Uutiset
Askel menneisyyteen: Sipoon vanhan ja uuden kirkon pyhillä mailla
Sipoon vanha kirkko eli Pyhän Sigfridin kirkko rakennettiin 1450-luvulla. Keskiaikainen harmaakivikirkko on kesäisin erittäin suosittu vihkikirkko ja kirkossa pidetään kesäisin myös jumalanpalveluksia. Kirkon suunnittelijan nimeä ei tiedetä, mutta hänet tunnetaan niin sanottuna Pernajan mestarina. Sen arkkitehtuuri eroaa muista Suomen keskiaikaisista kivikirkoista, koska sen kuori on rakennettu kolmilaivaiseksi, kun taas muu osa kirkosta on kaksilaivainen.
Vanhassa kirkossa voi yhä aistia keskiajan tunnelman. Seiniä ja holvistoa koristavat 1400-luvulla punamullalla ja nokimustalla tehdyt maalaukset. Kirkosta löytyvät myös jalkapuu kirkkosalista ja häpeäpenkki asehuoneesta (eteisestä), jotka ovat peräisin 1600-1700-luvuilta.
Uusi kirkko, eli Sipoon kirkko, on Theodor Deckerin suunnittelema, pääosin uusgoottilaista tyyliä edustava punatiilinen kirkko. Se rakennettiin, kun vanha kirkko kävi kasvavalle seurakunnalle pieneksi 1800-luvulla. Kirkko vihittiin käyttöönsä vuonna 1885. Kirkko on sekä Sipoon suomalaisen että Sipoon ruotsalaisen seurakunnan käytössä.
Tutustu alle tehtyyn interaktiiviseen kuvavertailuun ja astu takaisin menneisyyteen vanhan ja uuden kirkon pyhille maille. Vedä kuvan keskellä olevaa liukusäädintä vasemmalle tai oikealle nähdäksesi, miltä kohde näytti ennen ja miltä se näyttää nyt.
Kirkko lounaasta:
Kirkko edestäpäin:
Kirkko luoteesta:
Kirkko sisältäpäin:
Uusi kirkko kaukaa:
Uusi kirkko läheltä:
Korjaus: Kuvassa ”Kirkon sisäpuoli” on väärä vuosiluku ”1936”. Kuva on otettu vuonna 1959.
Viimeksi muokattu 20.08.2025