2022