Varpulan tarina: vanha pohjalaistalo sai uuden kodin Sipoon Talmasta

Vesaselle Varpula on antanut sielukkaan kodin lisäksi uudenlaisen elämänpolun perinnetalojen puolustajana. Vanhassa hirsitalossa häntä miellyttää oikeastaan kaikki.

”Tässä talossa kattopaneelitkin ovat käsin höylättyjä. Teollisesti höylätty lauta on tasaista, mutta käsihöylätyssä pinnassa näkyy pieni aaltoilu, joka tekee pinnasta elävän näköisen.”

Vesanen pohtii vanhojen mittojen merkitystä Varpulan harmonisessa ja rauhoittavassa tunnelmassa, jonka lukuisat taloon tutustuneet ihmiset ovat huomanneet.

”Talot rakennettiin ennen tuuman, kyynärän, sylen ja muiden ihmisruumiiseen perustuvien mittojen mukaan. Niistä muodostuu kuulemma automaattisesti kultaisia leikkauksia.”

Oma merkityksensä tunnelman kannalta on myös talon historialla.

”Aamukahvi maistuu erityisen hyvältä, kun tiedän, että 270 vuotta sitten näiden hirsien sisällä joku pappi on saarnannut.”

Kuva: Justus Hirvi

Jari Vesanen seisoo vanhan hirsitalon sisäportaikossa.

Rakennusten siirtämisellä on Suomessa pitkät perinteet

Rakennusten siirtäminen paikasta toiseen on vanha suomalainen perinne, joka on viime vuosina saanut myös virallista tunnustusta aineettomana kulttuuriperintönä.

Vesanen näkee vanhassa perinteessä myös hyvin nykyajan tarpeisiin sopivan ajatuksen. Monet arvokkaat hirsirakennukset ovat tyhjillään muuttotappioalueilla, kun taas niitä arvostavat ihmiset asuvat usein etelän kasvukeskuksissa.

”Rakentamisesta syntyy suuri hiilijalanjälki, kun rakennuksia puretaan ja tilalle tehdään uusia. Suomessa on vanhastaan osattu ratkaista tämä niin, että rakennus siirretään sinne, missä ihmiset ovat.”

Kuva: Justus Hirvi

Jari Vesanen istuu ruokapöydän ääressä ja työskentelee läppärillä Varpulan hirsitalossa.

Siirrettävä hirsitalo löytyi Kauhavalta

Palataan siihen, miten Vesanen ja hänen silloinen puolisonsa päätyivät asumaan siirrettyyn hirsitaloon Sipoon Talmaan. He huomasivat Helsingin Sanomissa kesällä 2002 lyhyen rivi-ilmoituksen, jossa kaupattiin poissiirrettäväksi Lapuan kirkon hirsistä 1800-luvulla Kauhavalle rakennettua taloa. Juuri hirsien alkuperä herätti pariskunnan kiinnostuksen tätä 1970-luvulta saakka tyhjillään ollutta taloa kohtaan.

Pariskunta asui tuolloin Helsingin keskustassa Kampissa, hyvin erilaisessa ympäristössä. Kummallakaan ei ollut rakentamistaustaa tai kokemusta talojen siirtämisestä, mutta vanhat hirsitalot kiinnostivat.

”Ajoimme katsomaan taloa ja olimme heti vaikuttuneita. Jäimme jotenkin koukkuun. Talo oli todella puhutteleva, vaikka huomasimme siinä myös vaurioita.”

Kuva: Justus Hirvi

Jari Vesanen seisoo vanhan punaisen hirsitalon ulko-ovella.

Varpulan kunto yllätti myönteisesti

Osaavaa tekijää talon purkuun ja uudelleen kokoamiseen ei ollut aivan helppo löytää. Lopulta Vesanen ja hänen puolisonsa saivat Museoviraston kautta yhteyden ilmajokelaiseen perinnerakentaja Erkki Hiipakkaan, jolla oli pitkä kokemus vanhojen hirsirakennusten siirtämisestä.

”Hän sanoi meille, että tämä on todella yksinkertaista hommaa. Hän tekee meille ohjeet, ja me hoidamme siirron itse.”

Kun perinnerakentaja tuli katsomaan taloa, pariskunta odotti jännittyneenä hänen arviotaan.

”Sitten hän sanoi suunnilleen näin: ’Tämä on mahtava talo, kaiken vaurioituneen voi korjata’.”

Vesanen ja hänen puolisonsa saivat ruutupaperille kirjoitetun 15-kohtaisen ohjeen. Siinä neuvottiin, missä järjestyksessä talo puretaan ja kootaan uudelleen. Rakennuksen hirret osoittautuivat pääosin erittäin laadukkaiksi. Materiaalit oli aikanaan valittu kirkkoon eli oman aikansa arvorakennukseen.

”Kun taloa alettiin riisua eli irrottaa paneeleita ja lautoja, tilanne parani koko ajan. Kaikki huono oli oikeastaan valmiiksi näkyvissä. Negatiivisia yllätyksiä ei tullut.”

Vesasen mukaan ajatus siitä, että hirsitalon siirtäminen olisi jotenkin erityisen vaativaa, ei pidä paikkaansa. Haaste on nykyisin enemmän siinä, että siirrettävän rakennuksen pitää täyttää nykyiset rakennusvaatimukset. Sekin onnistuu, mutta siihen tarvitaan muun muassa osaava pääsuunnittelija, joka pystyy sovittamaan vanhat rakenteet nykyisiin vaatimuksiin.

Varpulan paikaksi valikoitui Sipoon Talma

Kun talo oli purettu, Vesasella ja hänen puolisollaan ei vielä ollut sille rakennuspaikkaa. Helsingissä tarjolla olleet tontit olivat komealle talolle liian pieniä.

Pariskunta kävi katsomassa Veikkolassa tonttia, joka ei kuitenkaan tuntunut sopivalta. He näyttivät maanomistajalle vanhaa Lapuan Sanomien juttua talosta ja kertoivat etsivänsä sille sijoituspaikkaa.

Maanomistaja oli ruotsinkielinen. Vesanen muistelee hänen katsoneen lehtijuttua ja tokaisseen: ”Satans, det är fint. Måste flyttas till Tallmo.” Maanomistajalla oli Talmassa peltoa.

Paikka teki pariskuntaan välittömästi vaikutuksen.

”Ajoimme hänen puhelimessa antamillaan ohjeilla tälle kumpareelle, katselimme ympärillemme ja totesimme, että olemme löytäneet paikan.”

Sipoon Puu-Talmassa vaalitaan perinteistä rakentamistyyliä

Vesanen näkisi mielellään Varpulan lähimaastoon kaavoitetussa Puu-Talmassa enemmänkin siirrettyjä hirsitaloja tai perinteisin menetelmin rakennettuja taloja. Erityisen arvokkaana hän pitää tavoitetta perinteisten pihapiirien rakentumisesta talojen ympärille.

Puu-Talman tonteille voi siirtää vanhoja hirsirakenteisia asuin- ja piharakennuksia tai rakentaa uusia puurakennuksia perinteisin menetelmin ja esikuvin.

Varpula on tullut Talmaan jäädäkseen, vaikka rakenteensa puolesta sekin olisi edelleen siirrettävissä.

”Kyllä minä näkisin, että seuraavat 200 vuotta tämä on hyvä paikka tälle talolle täällä Sipoossa.”

Varpulan kauneus ja erityinen tunnelma ovat osaltaan innoittaneet sen lähistölle rakentuvan Puu-Talman suunnittelua. Alueesta on tulossa uudenlainen vaihtoehto kaikille, joita vanhojen puutaloalueiden lämminhenkinen ilme ja perinteisten pihapiirien tunnelma viehättävät. Puu-Talman tontit ovat nyt myynnissä.

Kuva: Justus Hirvi

Vanha hirsitalo piharakennuksineen mäen päällä pellon takana.

Puu-Talman uusi omakotialue lyhyesti

  • Puu-Talma on Sipoon Talmaan, lähelle Keravaa rakentuva uusi puutaloalue. Alueelle voi siirtää vanhan hirsitalon tai rakentaa uuden puutalon asemakaavan ja rakennustapaohjeiden mukaisesti.
  • Puu-Talmassa on 21 omakotitonttia. Tontit ovat kooltaan noin 860–2 480 neliömetriä, ja yhtä lukuun ottamatta kaikki tontit ovat yli 1 000 neliömetrin kokoisia.
  • Puu-Talman tonteille muodostuu perinteisiltä puutaloalueilta tuttuja suojaisia pihapiirejä. Asuinrakennusten lisäksi tonteille voi sijoittaa puisia piharakennuksia.
  • Osa tonteista on varattu siirrettäville hirsitaloille tai perinnerakentamiseen. Monille tonteille voi myös rakentaa uuden puutalon, kunhan rakentamisessa noudatetaan alueen asemakaavaa ja rakennustapaohjetta.
  • Kunnallistekniikka on valmis, eli rakentaminen voi alkaa vaikka heti.

 

Viimeksi muokattu 07.10.2026