Sipoon kunta palkitsi sipoolaisia urheilijoita ja liikuttajia – urheilijoita palkittu jo 60 vuoden ajan

Sipoon kunnan arjen ja vapaa-ajan valiokunta on palkinnut vuoden 2025 sipoolaisia menestyneitä urheilijoita, vuoden valmentajan ja vuoden liikuntateon Topelius-salissa tänään 24.2.2026.

Menestyneitä urheilijoita on Sipoossa palkittu jo 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi paikalle oli kutsuttu vuoden 2025 menestyneiden urheilijoiden lisäksi myös menneinä vuosina palkittuja urheilijoita sekä sipoolaiseen urheilu- ja liikuntakulttuuriin vaikuttaneita henkilöitä.

Vuoden urheilijaksi valittiin Eduard Hallberg

Vuoden urheilijan palkinto myönnettiin alppihiihtäjä Eduard Hallbergille, joka muun muassa sijoittui viime vuonna kolmanneksi alppihiihdon miesten maailmancupin pujottelussa Levillä. Lisäksi Hallberg voitti uransa ensimmäisen Eurooppa-cupin suurpujottelun Sveitsin Zinalissa joulukuussa 2025.

Hallberg saavutti vuonna 2025 myös 15. sijan Schladmingin maailmancupissa, 12. sijan Val diseren maailmancupissa sekä 8. sijan Alta Badian maailmancupissa. Lisäksi Hallberg on saavuttanut muun muassa SM-kultaa pujottelussa, suurpujottelussa ja supersuurpujottelussa.

Hallberg voitti myös alppihiihdon Longines Rising Ski Star -palkinnon, jolla palkitaan parhaiten FIS:n maailmancupin kokonaistuloksissa menestynyt nuori laskija. Miehissä palkinto jaetaan alle 23-vuotiaalle urheilijalle.

Vuoden valmentaja tunnustuspalkinto Ben Simonsénille

Vuoden 2025 valmentajan tunnustuksen sai valjakkoajon valmentaja Ben Simonsén, joka on ollut täydellä sydämellä mukana kehittämässä ja ylläpitämässä sipoolaista valjakkoajokulttuuria. Hän on myös ollut vastuullisesti rakentamassa lajin tulevaisuutta erityisesti nuorten kuskien valmentajana.

Simonsén toimii maajoukkue-, alue- ja seuravalmentajana. Myös Suomen Ratsastajainliitto valitsi sipoolaisen Simonsénin vuoden valmentajaksi.

Vuoden valmentaja -valinnassa painotetaan hyvää esimerkkiä valmennustoiminnassa ja hyvän liikuntakulttuurin edistämistä Sipoossa.

IF Sibbo-Vargarnan järjestämälle tyttöjen välituntifutikselle vuoden liikuntateko -tunnustus

Vuoden liikuntateko -tunnustus myönnettiin urheiluseura IF Sibbo-Vargarnan järjestämälle tyttöjen välituntifutikselle. Tempauksen taustalla oli seuran halu tarttua konkreettisesti tyttöjen liikkumattomuuteen ja madaltaa kynnystä liikkua sekä kokeilla jalkapalloa turvallisessa ja innostavassa ympäristössä.

Kevään 2025 aikana Sibbo-Vargarna kiersi lähes kaikissa sipoolaisissa alakouluissa järjestämässä välitunneilla jalkapalloa erityisesti 1.–3.-luokkalaisille tytöille. Tempaus sai poikkeuksellisen paljon myönteistä palautetta lapsilta, rehtoreilta, opettajilta ja vanhemmilta. Välituntifutiksen ilmapiiri oli kannustava, iloinen ja osallistava.

Liikuntatuokioiden vaikutukset ovat olleet myös pitkäkestoisia: useat tytöt innostuivat välituntifutiksen myötä aloittamaan jalkapalloharrastuksen ja liikkuvat edelleen aktiivisesti. Näin tempauksella on ollut suora vaikutus lasten liikkumisen lisäämiseen, hyvinvointiin ja seurayhteisöön kiinnittymiseen.

Sipoon kunta myöntää vuoden liikuntateon toteutuneesta liikuntatapahtumasta, yhdenvertaisten liikuntamahdollisuuksien laajentamisesta, arkiliikuntaa lisäävästä toiminnasta, uuden liikuntatavan mahdollistamisesta, innovatiivisesta viestinnästä liikunnan lisäämiseksi tai jostain muusta erityisestä onnistumisesta liikunnassa ja urheilussa. Palkinto osoitetaan positiivisesti kunnan liikuntakulttuuriin ja -kehitykseen vaikuttaneesta toiminnasta.

Stipendejä urheilumenestyksestä

Juhlassa jaettiin myös valmennusstipendejä vuoden 2025 aikana menestyneille sipoolaisille urheilijoille seuraavasti:

Asula Lucas
Kreikkalais-roomalaispaini
Kreikkalais-roomalaisessa painissa SM-hopea
Vapaapainissa SM-hopea
U17, 110 kg

Catani Antonia
Salibandy
SM-pronssi
T16 SM-sarja

Granqvist Mikael
Yleisurheilu
4×400 SM-viesti, SM-kulta
4×100 SM-viesti, SM-pronssi
4×200 SM-hallit, SM-kulta

Hyväri Alva
Lumilautailu
Slopestyle ja big air, SM-pronssi
Half pipe, SM-hopea
Groms tytöt

Järvenpää Mila
Jääkiekko
SM-turnaus, SM-hopea
N 20

Kareinen Hanna
Kilpauinti
Pohjoismaiden mestaruuskilpailut, PM-pronssi
N 50 metriä, rintauinti

Koskelainen Lumi
Pituushyppy
SM-kulta
N 16

Koskinen Frida
Suunnistus ja hiihtosuunnistus
Lumonite SM-yösuunnistus, SM-hopea
Hiihtosuunnistuksen SM-viesti, SM-hopea
N 16

Koskinen Linus
Hiihto- ja pyöräsuunnistus
Hiihtosuunnistuksen SM-pitkä, SM-kulta
Hiihtosuunnistuksen SM-viesti, SM-kulta
Pyöräsuunnistuksen SM-pitkä, SM-hopea
Pyöräsuunnistuksen SM-sprintti, SM-hopea
Pyöräsuunnistuksen SM-viesti, SM-hopea
M 15

Kullberg Isa
Muodostelmaluistelu
SM-hopea
SM juniorit

Leppä Aleksi
Kivääriammunta
Ruutiaseiden EM-pronssi
Miehet

Lindberg Axel
Kenttäratsastus
SM-kulta, yleinen luokka

Lindberg Lukas
Maastohiihto
Veteraanien maastohiihdon SM-kilpailu, Kauha-Hiihto, SM-kulta
M35

Melleri Alvar
Sulkapallo
SM-kulta
SM-pronssi, joukkue

Melleri Eliel
Sulkapallo
SM-kulta, joukkue

Melleri Isak
Sulkapallo
U 17 sarjassa kaksinpeli SM-hopea
Jaettu 3. sija yksinpeli

Mäkelä Helmi
Voimannosto
Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisat, PM-hopea
N 23, 84 kg

Määttä Sissi
Hiihtosuunnistus
Hiihtosuunnistuksen SM-viesti, SM-kulta
N 15

Nurmikoski Emilia
Ringette
U 21 MM-kilpailu, MM-kulta
Naisten SM-kulta

Nylund Martha
Salibandy
SM-pronssi
T 16 SM-sarja

Piccardi Valter
Supermoto
Kansainvälinen Italian mestaruus, kulta
Luokka S3

Pihlflyckt Malou
Salibandy
SM-pronssi
T 16 SM-sarja

Rope Mianna
Joukkuevoimistelu
MM-kulta
Juniorit

Råman Jonathan
Offshore 3A SM-sarja
SM-pronssi, kartanlukija

Saastamoinen Lenni
Brasilialainen jujutsu ja lukkopaini
Nuorten brasililainen ju-jutsu SM-kulta
FBJJF No Gi finnish open kulta
Luokka: 2008–2009 syntyneet, alle 64 kg, sekä male/whitebelts 67,5 kg

Sundman Fredrica
Jääkiekko
SM-pronssi
Naisten Aurora liiga

Tanttu Vili
Sulkapallo
SM juniorit U19 miesten nelinpeli
SM-hopea

Viita Sara
Muodostelmaluistelu
SM juniorit
SM-hopea

Vilén Janette
Nyrkkeily
Pohjoismaidenmestaruuskilpailut, PM-hopea
Luokka U 19

Vuorihovi Benjamin
Offshore 3A SM-sarja
SM-pronssi, kuljettaja

Vuorio Elmeri
Kilpavesijetit
SM-hopea
Runaboat GB 4 juniorit

Ylirisku Kerttu
Taido
Joukkuehokei, joukkueliikesarja EM-pronssi
A-tyttöjen liikesarja SM-pronssi

Valmennusstipendien lisäksi myönnettiin kunniamaininta Atte Virtaselle, Suomen kärkitason nuorelle purjehtijalle.

Sipoon kunta huomioi valmennusstipendein junioritasolla vähintään 15-vuotiaiden sarjoissa tai vanhemmissa sekä aikuisten tai paraurheilun lajeissa SM-tasolla, PM-, EM- ja MM-tasolla saavutetut henkilökohtaiset tai joukkueiden mitalisijat Olympiakomitean jäsenjärjestöjen lajeissa. Veteraanitasolla huomioidaan SM-kultamitalit ja PM-, EM- tai MM-tasolla huomioidaan myös veteraanien arvokisamitalit. Palkinnon saajan tulee olla ollut kirjoilla Sipoossa, kun palkitsemiseen johtanut suoritus on tapahtunut.

Sipoon kunta ja arjen ja vapaa-ajan valiokunta onnittelevat lämpimästi kaikkia palkittuja. Kiitämme myös kaikkia niitä toimijoita, jotka ovat vuosikymmenten ajan rakentaneet urheilu- ja liikuntakulttuuria Sipoossa.

Viimeksi muokattu 24.02.2026