Ensimmäinen yritysfoorumi katsoi Sipoon tulevaisuuteen

Foorumissa kuultiin neljä asiantuntijapuheenvuoroa, jotka nostivat esiin Sipoon vahvuustekijöitä ja mahdollisuuksia. Vaatimattomana tavoitteena onkin laatia elinkeino-ohjelma, joka on maailman paras sipoolaisille.

Foorumien myötä tehdään myös Sipoon kestävän matkailun suunnitelma. Tilaisuuden järjesti Sipoon kunnan elinkeinopalvelut, ja FCG toimi paneelikeskustelun vetäjänä.

Ensimmäisenä esiintymisvuorossa oli Climate Leadership Coalitionin pääekonomisti Timo Tyrväinen, joka käsitteli puheenvuorossaan elinkeinoelämän tulevaisuuden näkymiä Suomessa. Hänen puheessaan korostuivat talouskysymykset, jotka keskittyivät ilmastokriiseihin, talouteen ja epävarmuuksiin.

Toisena esiintyi Uudenmaan yrittäjien aluejohtaja Petri Ovaska. Hänen puhevuoronsa keskittyi tulevaisuuden näkymiin Uudenmaan yrittäjien näkökulmasta.

Uudenmaan liiton kehittämispäällikkö Outi Ervasti puhui Uudenmaan mahdollisuuksista tulevaisuudessa sekä kehitystrendeistä. Hän nosti esiin myös Sipoon kunnan mahdollisuudet osana Uuttamaata.

Viimeisenä kuultiin KUUMA-seudun yhteistyöjohtajaa Tarmo Aarniota, joka nosti esiin KUUMA-seudun mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Hän toi esiin myös Sipoon kunnan vahvuudet osana KUUMA-seutua.

Foorumi huipentui paneelikeskusteluun, johon osallistuivat illan puhujat ja kunnanjohtaja Mikael Grannas.

Elinkeino-ohjelman laatimista jatketaan seuraavissa yritysfoorumeissa 20.5. ja 28.8. klo 17–20 Topelius-salissa. Ohjelmassa on työpajatyöskentelyä, jossa tarkastellaan Sipoon kunnan nykytilaa ja luodaan askeleita prosessin etenemiselle.

 

Viimeksi muokattu 07.03.2024