Ota yhteyttä Business Sipooseen


Mikä on Business Sipoo?
Business Sipoo on Sipoon kunnan elinkeinopalvelut, auttaa yrittäjää löytämään oikean suunnan, oli kyseessä ensimmäinen yritysidea, kasvun seuraava askel tai uuden sijainnin etsiminen Uudellamaalla. Meille tärkeää pitää yritykset onnellisena, joten sujuvat prosessit, vastausten saaminen ja yhteyden löytäminen oikean ihmisen tai tahon kanssa ovat meille tärkeitä.
Meille elinvoima syntyy yrityksistä, jotka kasvavat, juurtuvat ja menestyvät ja juuri siksi rakennamme Sipoosta paikkaa onnellisille yrityksille.
Mitä palveluita Business Sipoo tarjoaa yrityksille?
Tarjoamme neuvontaa sijoittumiseen, tontti- ja toimitilaratkaisuihin, yrityksen perustamiseen sekä kasvuun ja kehittämiseen liittyen. Autamme myös verkostoitumisessa ja oikeiden yhteistyökumppaneiden löytämisessä.
Autamme myös löytämään oikeat viranhaltijat kunnalta kun tarvitset kunnan palveluita, esimerkiksi kaavoitusta, tai rakentamisen- ja ympäristölupia.
Kenelle Business Sipoon palvelut on tarkoitettu?
Palvelumme on tarkoitettu kaikenkokoisille yrityksille, aloittaville yrittäjille, kasvuyrityksille sekä niin suomalaisille kuin kansainvälisille toimijoille, jotka ovat kiinnostuneita Sipoosta sijoittumispaikkana.
Onko Business Sipoon palvelut maksullisia?
Business Sipoon yrityspalvelut ovat maksuttomia. Tarkoituksenamme on tukea yritysten menestystä ja edistää Sipoon elinvoimaa.
Voinko kysyä Business Sipoolta, vaikka en tiedä kuuluuko asia kunnalle?
Kyllä voit. Kannattaa aina olla yhteydessä, autamme sinua eteenpäin oikean tahon luo, vaikka asia ei suoraan kuuluisi Business Sipoolle. Tavoitteenamme on tehdä asiointi kunnan kanssa yrityksille mahdollisimman sujuvaksi ja vaivattomaksi.
Miten voin ottaa yhteyttä Business Sipoon tiimiin?
Voit ottaa yhteyttä Business Sipooseen, vaikka asiasi olisi vielä keskeneräinen tai epämääräinen. Sinun ei tarvitse tietää, kuuluuko asia yritysneuvontaan, toimitiloihin, lupiin, rahoitukseen, verkostoihin tai tapahtumiin.
Kerro lyhyesti:
- mitä olet suunnittelemassa
- tarvitsetko neuvontaa, tilaa, verkostoja vai muuta tukea
- millaista apua toivot seuraavaksi
Me autamme sinut oikealle polulle. Tavoitteena on, että Sipoossa yrityksen alku tuntuu selkeältä, rohkaisevalta ja mahdollisimman onnelliselta.
Sipoossa jo toimivat tai uudet perustettavat yritykset:
Yrityskoordinaattori
Jenni-Maria Könönen,
etunimi.sukunimi@sipoo.fi,
+358 40 3542 902
Sipooseen sijoittumista harkitsevat yritykset:
Business Developer
Pinja Heimala,
etunimi.sukunimi@sipoo.fi,
+358 40 194 6168
Autamme mielellämme, olipa kysymyksesi pieni tai suuri!