< Ajankohtaista
05.02.2018

Sipoon kunta siirtyi uusiutuvilla tuotettuun sähköön

Sipoon kunta siirtyi uusiutuvilla tuotettuun sähköön
Kestävä sähkövalinta kattaa koko Sipoon kunnan sähkönkulutuksen. Esimerkiksi koulujen ja päiväkotien valot syttyvät nyt uusiutuvilla energialähteillä tuotetulla sähköllä. Uusi sähkösopimus Loiste Sähkömyynti Oy:n kanssa astui voimaan vuoden 2018 alusta.

Sähköenergian hankinnan kilpailutuksessa verrattiin uusiutuvilla energialähteillä ja vapaalla tuotantomuodolla tuotetun sähköenergian kustannuksia ennen kuin hankinnasta päätettiin. Uusiutuvilla energialähteillä ja vapaalla tuotantomuodolla tuotetun sähköenergian hintaero sopimuskaudelle ei osoittautunut merkittäväksi. Uusi sopimus on voimassa vuoden 2020 loppuun, ja se koskee myös kunnan tytäryhtiöitä.

Uusiutuvilla energialähteillä tuotettu sähköenergia tarkoittaa pääasiassa vesivoimalla, tuulella tai bioenergialla tuotettua sähköä. Sähköenergian hankinta on yksi keskeisistä keinoista, joilla kunta pystyy vaikuttamaan kasvihuonepäästöihinsä. Uusiutuvilla energialähteillä tuotettuun sähköön siirtyminen on merkittävä askel kohti kestävämpää Sipoota, ja se vastaa myös kansallisen energia- ja ilmastostrategian tavoitteita. Loiste Sähkömyynti Oy:n uusiutuva energia tuotetaan Suomessa ja Pohjoismaissa.

Sähkön valinnan lisäksi energiatehokkaiden ratkaisujen käyttöönottaminen sekä energian säästäminen ovat arkipäiväisiä keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Sipoon kunnassa sähköä kuluu eniten kiinteistöjen valaistukseen ja lämmitykseen, katuvalaistukseen sekä vesihuollon toimintaan. Sipoon kunnan katuvalaistuksessa käytetäänkin lähes pelkästään vähän kuluttavia LED-valoja. Uusissa ja peruskorjattavissa rakennuksissa pyritään tulevaisuudessa hyödyntämään mahdollisuuksia tuottaa energiaa paikan päällä esimerkiksi aurinkopaneeleilla.

Lisätietoja:
Suvi Tuiskunen
suunnittelija
puh: 040 191 6034
suvi.tuiskunen@sipoo.fi


Viimeksi muokattu
05.02.2018