RSS
13.12.2016

Sipoonlahden koulun Haavi-malli valittiin opetusalan parhaiden innovaatioiden HundrED:iin

Sipoonlahden koulussa on meneillään Haavi-projekti, jossa luodaan innovatiivisia oppimisympäristöjä ja yksilöllisiä ratkaisuja sellaisille oppilaille, joille koulunkäynti on haastavaa.
12.12.2016

Sipoon kunnanvaltuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2017

Sipoon kunnanvaltuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelman vuosille 2017–2019.
12.12.2016

Sipoon kunnan vuonna 2016 menestyneiden urheilijoiden palkitseminen

Sipoon sivistysvaliokunnan vapaa-ajanjaosto palkitsee menestyneitä urheilijoita.
12.12.2016

Fiksaa Sipoo on korjannut jo yli sata kohdetta

Töhrittyjä roskapönttöjä on puhdistettu, hajonneita liikennemerkkejä on vaihdettu, kallellaan olevia tienviittoja on suoristettu. Fiksaa Sipoo on fiksannut reilussa puolessa vuodessa yli sata kohdetta Sipoossa.
09.12.2016

Neuvolan 2-vuotistarkastukset uudistuvat

Vuoden 2017 alusta 2-vuotiaiden terveystarkastukset toteutetaan moniammatillisina ryhmätarkastuksina neuvolassa.
09.12.2016

Katso Muistojen Nikkilä-kyselyn tulokset

Nikkilä-muistoja ja arvioita Nikkilän vanhoista rakennuksista ja maisema-alueista kartoitettiin keväällä 2016 karttakyselyn avulla. Kyselyyn osallistui 186 vastaajaa, jotka antoivat yhteensä yli 700 arviota rakennuksista tai maisema-alueista ja merkitsivät kartalle 106 arvokasta rakennusta, 39 kirjoitettua muistoa ja 12 valokuvaa.
05.12.2016

Emma Salokoski esiintyy Sipoon kunnan Itsenäisyyspäivän konsertissa 6.12. kello 14.

Itsenäisyyspäivää juhlallisempaa tilaisuutta lienee turha etsiä, ja Sipoo saa kunnian viettää tätä valtakunnan juhlaa 6.12 supertaitavan Emma Salokosken kanssa, joka tulee konsertoimaan Topeliussaliin!
05.12.2016

Sipoon päiväkodeissa tarjotaan aina aloituskeskustelua lapsen kotona

Kun lapsi aloittaa päivähoidossa Sipoossa, tarjotaan hänen perheelleen aina mahdollisuutta tutustumiskäyntiin perheen kotona. Tutustumiskäynnit on otettu käyttöön kaikissa Sipoon kunnan päiväkodeissa tänä syksynä.

Arkisto

2019 (220)

2018 (264)

2017 (257)

2016 (243)

2015 (172)

2014 (200)

2013 (155)

2012 (143)

2011 (87)

2010 (36)

2009 (8)

2008 (2)