< Ajankohtaista
01.03.2018

Sipoonlahden koulun laajennustyöt aloittavat Miilin alueen työmaan

Vuoden 2018 aikana kunnan voimakas kasvu ja kehitys konkretisoituvat, kun laajat rakennustyömaat käynnistyvät Nikkilän Sydämen alueella ja Söderkullassa Miilin alueella.

Näiden rakennushankkeiden myötä sipoolaisille syntyy parempia palveluita ja viihtyisämpää asuinympäristöä sekä turvallisempia teitä ja lukuisia liikunta- ja kuntoilupaikkoja.

Söderkullassa Miilin alueen rakennushankkeiden kokonaisuus alkaa ensi viikolla (viikko 8), jolloin Sipoonlahden koulun laajennusurakka pääsee aloittamaan. Koulun laajentamisen lisäksi alueella peruskorjataan urheilukenttä sekä rakentamaan uudet linja-autopysäkit ja liityntäpysäköinti.

Kulku työmaa-alueella

Sipoonlahden koulun ympäristöön työmaa tulee aiheuttamaan muutoksia. Suurimmat poikkeukset koulun arkeen syntyvät, kun koulun etuovi ja etupiha tulevat jäämään työmaa-alueen alle sekä henkilökunnan käytössä olevat parkkipaikat poistuvat käytöstä.

Työmaa-alueen aikana oppilaiden kulku Sipoonlahden kouluun tapahtuu rakennuksen länsipäädyssä olevasta ulko-ovesta. Tässä vaiheessa oppilaiden välituntipihoina toimivat urheilukenttä ja koulun läheisyydessä oleva väliaikainen välituntipiha.

 

Suosittelemme, että oppilaiden saattoliikenne tapahtuu rakennustyömaan aikana linja-autoterminaalin länsipuolella olevilla parkkipaikoilla.

Neiti Miilin tie on käytössä loppuvuoden 2018. Kulku Miilin päiväkodille tapahtuu totutusti tätä kautta. Bussiterminaali Neiti Miilin tiellä on normaalisti käytössä kevään ja kesän 2018 aikana. Urheilukentän ja Ingman Areenaan käyttöön rakennushankkeet eivät tässä vaiheessa aiheuta muutoksia.

Miilin alueelle rakentuu keväällä kaksi rakennustyömaa-aluetta. Ensimmäinen koulun etupuolelle ja toinen Neiti Miilin tien itäpuolelle pellolle. Jälkimmäinen rakennusalue toimii työmaan varasto- ja paikoitusalueena.

Alueella tulee olemaan työmaaliikennettä, jota pyritään ohjaamaan siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa koulun ja päiväkodin käyttäjille. Kehotamme varovaisuuteen työmaa-alueiden lähistöllä liikuttaessa.

Tervetuloa asukastilaisuuteen tutustumaan Miilin alueen rakennustyömaihin ja muihin Etelä-Sipoon kaavoitushankkeisiin. Asukastilaisuus järjestetään Sipoonlahden koululla maanantaina 5.3.2018.
Tervetuloa sinulle sopivaan aikaan klo 17-19 välillä
.

 

Lisätietoja Miilin alueen rakennustyömaasta:
Jukka Haakana
rakennuttajainsinööri
Sipoon kunta
050 522 2807

Ilona Heikkinen
projektisuunnittelija
Sipoon kunta
040 191 4231

 


Viimeksi muokattu
05.03.2018
tagit: koulut, liikunta