Nikkilän sosiaali- ja terveysaseman vanhempi osa aiotaan saneerata – Osastopalveluiden ehdotetaan siirtyvän remontin ajaksi väistötiloihin Mäntsälään

Korjaushankkeessa nykyisten tilojen puutteet korjataan vastaamaan paremmin asiakkaiden ja henkilökunnan tämän päivän tarpeita ja vaatimuksia. Osastoilla toteutettavat laajat saneeraus- ja muutostyöt sisältävät muun muassa lattiapintojen, märkätilojen ja valaistuksen uusimista sekä muutoksia tilojen talotekniikkaan ja rakennusautomaatioon. Korjaustöiden arvioidaan kestävän noin 12 kuukautta.

-Remontoimalla osastojen tilat varmistamme, että Sipoossa on myös tulevina vuosina olemassa ja käytettävissä sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytarpeita vastaavat osastotilat hyvinvointialueen palveluiden käyttöön, sanoo toimitilojen asiakaspalvelupäällikkö Henna Salminen.

Tarkemmasta aikataulusta korjaustöiden aloitukselle ja väistötiloihin siirtymiselle tiedotetaan mahdollisimman pian tilasuunnittelun tarkennuttua.

Mäntsälän väistötilat osoittautuivat kartoituksessa sopivimmaksi vaihtoehdoksi

Akuutti- ja kuntoutusosaston sekä Sateenkaaren osaston tarpeisiin tarvitaan laajat väistötilat. Väistötiloihin täytyy mahtua 64 asiakas- ja potilaspaikkaa ja henkilökunnan tilat.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle laadittua väistötilaesitystä varten kunnan Toimitilat -yksikkö ja sosiaali- ja terveyspalveluiden työryhmä kartoittivat yhdessä Sipoon lähellä ja pääkaupunkiseudulla olemassa olevat väistötilavaihtoehdot. Kartoituksessa selvitettiin sekä lukuisten yksityisten palveluntarjoajien tiloja että lähialueen kuntien tilat. Osana kartoitusta tarkasteltiin vaihtoehtona myös väistötilapaviljongin hankintaa Sipooseen sekä korjaushankkeen toteuttamista kahdessa osassa osastoittain.

Väistötilakartoituksen perusteella Mäntsälässä sijaitsevat osastotilat osoittautuivat tilojen toimivuuden ja muunneltavuuden, sijainnin, saavutettavuuden sekä kustannusten osalta sopivimmaksi tilapäisratkaisuksi. Osastotilat osoitteessa Kaakkumäentie 1-3 omistaa Mäntsälän kunta ja Sipoo saisi tiloista käyttöönsä koko toisen kerroksen sekä osan kolmannen kerroksen tiloista.

– Hoitotaso osastopalveluissa säilyisi ennallaan myös väistöaikana. Hoitotarve tarkastellaan aina potilaskohtaisesti. Itäisen Uudenmaan kunnilla on myös mahdollisuus käyttää alueen eri kuntien osastopaikkoja. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi saattohoitoasiakkaita voitaisiin sijoittaa väistöaikana Mäntsälän sijaan esimerkiksi Porvooseen, jos se on läheisille helpompi ratkaisu, sosiaali- ja terveystoimen johtaja Leena Kokko sanoo.

Mäntsälän tiloihin pääsee kulkemaan hissillä ja rakennuksesta kulkee myös tunneli läheisen terveysaseman tiloihin, joissa sijaitsevat muun muassa laboratorio- ja röntgenpalvelut. Väistötiloiksi ehdotettavat osastotilat sijaitsevat myös melko lähellä Lahdenväylää ja muutaman kilometrin päässä Mäntsälän juna-asemasta. Potilaskuljetusten järjestäminen Mäntsälän väistötiloista Porvoon sairaalaan onnistuu myös sujuvasti.

Kunta järjestää kuljetuspalvelun henkilökunnalle ja osastojen asukkaiden läheisille

Sipoon kunta aikoo järjestää väistötiloihin myös bussikuljetuksen Nikkilästä. Kuljetus palvelee sekä henkilökuntaa että osastoilla olevien asiakkaiden läheisiä. Kuljetus olisi maksuton ja kulkisi ainakin kolme kertaa vuorokaudessa 7 päivänä viikossa.

-Haluamme kuljetuspalvelulla varmistaa, että sipoolaisten on edelleen mahdollisimman helppoa vierailla osastolla ja helpottaa myös henkilökunnan kulkemista töihin väistötiloihin, Kokko sanoo.

Linkit:

Asia sosiaali- ja terveysvaliokunnan esityslistalla
Akuutti- ja kuntoutusosasto sipoo.fi:ssä
Sateenkaari sipoo.fi:ssä

 

 

Viimeksi muokattu 25.03.2022