Osallistu ja vaikuta Sipoon kaavoitus- ja kehittämishankkeissa

Haluatko vaikuttaa asuinalueesi kehitykseen? Sipoon kunta haluaa varmistaa, että asukkaiden ääni kuuluu kaikissa rakentamis- ja kehittämishankkeissa. Tältä sivulta löydät tietoa siitä, miten ja missä voit osallistua hankkeiden suunnitteluun ja päätöksentekoon.

Tällä sivulla avataan Sipoon kaavahankkeiden ja katu- ja viheralueiden suunnittelun osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista. Alla olevaan kuvaan on kuvattuna kaavoitusprosessin kulku Sipoossa kaavan aloituksesta katu- ja viheralueiden suunnitteluun. Kuvasta näet, miten ja mihin on mahdollista vaikuttaa kaavoituksen ja katu- ja viheraluiden suunnittelun kussakin vaiheessa.

Alla olevassa kaaviossa on kuvattuna kaavoitus- sekä katu- ja vihersuunnitteluprosessi. Kaaviossa kerrotaan, mitä vaiheissa tapahtuu sekä miten kussakin vaiheessa on mahdollista vaikuttaa. Kuva aukeaa klikkaamalla suurempana uuteen välilehteen. Kuvaa voi zoomata klikkaamalla kuvaa uudelleen.

 

 

Osallistu ja vaikuta kaavahankkeisiin

Kaavoituksella luodaan edellytyksiä kunnan kehittymiselle ja hyvän elinympäristön rakentumiselle. Kaavaa laadittaessa suunnitellaan mm. asuinalueiden, työpaikkojen, viheralueiden ja liikenteen sijoittuminen. Eri kaavatasoilla on erilaiset tarkoitukset. Yleiskaavat ja osayleiskaavat ovat yleispiirteisiä maankäytön suunnitelmia, jotka ohjaavat tarkempaa asemakaavoitusta.

Alueiden rakentamista ohjaavat monet kaavat ja suunnitelmat, jotka luovat puitteet sille, miten kunta kasvaa ja kehittyy. Sipoossa laaditaan sekä yleiskaavoja että asemakaavoja. Yleiskaava linjaa maankäytön suuret kokonaisuudet pitkällä aikavälillä, kun taas asemakaava ohjaa tarkemmin, mitä ja miten tietyllä alueella saa rakentaa.

Asemakaavoituksella päätetään rakennettavien alueiden tärkeistä ominaisuuksista – kuten rakennusten sijainnista, korkeudesta, käyttötarkoituksesta ja yhteyksistä. Kun asemakaava on hyväksytty, alueen käyttötarkoitusta ja rakennusoikeutta on vaikea enää muuttaa. Siksi on tärkeää, että asukkaat osallistuvat kaavojen valmisteluun jo varhaisessa vaiheessa. Näin voit vaikuttaa siihen, miltä oma asuinympäristösi näyttää tulevaisuudessa.

Sipoon eri puolilla on käynnissä useita hankkeita, joissa rakennetaan uutta sekä huolehditaan olemassa olevan infrastruktuurin kunnossapidosta ja perusparannuksista. Kunnassa pidetään tärkeänä sekä laadukkaiden palveluiden tarjoamista kaikille sipoolaisille että viihtyisän elinympäristön kehittämistä.

Voit tutustua kaavoituksen kulkuun täältä: Kaavoituksen kulku – Sipoo – Sibbo

Kunnan kaavojen valmistelussa otetaan asukkaiden mielipiteet huomioon. Osallistumistavat suunnitellaan kaavakohtaisesti ja tavat esitellään kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS). Löydät kunkin osallistumis- ja arviointisuunnitelman kaavahankkeen verkkosivulta.

Kaavoitusprosessi koostuu aloitusvaiheesta, valmisteluvaiheesta, ehdotusvaiheesta ja hyväksymisvaiheesta. Voit vaikuttaa ja osallistua kaavoitukseen kaavahankkeen jokaisessa vaiheessa, kun kaavahankkeet ovat nähtävillä. Nähtävilläoloajan aikana kaavahankkeita esitellään myös asukasilloissa ja tutustumistilaisuuksissa, jolloin voit kysyä ja keskustella hankkeesta kunnan asiantuntijoiden kanssa.

1) Seuraa suunnittelua verkkosivuilta

Saat tietoa kaavahankkeista kunnan verkkosivuilta osoitteesta: Kaavoitus ja kehittäminen – Sipoo – Sibbo. Sivuilla on esitelty kaikki vireillä olevat ja vireille tulevat kaavahankkeet. Verkkosivuilta löydät myös nähtävillä olevat kaavat mielipiteen tai muistutuksen jättämistä varten.

2) Etsi kaavahanke kartalta

Verkkosivujen lisäksi löydät kaavahankkeet Sipoon kunnan karttapalvelusta. Karttapalvelusta löydät tietoa kaavahankkeista sekä näet, minne kaavahankkeet sijoittuvat.

 Sipoo Karttapalvelu

3) Poikkea asiointipisteessä

Kaavahankkeiden ollessa nähtävillä voit tutustua hankkeiden materiaaleihin verkkosivujen lisäksi myös SipooInfo Nikkilän pisteessä osoitteessa Pohjoinen Koulutie 2 sekä SipooInfo Söderkullan pisteessä osoitteessa Amiraalintie 2. Nikkilän pisteen asiakaspalvelu toimii samoissa tiloissa kuin pääkirjasto, Söderkullan piste sijaitsee S-Marketin yläkerrassa.

4) Kysy ja keskustele kaavahankkeiden suunnittelijoiden kanssa

Kaavahankkeiden suunnittelijat osaavat vastata hanketta koskeviin kysymyksiin. Voit ottaa suunnittelijoihin yhteyttä joko sähköpostilla tai soittamalla. Tietystä hankkeesta vastaavan suunnittelijan yhteystiedot löydät aina kaavahankkeen yhteydestä. Voit tavata suunnittelijoita myös hanketta varten järjestetyssä asukasillassa.

5) Osallistu asukasiltaan tai tutustumistilaisuuteen

Asukasiltoja ja tutustumistilaisuuksia järjestetään kaavahankkeiden ollessa nähtävillä. Asukasillassa hanketta esittelevät ja kysymyksiin vastaavat hankkeesta vastaavat suunnittelijat ja kunnan asiantuntijat. Lisätietoja asukasilloista ja niiden ajankohdista löydät kunnan verkkosivuilta.

6) Toimita muistutus

Jos haluat vaikuttaa kaavaan, voit jättää muistutuksen nähtävilläoloaikana kunnalle. Tarkemmat tiedot osoitteista annetaan kaavakohtaisesti.

Asemakaavan (ja asemakaavamuutoksen) hakeminen

Yksityinen kiinteistönomistaja voi jättää kaavoitusaloitteen, jossa hän hakee asemakaavaa/asemakaavamuutosta omistamalleen alueelle.

Sipoon kunta on laatinut ohjeen asemakaavan/asemakaavamuutoksen laatimiseen. Ohjeessa käsitellään ranta-asemakaavojen ja ns. maanomistajalähtöisten asemakaavojen hallinnollisen prosessin organisoimista Sipoon kunnassa. Ohjeella on tarkoitus ensisijaisesti määritellä kussakin kaavan laadinnan vaiheessa toimivat tahot, sekä tiiviisti kuvata prosessin vaiheisiin liittyvät keskeiset toimet. Ohjeen tarkoitus ei ole toimia oppaana ranta-asemakaavan ja asemakaavan laadinnan sisältökysymyksiin. Kaavan sisältövaatimukset määritellään valtakunnan tasolla.

Ohje yksityisen asemakaavan/asemakaavamuutoksen laatimiseen – Sipoo – Sibbo

Osallistu ja vaikuta katu- ja viheralueiden suunnitteluun

Katu- ja viheraluehankkeita valmistellaan vuosittain investointiohjelman mukaisesti, ja niiden toteutus perustuu ohjelmassa hyväksyttyyn budjettiin. Toteutuminen edellyttää, että suunnitteluun ja rakentamiseen on käytettävissä riittävästi henkilöstöä ja aikaa, suunnitelmat etenevät päätöksenteossa ja sopivat urakoitsijat löytyvät kilpailutuksen kautta. Myös kunnan taloudessa tapahtuvat muutokset voivat vaikuttaa siihen, miten ja milloin hankkeet etenevät.

Katu- ja viheralueiden kehittämisessä laaditaan suunnitelmat. Suunnitelmat asetetaan nähtäville, jolloin niistä on mahdollista antaa muistutuksia. Viralliset kuulutukset löytyvät sähköisenä kunnan nettisivuilla osoitteessa: Dynasty tietopalvelu : Sipoon kunta

Katu- ja puistosuunnitelmien luonnoksia voit tarkastella niiden nähtävilläolon aikana kunnan SipooInfo-pisteissä. SipooInfo Nikkilä on avoinna maanantaista torstaihin klo 8-16 ja perjantaisin 8-14. SipooInfo Söderkulla on avoinna tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 8-16. Voit tutustua nähtävillä oleviin katu- ja puistosuunnitelmiin kunnan verkkosivuilla osoitteessa: www.sipoo.fi/katujapuistosuunnitelmat .

Mahdollisen muistutuksen suunnitelmista voit toimittaa nähtävilläoloaikana kunnan tekniselle valiokunnalle (PL7, 04131 SIPOO tai kirjaamo@sipoo.fi).

Katu- ja viheralueiden suunnittelun aikana kunta kerää asukkaiden palautteita suunnitelmien ollessa nähtävillä. Uusien rakennettavien alueiden suuret linjat laaditaan jo asemakaavavaiheessa, joten katu- ja vihersuunnitelmiin on vaikeampi tehdä suuria muutoksia. Laajempien ja merkittävimpien viheralueiden kehittämishankkeissa voidaan järjestää asukastyöpajoja tai -iltoja, joissa voi osallistua ja vaikuttaa suunnitteluun.

Asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa myös osallistuvan budjetoinnin kautta, jossa ehdotetaan ja äänestetään toteutettavia pienhankkeita kuten puistojen tai lähivirkistysalueiden parannuksia. Sipoon kunta toteuttaa osallistuvaa budjetointia vuosittain vaihtuvilla teemoilla. Voit lukea lisää osallistuvasta budjetoinnista tästä: #MunSipoo – osallistuva budjetointi – Sipoo – Sibbo

1) Seuraa suunnittelua verkkosivuilta

Nähtävilläolevat katu- ja puistosuunnitelmat löydät kunnan verkkosivuilta.

Nähtävillä olevat katu- ja puistosuunnitelmat – Sipoo – Sibbo

2) Poikkea asiointipisteessä

Kunnan verkkosivujen lisäksi voit tutustua nähtävillä oleviin suunnitelmiin SipooInfo Nikkilän pisteessä osoitteessa Pohjoinen Koulutie 2 sekä SipooInfo Söderkullan pisteessä osoitteessa Amiraalintie 2. Nikkilän pisteen asiakaspalvelu toimii samoissa tiloissa kuin pääkirjasto, Söderkullan piste sijaitsee S-Marketin yläkerrassa.

3) Toimita muistutus suunnitelmista

Mahdollisen muistutuksen suunnitelmista voit toimittaa nähtävilläoloaikana kunnan tekniselle valiokunnalle (PL7, 04131 SIPOO tai kirjaamo@sipoo.fi).