Sipoon kunnan positiivinen kehitys jatkui vuonna 2024

-Myönteistä on, että tämän valtuustokauden jokainen tilinpäätös on ollut ylijäämäinen ja taseeseen kertynyt ylijäämä on noussut 25,5 miljoonalla eurolla, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaj Lindqvist.

Tilikauden ylijäämä oli 2,3 miljoonaa euroa ja taseeseen kertynyt ylijäämä (sisältäen Sipoon Veden) on 45,3 miljoonaa euroa.  Pelkän kunnan osalta tilikauden 2024 tulokseksi muodostui -0,1 miljoonaa euroa. Kunta teki 0,5 miljoonan euron edestä ylimääräisiä kertaluonteisia alaskirjauksia.

– Toimintakulut olivat hyvin hallinnassa kaikilla kunnan toimialoilla ja ne alittivat talousarviotason. Kustannusten hyvä hallinta kompensoi sitä, että verotulot ja valtionosuudet jäivät viime vuonna budjetoidun tason alapuolelle, kunnanjohtaja Mikael Grannas kertoo.

Kunnan lainamäärä oli 112,5 miljoonaa euroa. Vaikka lainamäärä alitti hieman budjetoidun tason, se nousi 11,2 miljoonalla eurolla edellisvuodesta. Lainamäärä yhtä asukasta kohti nousi 4 930 euroon.

-Lainamäärä asukasta kohti on hieman laskenut tämän valtuustokauden aikana ja lainojen euromäärä on neljän vuoden aikana noussut kolmella miljoonalla eurolla. Verrattuna moneen muuhun kuntaan on huomioitava, että Sipoon konsernin velkamäärä on vain 2,8 miljoonaa euroa suurempi kuin kunnan, Lindqvist sanoo.

Toimintatuotoissa tonttimyynti jäi tavoitteesta, mikä johtuu talouden yleisestä kehityksestä sekä rakentamiskustannusten ja korkotason noususta. Tilanteen odotetaan kohenevan vuonna 2025.

Kulut asukasta kohti 3 696 euroa

Sipoon kunta on pyrkinyt väestönkasvun myötä kunnan strategian mukaisesti parantamaan tuottavuutta laskemalla ulkoisia toimintakuluja asukasta kohti. Kunnan kulut yhtä asukasta kohta olivat viime vuonna 3 696 euroa.

-Vaikka viime vuoden yleinen kustannuskehitys oli haastava, onnistuttiin kulut pitämään kohtuullisina asukasta kohti, Grannas sanoo.

Vuoteen 2022 verrattuna kulut asukasta kohti laskivat miltei 8 prosenttia. Vielä vuonna 2022 luku oli 4 009 euroa per asukas (ilman sosiaali- ja terveyspalveluja). Kulukehityksen taustalla arvioidaan olevan useita tekijöitä, kuten kunnan työntekijöiden sairaspoissaolojen vähentyminen ja se että, kunnan energiakustannuksia on saatu laskettua energiaohjelman avulla.

Varhaiskasvatuksen toimialan palveluiden tuottaminen maksoi viime vuonna yhtä sipoolaista kohti 869 euroa. Koulutuksen kustannukset olivat yhtä asukasta kohti noin 1 454 euroa. Arjen ja vapaa-ajan toimialan palvelut kustansivat yhtä sipoolaista kohti 421 euroa. Toimialan palveluihin kuuluvat esimerkiksi kirjasto- ja nuorisopalvelut sekä Sipoon opisto.

Yhdyskunnan ja ympäristön toimialan kulut asukasta kohti olivat 464 euroa. Toimialan palveluita ovat esimerkiksi kaavoitus, rakennusvalvonta, ympäristövalvonta ja katujen kunnossapito. Konsernipalveluiden kulut yhdelle asukkaalle olivat 359 euroa. Konsernipalveluihin kuuluvat henkilöstöpalvelut, digihallinto, hallintopalvelut ja talouspalvelut sekä kunnan johto.

Kaavainvestoinnit jäivät budjetoidusta

Kunnan nettoinvestoinnit olivat 15,8 miljoonaa euroa vuonna 2024. Budjetoidusta investointitasosta jäätiin 3,6 miljoonaa euroa, mikä johtui lähinnä kaavahankkeiden odotettua hitaammasta etenemisestä.

Vuoden 2024 suurimpia investointeja olivat silti laajennusinvestoinnit infrastruktuuriin, joihin kunta käytti 3,5 miljoonaa euroa. Rakennuksien perusparannuksiin investoitiin 1,5 miljoonaa euroa ja kiinteistöjen ostoon 2,4 miljoonaa euroa.

Yksittäisistä investoinneista euromääräisesti suurimpia olivat Landsängenin päiväkotirakennus (2,5 M€) sekä Brobölentien ja Öljytien risteyksen parannushanke (1,4 M€).

 

Viimeksi muokattu 01.04.2025

Opistoblogi: Opistorehtorin kynä 31.3.2025

Viimeksi muokattu 31.03.2025

Opistoblogi: Talven ja kevään tapahtumia aikuisten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutuksessa

Viimeksi muokattu 31.03.2025

Pirkko Poukka in memoriam (9.4.1940–14.1.2025)

Viimeksi muokattu 01.04.2025

Testineulojia etsitään Sipoo-neulesetille

Viimeksi muokattu 31.03.2025

Ingman Solbackan uimahalli on remontissa 19.5.2025-31.8.2025.

Viimeksi muokattu 31.03.2025

HSL tiedottaa: Muutoksia linjan U848 aikatauluihin 24.3.

Muutosten seurauksen linjalta U848 Porvoo-Söderkulla-Pasila-Töölöntulli ovat loppuneet seuraavat lähdöt maanantaista 24.3. alkaen:

Porvoo – Töölöntulli

  • Maanantaista sunnuntaihin 10.15 Porvoo – Töölöntulli
  • Maanantaista perjantaihin 17.15 Porvoo – Töölöntulli
  • Maanantaista sunnuntaihin 19.45 Porvoo – Töölöntulli

Töölöntulli – Porvoo

  • Maanantaista sunnuntaihin 11.50 Töölöntulli-Porvoo
  • Maanantaista perjantaihin 18.50 Töölöntulli-Porvoo
  • Maanantaista sunnuntaihin 20.50 Töölöntulli-Porvoo
  • Lauantaisin 6.45 Töölöntulli-Porvoo

Aikataulut on päivitetty Reittioppaaseen. Reittiopasta kannattaa käyttää suunnitellessaan reittejään.

Viimeksi muokattu 27.03.2025

Merenrantahuvila Lövhyddanin vuokraus kesällä 2025

Sipoon kunta vuokraa Kalkkirannassa sijaitsevaa merenrantahuvila Lövhyddania (Kassivikintie 99) kesällä 2025 16.5.–29.9. välisenä aikana. Lövhyddania vuokrataan kunnan oman toiminnan lisäksi yksityisten ihmisten, yhdistysten ja yritysten virkistys-, kokous- ja juhlatoimintaan.

Lövhyddania vuokrataan itsepalveluperiaatteella. Päivävarauksissa varausaika alkaa klo 10.00 ja päättyy seuraavana aamuna klo 8.00. Viikonloppuvaraus alkaa perjantaina klo 13.00 ja päättyy maanantai aamuna klo 8.00. Huvilan päivävuokra on 205 € ja viikonloppuvuokra 415 €, sisältäen arvonlisäveron. Rakennuksia ei varata tuntikäyttöön eikä saunaa voi varata erikseen.

Varauskalenteri aukeaa 1.4. klo 8.30

Huvilan varaushakemuksia voi tehdä 1.4. klo 8.30 alkaen sähköisessä tilavarausjärjestelmä Timmissä. Varaushakemukset vahvistetaan saapumisjärjestyksessä arkisin. Varauksia ei oteta vastaan puhelimitse tai sähköpostitse.

Huom! Varauskalenteri on suljettuna 17.6.–27.7. välisenä aikana. Tuolloin ei voi tehdä uusia varaushakemuksia, muutoksia olemassa oleviin varauksiin eikä varauskyselyihin vastata.

Tutustu alueen lisätietoihin täältä.

Viimeksi muokattu 28.03.2025

Asiakaspalvelu avaa 27.3.2025 klo 11

Palveluneuvojat ovat koulutuksessa aamupäivällä.

Asiakaspalvelu osallistuu huhtikuun ja toukokuun aikana useampaan koulutustilaisuuteen joista ilmoitamme tarkemmin myöhemmin. Valmistaudumme tuleviin HSL muutoksiin.

Viimeksi muokattu 28.03.2025

Sipoon yleiskaava 2050:n laatimiseen liittyvät arkeologiset kenttätyöt alkavat – tutkijat liikkuvat maastossa ja valokuvaavat kohteita

Selvityksen tarkoituksena on päivittää ja täydentää aiemmissa selvityksissä kirjattuja tietoja sekä tarkistaa mahdollisia uusia muinaisjäännöskohteita. Kohteilla saatetaan tehdä metallinilmaisinharavointia ja maahan lapionpistoja. Jälkiä siitä ei jätetä. Varsinaisia arkeologisia kaivauksia ei suoriteta.

Inventoinnista vastaa arkeologisiin inventointeihin erikoistunut yritys Mikroliitti Oy. Tutkijat käyvät pihapiirien alueella ainoastaan silloin, kun se on aivan välttämätöntä.

Selvitys on osa Sipon yleiskaavatyötä

Yleiskaava on koko Sipoon kattava maankäytön ja liikenteen yleispiirteinen suunnitelma. Koko kunnan yleiskaavan uudistaminen on käynnistynyt 15.12.2022.

Yleiskaavan verkkosivuilta saat lisätietoa sipoo.fi:ssä tästä linkistä.

Alueidenkäyttölain mukaan yleiskaavan tulee perustua kaavan merkittävät vaikutukset arvioivaan suunnitteluun ja sen edellyttämiin tutkimuksiin ja selvityksiin.

Mikä on arkeologinen inventointi?

Arkeologisen inventoinnin tarkoituksena on vanhoja ihmistoiminnan jäännöksiä tutkimalla tuottaa uutta ja päivitettyä tietoa Sipoon esihistoriasta ja historiasta eri aikakausina.  Inventoinnissa jäännökset saatetaan suojelun piiriin niin, että niihin sisältyvä tieto ei tutkimatta häviäisi.

Inventoinnissa tarkistetaan tunnettujen ja oletettujen muinaisjäännösten nykytila ja saatetaan niiden tiedot ajan tasalle, sekä etsitään myös uusia kohteita.

Viimeksi muokattu 19.03.2025