Miilin alue kehittyy
Miilin alueella Söderkullassa käynnistyy laaja rakennus- ja kunnostushankkeiden kokonaisuus, jolla vastataan Etelä-Sipoon kasvavaan palvelutarpeeseen. Rakennushankkeilla kehitetään alueen varhaiskasvatuksen, koulutuksen, liikunnan ja kulttuurin tiloja, mikä parantaa asukkaiden arkea ja tukee alueen elinvoimaa. Keskeisiä hankkeita ovat uuden liikuntahallin rakentaminen, nykyisen Miilin sivistyskeskuksen liikuntasalin muuttaminen monitoimitilaksi sekä Söderkullan ulkotekojääradan rakentaminen. Miilin sivistyskeskuksen alueella tehdään lisäksi sisä- ja ulkotilojen kunnostustöitä, jotka parantavat tilojen toimivuutta ja turvallisuutta.
Rakennustyöt alkavat keväällä 2025, ja liikuntahallin sekä monitoimisalin on määrä valmistua vuonna 2027. Tälle sivulle on koottuna Miilin alueella tapahtuvat rakennushankkeet. Sivua päivitetään sitä mukaa, kun rakennushankkeet etenevät.
Näet havainnekuvan kesällä 2025 alkavista alueen muutoksista tästä.
Sipoon kunta on aloittanut vuonna 2025 Miilin alueella useiden rakennus- ja kunnostushankkeiden sarjan. Osa rakennushankkeista toteutetaan vuoden 2025 aikana, mutta useammat kestävät useamman vuoden ajan. Miilin alueen kehittämisellä vastataan Etelä-Sipoon kasvavaan palvelutarpeeseen. Sipoon kunta rakentaa monipuolisia ja saavutettavia tiloja varhaiskasvatuksen, koulutuksen, liikunnan ja erilaisen harrastamisen tarpeisiin. Rakennushankkeiden myötä Sipoon kunta parantavat asukkaiden arkea ja tukee alueen elinvoimaa tarjoamalla modernit tilat sekä nykyisille että tuleville käyttäjille.
Miilin sivistyskeskuksen alueella rakentaminen alkaa vuonna 2025

- Miilin liikuntahalli: Miilin liikuntahallin rakentaminen jatkuu louhintojen jälkeen. Uuden liikuntahallin lisäksi alueelle rakennetaan paikoitustilaa 66 autolle. Miilin liikuntahalli on tarkoitus ottaa käyttöön keväällä 2027. Kesän aikana toteutetut louhintatyöt ovat valmistuneet heinäkuussa 2025. Louhosta ajetaan hallin pohjoispuolella kulkevaa ulkoilureittiä pitkin 22.8. asti.
- Nykyinen liikuntasali: Miilin sivistyskeskuksen nykyinen liikuntasali muutetaan monitoimisaliksi, josta löytyy tiloja esiintymiselle, tanssille ja liikunnalle. Nykyisen liikuntasalin muutostyöt alkavat keväällä 2026.
- Söderkullan tekojäärata: Kentällä tehdään vielä viimeistelytöitä, ja kenttä valmistuu kesälajien käyttöön arvion mukaan syksyllä 2025. Sipoon kunnan liikuntapalvelut tiedottaa kentän käyttöönotosta tarkemmin.
- Uudet ulkoleikkivälineet: Uusien leikkivälineiden asennustyöt sivistyskeskuksen F/C-oppikylien piha-alueelle ovat valmiit. Pihaan asennettiin lasten toiveesta keinut, liukumäki ja hiekkalaatikko.
- Miilin sivistyskeskuksen huoltopihan ulkotyöt: Sivistyskeskuksen huoltopihan kesän ulkotyöt ovat valmiit. Huoltopiha on jälleen käytössä huoltoajolle.
- Miilin sivistyskeskuksen C-siiven sisätyöt: Miilin sivistyskeskuksen C-siiven korjaustyöt ovat valmiit. C1-C3-oppikylien valkoiset villapohjaiset akustiikkalevyt uusittiin ja puhdistettiin alakattojen yläpuoliset tilat kokonaisuudessaan. Lisäksi kaikkiin niihin tiloihin, joissa oli kokolattiamatto, vaihdettiin tilalle vinyylilaatat.
Muutokset liikennejärjestelyissä 19.5.2025 alkaen
Miilin liikuntahallin työmaa-alue rakennetaan Miilin sivistyskeskuksen ja Päiväkoti Miilin pohjoispuolelle metsäalueelle. Liikuntahalli rakennetaan tiiviisti sivistyskeskuksen taakse, ja Päiväkoti Miilin pohjoispuolelle tulee uusi paikoitusalue reilulle 60 autolle.
Miilin liikuntahallin työmaaliikenne käyttää Taasjärventietä ja Päiväkoti Miilin pohjoispuolella olevaa tietä. Päiväkodin pohjoispuolella oleva tie ja kevyen liikenteen väylä tulevat vain työmaaliikenteen ja huoltoajon käyttöön 19.5.25 alkaen. Työmaan aloittaessa päiväkoti Miilin pohjoispuolella olevaa tietä ei saa käyttää lasten tuomiseen tai hakemiseen esikoulusta.
Miilin alueen muutosten videoinfo 14.5.2025
Alla olevasta linkistä pääset tutustumaan 14.5.2025 Miilin oppilaille suunnattuun videoinfoon alueen muutostöistä ja turvallisuudesta.
https://www.sipoo.fi/wp-content/uploads/2025/05/Miilin_hankkeista_oppilaille_fi-tekstitetty.mp4Miilin koirapuisto
Miilin liikuntahallin työmaa-alue sijoittuu Miilin koirapuiston viereen, ja työt vaikuttavat koirapuiston käyttöön koko työmaan ajan. Miilin koirapuisto oli kokonaan poissa käytöstä louhintatöiden ajan 2.6.–25.7.2025, mutta on nyt osin avattu jälleen.
Miilin koirapuiston isojen koirien aitaus on taas käytettävissä louhintatöiden päätyttyä, eikä siihen ole tullut muutoksia työmaan takia. Työmaalta voi kuitenkin kuulua arkipäivisin melua.
Pienten koirien puoli on poissa käytössä toistaiseksi. Pienten koirien puoli otetaan käyttöön, kun työmaatilanne sen sallii. Tiedotamme tästä myöhemmin erikseen.
Miilin alueen rakennushankkeet ja muutostyöt
Ajankohtaista
Tiedote 20.8.2025: Kesän aikaiset rakennustyöt valmistuneet Miilin alueella Sipoossa – liikuntahallin rakennustyöt jatkuvat syksyllä 2025 – Sipoo – Sibbo
Tiedote 5.8.2025: Miilin koirapuisto Söderkullassa on osittain jälleen käytössä louhintojen jälkeen – Sipoo – Sibbo
Tiedote 25.7.2025: Miilin liikuntahallin työmaa vaikuttaa väliaikaisesti liikuntareitin käyttöön – reitin siirtotöitä viikolla 31 – Sipoo – Sibbo
Tiedote 28.5.2025: Louhintatyöt alkavat Miilin alueella Söderkullassa 2.6. – Miilin koirapuisto on poissa käytöstä louhinnan ajan – Sipoo – Sibbo
Tiedote 6.5.2025: Miilin alueelle Sipoossa rakennetaan lisää liikkumis- ja harrastuspaikkoja – Sipoo – Sibbo
Tiedote 11.2.2025: Miilin liikuntahallin rakentaminen alkaa puiden kaadolla – Sipoo – Sibbo
Tiedote 20.12.2024: Söderkullan tekojääradan rakentaminen on alkamassa – Sipoo – Sibbo
Lisätietoa:
Antti Ollikainen
Suunnittelija
antti.ollikainen@sipoo.fi
Seuraa meitä Sipoo rakentaa ja kehittää Facebookissa