Tule mukaan Sipoon elinkeino-ohjelman päivittämisen työpajaan!

Sipoon kunta päivittää elinkeinosuunnitelmansa tuleville vuosille ja sitä varten järjestetään kolme yleisötapahtumaa kunnassa sijaitseville yrityksille, päättäjille ja viranhaltijoille. Yritysfoorumisarjan toisessa osassa kuulemme asiantuntijapuheenvuoroja Sipoon vetovoimatekijöistä ja katsauksen Sipoon nykytilaan ja tulevaisuuteen. Ohjelmassa on myös vuorovaikutteinen työpajaosuus, jossa työstetään yhteisiä tavoitteita ja painopisteitä uudelle elinkeino-ohjelmalle.

Alustava ohjelma:

  • Toimialajohtaja Jukka Pietinen avaa tilaisuuden klo 17.00.
  • Keuken toimitusjohtajan Elina Pekkarisen tilannekatsaus.
  • Innolinkin tutkimuskonsultin Petteri Halmelan esittämänä ulkoisen yritysvetovoimatutkimuksen tuloksia.
  • FCG:n johdolla tehdään katsaus Sipoon nykytilaan ja tulevaisuuteen. Pohjana on mm. huhtikuussa käynnistetty kysely Sipoon yrittäjille ja muille toimijoille. Myös Suomen Yrittäjien Kuntabarometrin tulokset ovat tuolloin jo saatavilla.
  • Vuorovaikutteinen työpajaosuus, jossa työstetään yhteisiä tavoitteita ja painopisteitä uudelle elinkeino-ohjelmalle. Työpajan vetävät FCG:n asiantuntijat.

Ohjelmaa tarkennetaan tarvittaessa kunnan tapahtumakalenteriin tapahtuman tietoihin.

Pyydämme ilmoittautumaan mahdollisuuksien mukaan ennakkoon ma 13.5.2024 klo 12 mennessä tästä linkistä: Ilmoittautuminen Yritysfoorumiin. Ilmoittautumisia toivotaan kahvitarjoilun järjestelyjä varten, mutta myös viime hetkellä tilaisuudesta kiinnostuvat ovat tervetulleita mukaan.

Toivomme paikalle runsain joukoin sipoolaisia yrittäjiä, valtuutettuja sekä keskeisiä viranhaltijoita.

Varaathan kalenteriisi myös kolmannen yritysfoorumin 12.9.2024 klo 17–20. Juhlatalolla. Huomaathan, että kolmannen yritysfoorumin ajankohta ja paikka ovat muuttuneet aiemmin ilmoitetusta.

Tervetuloa mukaan osallistumaan ja vaikuttamaan!

 

Viimeksi muokattu 10.04.2024