Sipoon kunta laajentaa päiväkoti Pikkusydämen pihaa ja rakentaa uuden puistoaukion ensi kesänä

Puistoaukiolle on suunniteltu istuskeluun penkkejä ja istuinmuuri sekä oleskeluun sopiva nurmialue. Aukiolle tehdään myös maatiilillä kivetty moottoriajoneuvoliikenteeltä rauhoitettu alue, johon tulee myös istutuskehikoihin erilaisia köynnöskasveja. Puinen piha-aita erottaa aukion päiväkodin pihasta.

Aukiota rajaa aidan lisäksi katos, jonka alle tehdään sateelta suojattua oleskelutilaa istuinpenkeillä ja toiselle puolelle pyöräpysäköintipaikkoja. Jatkosuunnittelussa selvitetään myös mahdollisuutta lisätä katokseen aurinkokennoja, joiden avulla saatavalla uusiutuvalla energialla voisi ladata sähköpyöriä.

Puistoaukio toteutetaan päiväkoti Pikkusydämen pihan, Nikkilän Sydämen ja Enterin väliin jäävälle pienelle keskeneräiselle alueelle, joka on aiemmin ollut osa koulukeskuksen C-rakennuksen pysäköintialuetta.

 

Kuva: Arkkitehtitoimisto Gylling Oy

Havainnepiirros puistoaukiosta. Kivetty alue, ihmisiä istumassa istuinmuurilla, yksi ihminen istuu penkillä katoksessa.
Pyöräkatoksen alla voi oleskella suojassa sateelta tai auringon porotukselta.

Sekä aukio että päiväkodin pihan laajennus rakentuvat kumparemaisen maastonmuodon ympärille. Kumpare tarjoaa päiväkodin muutoin tasaiseen pihaan vaihtelevuutta ja leikkisyyttä. Puistoaukion puolella kumpareelle tulee nurmialue oleskeluun.

Puita, auringonsuojavarjoja ja uusia leikkivälineitä

Päiväkoti Pikkusydämen pihan laajennusta on kehitetty yhdessä päiväkodin henkilökunnan kanssa. Henkilökunta antanut osaamistaan muun muassa pihan leikkitoimintojen suunnitteluun, eri alueiden rajaamiseen, leikkivälineiden valintaan ja maaston muotoiluun.

Laajennettavalle alueelle istutetaan 13 pihlajaa ja myös pihan nykyisillä alueilla olevia kuolleita puita vaihdetaan uusiin. Puut istutetaan mahdollisimman isoina ja suojataan huolellisesti niiden kasvuun lähdön varmistamiseksi. Puiden lisäksi pihalle tuodaan useita auringonsuojavarjoja parantamaan paahteiseksi koetun pihan käytettävyyttä.

 

Kuva: Arkkitehtitoimisto Gylling Oy

Havainnepiirros. Aita, kumpare, puita, lapsi pallon kanssa ja aikuinen kantaa sylissään lapsia.
Päiväkodin pihalle rakennetaan kumpare, istutetaan lisää puita ja vaihdetaan vanhoja kuolleita puita uusiin.

Laajennus tuo pihalle myös useita uusia leikkivälineitä. Luvassa on uusia keinuja, maahan upotettavia trampoliineja, uusi liukumäki, kiipeilyteline, tasapainoiluteline sekä tasapainosieniä ja -palloja.

Lisäksi pihan vanha ajoratamaalaus poistetaan ja sen tilalle maalataan uusi aiempaa pidempi pyöräilyrata. Pihalle rakennetaan myös kylmä pihavarasto sekä kaukolämpö- ja varastorakennus.

Rakentaminen ajoitetaan mahdollisimman pitkälti kesälle

Päiväkoti Pikkusydämen pihaa ei päästy toteuttamaan täysmittaisesti päiväkotia rakennettaessa, koska tuolloin suunnitellun pihan paikalla sijaitsi vielä entisen Nikkilän koulukeskuksen C-rakennuksen osa ja lämpökeskuksen öljysäiliö. Rakennuksen osa ja öljysäiliö purettiin viime vuonna, mikä mahdollistaa pihan laajentamisen sen aiemmin suunniteltuun laajuuteen.

Alueen rakennusurakka aiotaan kilpailuttaa siten, että työt saadaan toteutettua pitkälti kesäaikaan, jotta rakentamisesta olisi mahdollisimman vähän häiriötä päiväkodin ja viereisten koulujen toiminnalle. Hankkeelle on varattu vuoden 2024 talousarviossa 500 000 euron määräraha.

Linkit:
Nikkilän keskuspuisto puistoaukion luonnossuunnitelma ja päiväkoti Pikkusydämen pihan laajennuksen toteutussuunnitelma (pdf)

 

Viimeksi muokattu 24.01.2024