Uutiset
Sipoon liikuntaneuvonta tarjoaa vähän liikkuville sipoolaisille uusia maksuttomia liikkumisryhmiä yhteistyössä urheiluseurojen kanssa
Syksyllä käynnistyvät maksuttomat liikkumisryhmät ovat tarkoitettu kunnan liikuntaneuvonnan asiakkaille ja kaikille sipoolaisille, jotka liikkuvat terveytensä kannalta riittämättömästi tai etsivät itselleen liikunnallista harrastusta. Liikkumisryhmässä pääset tutustumaan johonkin liikunnalliseen harrastukseen. Eri ryhmiä tulee tarjolle kuntosaliin, jääkiekkoon, sulkapalloon, suunnistukseen ja polkujuoksuun. Ilmoittautuminen liikkumisryhmiin alkaa heinäkuussa.
Ryhmät ja tekeminen niissä on suunniteltu erityisesti vähän liikkuvien kuntotaso huomioiden, joten ryhmät soveltuvat erinomaisesti juuri liikuntaa aloitteleville, eikä lajitaitojakaan tarvita. Ryhmässä jokainen liikkuu omista lähtökohdistaan käsin osaavan ammattilaisen ohjauksessa, ja koska ryhmä koostuu saman kuntotason omaavista ihmisistä, ei kenenkään tarvitse pelätä epäonnistumista tai epäillä mukana pysymistä.
Hankkeesta vastaava liikuntakoordinaattori Katja Mertanen painottaa, että toiminnan keskiössä ovat asiakkaat ja heidän toiveensa ja tarpeensa huomioidaan ryhmissä.
-Tiedän, että uuteen liikuntaryhmään tuleminen on usein jännittävää. Mutta ei hätää, sinut otetaan vastaan lämmöllä ja ammattitaidolla. Ensimmäinen askel on se vaikein. Kun uskallat mukaan, saatat löytää uuden harrastuksen ja parhaimmillaan myös uuden ystävän tai useamman, Mertanen sanoo.
Ohjaajat tulevat paikallisista urheiluseuroista
Kunta järjestää ryhmät yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen ja -yhdistysten kanssa. Liikkumisryhmiä ohjaamassa ovat Ådalens idrottsföreningin (ÅIF), IF Sibbo-Vargarnan, Sipoon Wolfin, Nordic Trail Runin ja Söderkulla Sulkapallo Badmintonin seurojen ohjaajat. Näin ryhmiin osallistuvat pääsevät samalla tutustumaan paikallisten seurojen ja yhdistysten toimintaan ja tarjontaan.
Kehittämishanke on nimeltään Liikuntaneuvonnan kehittäminen yhdessä järjestöjen kanssa ja se on rahoitettu osittain Suomi Liikkeelle –hankerahoituksen turvin. Kunnalle jää kustannettavaksi niin sanottu omarahoitusosuus, joka katetaan liikuntapalvelujen budjetista. Kehittämishanke kestää vuoden 2026 loppuun.
Haluaisitko liikuntaneuvontaa?
Liikuntaneuvonta on kunnan tarjoamaa maksutonta tukea ja ohjausta kohti hyvinvoivaa ja liikkuvampaa arkea. Siinä huomioidaan liikkumisen lisäksi ravitsemus, uni ja muut hyvinvointia tukevat tekijät. Palvelu suunnitellaan aina asiakkaan omien toiveiden ja tarpeiden pohjalta ja se on suunnattu terveytensä kannalta liian vähän liikkuville kuntalaisille.
Kiinnostuitko liikuntaneuvonnasta tai matalan kynnyksen liikuntaryhmistä? Liikuntaneuvonnan asiakkaaksi tai ryhmiin voit hakeutua ottamalla yhteyttä liikuntapalvelut@sipoo.fi.
Ilmoittautuminen ryhmiin alkaa 13.7.2026.
Linkit:
Tutustu liikuntaneuvontaan: Liikuntaneuvonta – Sipoo – Sibbo
Tutustu matalan kynnyksen maksuttomiin liikkumisryhmiin: Sipoon KuVa
Viimeksi muokattu 30.06.2026