Miilin alue kehittyy

Miilin alueella Söderkullassa käynnistyy laaja rakennus- ja kunnostushankkeiden kokonaisuus, jolla vastataan Etelä-Sipoon kasvavaan palvelutarpeeseen. Rakennushankkeilla kehitetään alueen varhaiskasvatuksen, koulutuksen, liikunnan ja kulttuurin tiloja, mikä parantaa asukkaiden arkea ja tukee alueen elinvoimaa. Keskeisiä hankkeita ovat uuden liikuntahallin rakentaminen, nykyisen Miilin sivistyskeskuksen liikuntasalin muuttaminen monitoimitilaksi sekä Söderkullan ulkotekojääradan rakentaminen. Miilin sivistyskeskuksen alueella tehdään lisäksi sisä- ja ulkotilojen kunnostustöitä, jotka parantavat tilojen toimivuutta ja turvallisuutta.

Rakennustyöt alkavat keväällä 2025, ja liikuntahallin sekä monitoimisalin on määrä valmistua vuonna 2027. Tälle sivulle on koottuna Miilin alueella tapahtuvat rakennushankkeet. Sivua päivitetään sitä mukaa, kun rakennushankkeet etenevät.

Sipoon kunta on aloittanut vuonna 2025 Miilin alueella useiden rakennus- ja kunnostushankkeiden sarjan. Osa rakennushankkeista toteutetaan vuoden 2025 aikana, mutta useammat kestävät useamman vuoden ajan. Miilin alueen kehittämisellä vastataan Etelä-Sipoon kasvavaan palvelutarpeeseen. Sipoon kunta rakentaa monipuolisia ja saavutettavia tiloja varhaiskasvatuksen, koulutuksen, liikunnan ja erilaisen harrastamisen tarpeisiin. Rakennushankkeiden myötä Sipoon kunta parantavat asukkaiden arkea ja tukee alueen elinvoimaa tarjoamalla modernit tilat sekä nykyisille että tuleville käyttäjille.

Miilin sivistyskeskuksen alueella rakentaminen alkaa vuonna 2025

 

  • Söderkullan tekojäärata: Söderkullan hiekkakentän paikalle rakennettava tekojäärata valmistuu syksyllä 2025 ja mahdollistaa ulkoluistelun talvikaudella 2025–2026. Muuhun aikaan tekojään paikalla vaihtoehtoisia toimintoja ovat neljä tenniskenttää tai junioripesäpallokenttä hiekkatekonurmipohjalla, mikä monipuolistaa liikuntamahdollisuuksia.
  • Miilin liikuntahalli: Miilin liikuntahalli rakennetaan nykyisen Miilin sivistyskeskuksen pohjoispuolelle metsäalueelle. Liikuntahallin itäpuolelle rakennetaan 66-paikkainen paikoitusalue. Uusi halli ja parkkipaikka on tarkoitus ottaa käyttöön keväällä 2027. Miilin liikuntahallin työmaalla tehdään laajoja louhintatöitä kesä-heinäkuun ajan 2025.
  • Miilin sivistyskeskuksen nykyinen liikuntasali muutetaan monitoimisaliksi, josta löytyy tiloja esiintymiselle, tanssille ja liikunnalle. Nykyisen liikuntasalin muutostyöt alkavat keväällä 2026.
  • Miilin sivistyskeskuksen huoltopihan ulkotyöt: Sivistyskeskuksen huoltopihan ulkotyöt suoritetaan kesä-heinäkuun 2025 aikana. Työmaalla suoritetaan louhintatöitä kesäkuussa 2025.
  • Uudet ulkoleikkivälineet: Uusia leikkivälineitä tullaan asentamaan kesäkuun 2025 aikana sivistyskeskuksen F/C-oppikylien piha-alueelle. Pihaan asennetaan lasten toiveesta keinut, liukumäki ja hiekkalaatikko.
  • Miilin sivistyskeskuksen C-siiven sisätyöt: Miilin sivistyskeskuksen C-siivessä tehdään korjaustöitä kesällä 2025. Koko C-siiven alueella vaihdetaan lattia sekä uusitaan sisäkattomateriaaleja ja puhdistetaan alakattojen yläpuolisia tiloja.

 

 

Muutokset liikennejärjestelyissä 19.5.2025 alkaen

Miilin liikuntahallin työmaa-alue rakennetaan Miilin sivistyskeskuksen ja Päiväkoti Miilin pohjoispuolelle metsäalueelle. Liikuntahalli rakennetaan tiiviisti sivistyskeskuksen taakse, ja Päiväkoti Miilin pohjoispuolelle tulee uusi paikoitusalue reilulle 60 autolle.

Miilin liikuntahallin työmaaliikenne käyttää Taasjärventietä ja Päiväkoti Miilin pohjoispuolella olevaa tietä. Päiväkodin pohjoispuolella oleva tie ja kevyen liikenteen väylä tulevat vain työmaaliikenteen ja huoltoajon käyttöön 19.5.25 alkaen. Työmaan aloittaessa päiväkoti Miilin pohjoispuolella olevaa tietä ei saa käyttää lasten tuomiseen tai hakemiseen esikoulusta.

Miilin alueen rakennushankkeet ja muutostyöt

Lisätietoa:

Antti Ollikainen

Suunnittelija

antti.ollikainen@sipoo.fi

Seuraa meitä Sipoo rakentaa ja kehittää Facebookissa