Sipoon kunta on saanut valmiiksi lasten ja nuorten palvelujen nykytilakuvauksen

Nykytilakuvaus antaa kokonaiskuvan lasten ja nuorten hyvinvointia ja osallisuutta tukevista palveluista ja toimintamalleista sekä niitä ohjaavista suunnitelmista, hyvinvointia kartoittavista mittareista sekä yhteistyötahoista Sipoossa. Kuvaus perustuu syksyn 2024 tilanteeseen. Osana kuvausta arvioitiin kahdentoista Unicefin Lapsiystävällisen kunnan indikaattorin toteutumista Sipoossa.

Nykytilakuvausta on tarkoituksena hyödyntää laajasti Sipoossa palveluiden kehittämisessä ja lapsen oikeuksien huomioimisessa. Kuvaus tulee osaksi kunnan laajaa hyvinvointikertomusta, ja sitä hyödynnetään tulevan valtuustokauden hyvinvointisuunnitelmassa sekä Planet Youth -toiminnan suunnittelussa.

Sipoon palveluiden vahvuudeksi tunnistettiin lasten ja nuorten arvostava kohtaaminen. Kuvauksen mukaan arjen palveluissa lapset ja nuoret kohdataan arvostavasti ja heidän ajatuksensa huomioidaan toiminnan suunnittelussa.

Kehittämiskohdaksi nousi esimerkiksi palveluista viestintä lapsille ja nuorille. Kehitettävää tunnistettiin myös lapsiystävällisessä palautteenkeruussa sekä lasten ja nuorten systemaattisessa osallistamisessa.

Yhteistyörakenteissa kunnan sisällä nähtiin sekä kehitettävää että vahvuutta. Monet toimialat tai palvelualueet kokivat toimivansa hyvin yhdessä. Toisaalta koettiin, ettei yhteistyö välttämättä ole kaikilla säännöllistä ja systemaattista, jolloin se voi unohtua rakenteiden puuttuessa.

Unicefin Lapsiystävällisen kunnan indikaattoreiden ja niiden kautta lapsen oikeuksien toteutumista arvioitiin kuvauksen laadinnassa sekä poikkihallinnollisesti että nuorisovaltuustossa.  Kaikista indikaattoreista muodostettiin yhtenäiset arviot sekä poikkihallinnollisessa käsittelyssä että erikseen nuorisovaltuustossa marras-joulukuussa 2024. Tämän jälkeen arviot hyväksyttiin kunnan johtoryhmässä.

Kuvaan on tiivistetty yhteenveto nykytilakuvauksesta.
Kuvaan on tiivistetty yhteenveto nykytilakuvauksesta. Jos haluat tarkastella kuvaa suurempana, klikkaa kuvan päällä.

Linkit:

Voit tutustua nykytilakuvaukseen tarkemmin tästä (pdf)

 

 

Viimeksi muokattu 04.03.2025

Nikkilän kartanon kaava-alueen rakentaminen alkaa kesällä 2025

Nikkilän kartanon kaava-alueen katurakentaminen alkaa kesällä 2025. Katurakentamisen ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan

  • Pohjanmetsäntie ja Pohjanpuistikko
  • Nikkilän kartanontie ja osa Myllyojanpuistosta
  • Lukkarintien pohjoisosa

Kadut sijoittuvat kaava-alueen pohjoisosaan siten, että ne yhtyvät Pohjanniityn asuinalueen kokoojakatuun Pohjanmetsäntiehen. Samassa katurakennusurakassa toteutetaan katuja koko Nikkilän kartanon alueen nykyisille pelloille.

Puidenkaato alkaa 4. maaliskuuta

Katurakennusurakan ensimmäisessä vaiheessa poistetaan puita rakennettavien katujen kohdilta. Puidenkaato vaikuttaa väliaikaisesti Nikkilän kartanon ulkoilualueen ja Nikkilän frisbeegolfradan käyttöön. Töiden on arvioitu kestävän 1–2 viikon ajan.

Puunkaatojen takia suljetaan tilapäisesti osia ulkoilureiteistä. Ulkoilureitit palautuvat normaaliin käyttöön puidenkaadon jälkeen. Puunkaadot haittaavat ulkoilua väliaikaisesti vain osassa virkistysaluetta ja ulkoilijoiden käytössä on puunkaatojen aikanakin noin 40 hehtaaria metsäalueista.

Puidenkaadosta tullaan ilmoittamaan maastossa kyseisenä ajankohtana. Työmaa-alueet merkitään maastoon. Puidenkaatojen aikana merkityillä työmaa-alueilla kulkeminen on kiellettyä.

Puidenkaadon aikana frisbeegolfradasta on poissa käytöstä korit 1–4 ja 10–12. Korit 3 ja 4 ovat jo ennestään poissa käytöstä. Puidenkaadon jälkeen korit 1, 2 ja 10–12 ovat taas normaalisti käytettävissä. Nikkilän frisbeegolfrataan on suunniteltu uusia väyliä. Uusien väylien toteuttaminen on suunniteltu vuosille 2025–2026.
Karttakuva suljetuista reiteistä ja alueesta, jolla työkoneet liikkuvat.

Nikkilän kartanon alue laajenee

Nikkilän kartanon alueen laajentamisen tarkoituksena on luoda vehreä asuinalue, johon rakennetaan koteja pientaloihin ja kerrostaloihin. Nikkilän kartanon vahvuudet lähiluonto, ulkoilureitit ja vehreys säilyvät tärkeinä tekijöinä alueella myös sen kehittyessä.

Nikkilän kartanoon on suunniteltu klassinen viihtyisä puutarhamainen ja omaleimainen asuinalue, joka sijaitsee Nikkilän keskustan välittömässä läheisyydessä. Asuinalueelle rakennetaan uusia ja monipuolisia kulkuyhteyksiä, jotka yhdistävät Nikkilän kartanon Nikkilän keskustaan.

NG 8 Nikkilän kartanon keskuksen asemakaava ja asemakaavan muutos astui voimaan 16. tammikuuta 2025. Pääset tutustumaan asemakaavaan tästä linkistä.

Nikkilän kartanon ensimmäisen vaiheen katu- ja puistosuunnitelmat on hyväksytty teknisessä valiokunnassa 25.2.2025. Pääset tutustumaan katu- ja puistosuunnitelmiin tästä linkistä.

Tiedotamme Nikkilän kartanon alueen rakentamisesta lisää kevään aikana.

Viimeksi muokattu 03.03.2025

Nikkilän keskusurheilukentän pukuhuoneet remontoidaan kevään aikana

Pukuhuoneista remontoidaan pukutilat, suihkutilat ja wc-tilat. Lisäksi niihin asennetaan sähkölukitukset. Peruskorjaus alkaa maaliskuun alusta ja sen on tarkoitus valmistua kesäkuun alkuun.

Pukuhuonetilat ovat pois käytöstä remontin ajan. Keskusurheilukentällä on kuitenkin käytettävissä myös remontin aikana ne wc-tilat, joihin on käynti ulkokautta. Remontti ei koske ulkokautta käytettäviä wc-tiloja.

Peruskorjauksen arvioidaan maksavan noin 80 000 euroa. Korjaus sisältyy kunnan peruskorjaus määrärahoihin vuodelle 2025. Nikkilän keskusurheilukenttä ja sen urheilupaikat on muutoin peruskorjattu jo vuonna 2023.

Viimeksi muokattu 28.02.2025

Nyt voit seurata sosiaalisessa mediassa Sipoon Planet Youth -työtä

Mitä on jo tehty?

Työ alkoi viime vuonna muun muassa lasten ja nuorten hyvinvointiryhmän kokoamisella sekä tiedonkeruun suunnittelulla ja toteuttamisella oppilaille. Kunta työsti vuonna 2024 Planet Youthin valmiista 10-vaiheisesta prosessista ensimmäistä neljää vaihetta.

Voit lukea lisää viime vuonna tehdyistä toimista sipoo.fi:stä tästä linkistä.

Mistä voin seurata työn edistymistä jatkossa?

Kerromme Planet Youth -työn edistymisestä jatkossa sipoo.fi:n lisäksi myös sosiaalisen median kanavilla. Voit seurata Planet Youth Sipoota nyt Instagramissa ja Facebookissa. Löydät meidät sosiaalisesta mediasta nimellä @PlanetYouthSipooSibbo .

Voit myös klikata suoraan Facebook-sivullemme tästä linkistä ja Instagramiin tästä linkistä.

Verkkosivuillamme kerromme Planet Youth -työstä tässä linkissä.

Mikä Planet Youth -työ?

Planet Youth -työ on erittäin pitkäjänteistä ja ennaltaehkäisevää työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi Sipoossa. Planet Youth -prosessi pohjautuu Islannissa kehitettyyn ennaltaehkäisevän työn malliin, jossa huomioidaan koko yhteisö sekä lasten ja nuorten keskeiset kasvuympäristöt: perhe, koulu, vapaa-aika ja ikätoverit.

Kyse on yhdestä osasta lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi tehtävää työtä Sipoossa. Sen rinnalla tehdään jatkuvasti nopeavaikutteisempaa työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen.

Mitä tehdään seuraavaksi?

Planet Youth -työ jatkuu aktiivisesti tänä vuonna. Verkostoyhteistyön rakentamista jatketaan.

Tiedonkeruun tulokset saadaan ja julkaistaan keväällä 2025. Niiden pohjalta suunnitellaan konkreettisia toimenpiteitä, minkä jälkeen työ jatkuu toimenpiteiden toteuttamisella.

Linkit:

Kooste Vuoden 2024 Planet Youth-työstä
Tieto Planet Youth-työstä sipoo.fi:ssä
Planet Youth Sipoo Facebookissa
Planet Youth Sipoo Instagramissa

Lisätiedot:
Planet Youth –koordinaattori Jenna Reiman puh. 040 567 9421, jenna.reiman@sipoo.fi

Viimeksi muokattu 26.02.2025

Koulukuljetusten hakuaika lukuvuodelle 2025–2026 alkaa ensi viikolla

Koulukuljetushaku koskee:

  • esikoululaisia, joilla koulumatka on yli 5 km tai vaarallinen koulutie (saattoavustushaku).
  • tulevia 1. luokkalaisia, joiden koulumatka on yli 3 km tai muu koulukuljetusperiaatteiden kriteeri täyttyy.
  • tulevia 4. luokkalaisia, joiden koulumatka on yli 5 km tai muu koulukuljetusperiaatteiden kriteeri täyttyy.
  • tulevia 7. luokkalaisia, joiden koulumatka on yli 5 km tai muu koulukuljetusperiaatteiden kriteeri täyttyy.
  • oppilaita, joille on asiantuntijalausunnon perustella myönnetty koulukuljetus. Koulukuljetuspäätös on näillä oppilailla voimassa pääsääntöisesti yhden lukuvuoden kerrallaan. Uuden asiantuntijalausunnon voi toimittaa Oman Asioinnin kautta hakemuksen liitteeksi.

 

Koulukuljetusta haetaan Wilma-järjestelmän kautta. Tästä linkistä voit lukea ohjeet hakemiseen: Koulukuljetushakemuksen tekeminen Wilmassa (pdf)

Hakuaikana jätetyt hakemukset käsitellään ja päätökset julkaistaan Wilmassa seuraavan lukuvuoden alkuun mennessä.

Koulukuljetuspäätöksen voimassaoloajan voit tarkastaa Wilma-järjestelmän kautta: Ohje: Koulukuljetuspäätöksen tarkastaminen Wilmassa (pdf).

Huomaathan, että hakemuksia ei voi laatia eikä päätöksiä lukea Wilma-sovelluksella. Nämä on tehtävä internetselaimen kautta.

Lisää tietoa koulukuljetuksista saat koulukuljetusten verkkosivulta sipoo.fi:stä tästä linkistä. Verkkosivuillamme voit tutustua myös usein kysyttyihin kysymyksiin koulukuljetuksista ja niiden vastauksiin tästä linkistä.

Huomaathan myös, että erityisen tuen päätös tai päätös pienluokkapaikasta eivät automaattisesti tarkoita sitä, että oppilaalle myönnetään koulukuljetus taksilla. Jos erityisen tuen oppilaalle tai pienluokassa opiskelevalle oppilaalle haetaan taksikuljetusta, tulee oppilaan hakemuksen liitteeksi lisätä asiantuntijalausunto. Asiantuntijalausunnon voi toimittaa hakemuksen liitteeksi Omassa asioinnissa.

Ongelmatilanteissa voit olla yhteydessä koulukuljetuksen palvelupuhelimeen soittoaikoina. Palvelupuhelin palvelee normaalisti ti – to klo 12.00–13.00 numerossa 09 2353 6018. Hakuaikana 3.3.–17.3.2025 puhelinaika on poikkeuksellisesti jokaisena arkipäivänä klo 12–13.

Linkit:
Wilma-järjestelmään
Ohje: Koulukuljetushakemuksen tekeminen Wilmassa (pdf)
Ohje: Koulukuljetuspäätöksen tarkastaminen Wilmassa (pdf)
Omaan asiointiin
Koulukuljetusten verkkosivu
Usein kysytyt kysymykset ja vastaukset koulukuljetuksista

Viimeksi muokattu 26.02.2025

Kerro, mitä sinä haluaisit Sipoon tavoittelevan tulevina vuosina – Nyt voit osallistua Sipoon seuraavan strategian laadintaan

Sipoon seuraavan strategian laatiminen on alkanut henkilöstön ja kuntalaisten osallistamisella. Nyt sinä voit vaikuttaa siihen, mihin suuntaan kunta kehittää toimintaansa tulevina vuosina.

Verkkokyselyssä kysymme sinulta ajatuksia kolmeen avoimeen kysymykseen. Lisäksi pyydämme sinua vertailemaan ja puntaroimaan muiden jättämiä vastauksia näihin kysymyksiin. Avoimiin kysymyksiin vastaaminen ei ole pakollista. Halutessasi voit pelkästään arvioida muiden jättämiä vastauksia.

Kysely arpoo sattumanvaraisesti aina kaksi vastausta, joista sinä valitset mielestäsi tärkeämmän tai sopivamman. Lopulta sinun ja muiden sipoolaisten tekemien vastausparien arviointien tulokseksi saadaan kaikki jätetyt vastaukset tärkeysjärjestykseen.

Sinä ja muut vastaajat muodostatte näin yhdessä tärkeysjärjestykseen antamanne vastaukset avoimiin kysymyksiin. Osallistamisen tuloksia hyödynnetään uuden strategian laatimisessa.

Mikä strategia?

Strategia määrittää sen, mitä kunta tavoittelee jatkossa. Se myös ohjaa sitä, mitä kunnan työntekijät keskittyvät edistämään työssään. Tulevissa kuntavaaleissa valittavat valtuutetut saavat osallistamisen tulokset lähtökohdaksi strategian työstämiseen. Valtuusto työstää ja päättää Sipoon tulevasta strategiasta yhtenä ensimmäisistä tehtävistään.

Kunta julkaisee kuntalaisten osallistamisen tulokset maaliskuun aikana.

-Tulokset pyritään julkaisemaan ajoissa ennen kuntavaaleja, mikä mahdollistaa keskustelun tuloksista ja sipoolaisten näkemyksistä osana vaalikampanjointia, kunnanjohtaja Mikael Grannas sanoo.

Siirry osallistumaan

Osallistumiseen on aikaa 9.3. kello 22 saakka. Osallistuminen on anonyymia ja voit osallistua niin monta kertaa kuin itse haluat. Nyt on tilaisuutesi osallistua ja vaikuttaa Sipoon tulevaisuuteen.

Voit myös osallistua SipooInfoissa

Jos et voi osallistua syystä tai toisesta verkossa kyselyn kautta, voit jättää ajatuksesi avoimiin kysymyksiin paperilla SipooInfo-asiakaspalvelupisteissä niiden aukioloaikoina. Verkkokyselyn toteuttaja Innoduel lisää myös paperilla jätetyt vastaukset mukaan kyselyyn.

Palvelupisteet sijaitsevat pääkirjaston (Pohjoinen koulutie 2) ja Söderkullan kirjaston (Amiraalintie 2) yhteydessä. Halutessasi SipooInfojen henkilökunta voi myös auttaa sinua käyttämään verkkokyselyä asiakastietokoneilta.

Linkki:

Viimeksi muokattu 25.02.2025

Sipoo palkitsi Ådalens IF:n vuoden liikuntateosta ja valitsi alppihiihtäjä Eduard Hallbergin vuoden urheilijaksi

Vuoden liikuntateon tunnustus ojennettiin urheiluseura Ådalens IF ry:lle (ÅIF), joka lanseerasi syyskuussa yhdessä kumppaneiden kanssa uudenlaisen vastuullisuustoiminnan ”Apu Tehdään Yhdessä – Hjälp Görs Tillsammans”. Koko salibandykauden kestävän toiminnan tavoitteena on auttaa Hope ry:tä vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastustoiminnan edistämisessä.

Osana toimintaa ÅIF on kerännyt lahjoituksina harrastusvälineitä, jotka Hope ry on toimittanut eteenpäin vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille. Lisäksi ÅIF:in naisten F-liigan kotiotteluissa on voinut lahjoittaa rahaa Hope ry:n toimintaan.

Kuva: Marko Voutilainen

Vuoden liikuntateon palkintoa jaetaan. Ihmisiä kukkakimppujen kera lavalla.

Vuoden urheilijaksi Sipoon kunta palkitsi alppihiihtäjä Eduard Hallbergin, joka saavutti viime vuonna muun muassa SM-kultaa sekä pujottelussa että suurpujottelussa. Hallberg niitti myös kansainvälistä menestystä. Hän sai kaksi osakilpailuvoittoa ja sijoittui koko Eurooppa-cupin kolmanneksi. Alppihiihdon Maailmancupissa Hallberg ylsi parhaimmillaan 8. sijalle.

Vuoden valmentajaksi valittiin Mariika Ådahl, joka perusti jalkapallojoukkueen SV P2012blå:n yhdessä muiden äitien kanssa tarjotakseen kaikille lapsille mahdollisuuden harrastaa jalkapalloa ilman suorituspaineita. Ådahl on luonut toimintaan hengen, joka toivottaa kaikki lapset tervetulleiksi mukaan. Joukkueen toiminnassa on keskitytty liikunnan iloon ja yhteisöllisyyteen. Yhteinen tavoite osallistua kansainväliseen turnaukseen on motivoinut sekä pelaajia että heidän perheitään.

–Saamme olla ylpeitä sipoolaisen urheilun korkeasta tasosta sekä urheilijoiden sitoutumisesta harjoitteluun. On erityisen hienoa nähdä laaja eri lajien kirjo, joissa kilpailee sipoolaisia urheilijoita, sanoo liikuntapalvelupäällikkö Katriina Sahala.

Sipoon kunnan vapaa-ajanjaosto palkitsi vuoden 2024 valmentajan, liikuntateon ja urheilijat maanantaina 24.2.2025 Topelius-salissa. Kunnan vapaa-ajanjaoston puheenjohtaja Satu Pärssinen kukitti seremoniassa myös seuraavat menestyneet sipoolaiset urheilijat:

  • Backlund Arnella, askellajiratsastus, SM-kulta: töltti T2, nelikäynnin kombinaatio, SM-hopea: nelikäynti V1
  • Granqvist Mikael, yleisurheilu, joukkue SM-kulta 4 x 400 m
  • Järvenpää Mila, jääkiekko, SM-kulta / N20
  • Kalmari Vincent, salibandy, SM-pronssi / P17
  • Kokkinen Topias, jalkapallo, SM-pronssi / P15
  • Koskelainen Lumi, yleisurheilu, SM-kulta korkeushyppy, SM-kulta kolmiloikka, SM-kulta 5-ottelu, SM-kulta halli 5-ottelu/ T15
  • Koskinen Frida, suunnistus, EM-pronssi pyöräsuunnistusviesti/ D17, SM-kulta pyöräsuunnistus/D15, SM-hopea pyöräsuunnistus sprintti, SM-hopea keskimatka, SM-pronssi yhteislähtö, SM-pronssi viesti/D21, Hiihtosuunnistus SM-kulta keskimatka/ D15, SM-hopea pitkä/ D15
  • Lassila Jeri, tennis, SM-kulta /M, SM-kulta kaksinpeli/MU21, SM-kulta nelinpeli/MU21
  • Lindberg Axel, kenttäratsastus, SM-kulta/Seniorit
  • Melleri Alvar, sulkapallo, SM-hopea kaksinpeli/U19, SM-kulta nelinpeli/U19, SM-kulta sekanelinpeli/U19
  • Melleri Eliel, sulkapallo, SM-hopea kaksinpeli ja nelinpeli, Joukkue SM-kulta
  • Melleri Isak, sulkapallo, SM-kulta kaksinpeli /U17-15, SM-kulta nelinpeli/U17-15, SM-kulta sekanelinpeli/U17-15
  • Nurmikoski Emilia, ringette, SM-kulta
  • Råman Jonathan, kilpaveneily, SM-hopea / Offshore 3A
  • Tanttu Vili, sulkapallo, SM-pronssi sekanelinpeli/U19
  • Tuomela Satu, agility, games joukkue SM-hopea x 2 (koirat Iona ja Ness)
  • Van Dijken Erik, koripallo, SM-hopea /MU17
  • Ylirisku Kerttu, taido, PM-kulta hokei, PM-kulta jissen, SM-hopea jissen /A-tytöt, SM-hopea jissen/B-tytöt, joukkue SM-kulta/N, joukkue SM-kulta tenkai/N

Lisäksi myönnettiin kunniamaininta Casper Höglundille toisesta sijasta erittäin kovatasoisessa kansainvälisessä 120 kilometrin ultrapolkujuoksukilpailussa Ultra trail Julian alps.

Kuva: Marko Voutilainen

Kukkakimppuja ja diplomeita pöydällä.

Kuva: Marko Voutilainen

Menestyneiden urheilijoiden palkitsemistilaisuus salissa. Lava ja yleisöä penkeillä.

 

Viimeksi muokattu 25.02.2025

Opistoblogi: Hannu ja Theresa keskustelevat Opistopodissa Kaikkien opistosta

Viimeksi muokattu 21.02.2025

Tervetuloa vastaamaan Helle-​kirjastojen kyselyyn kirjaston käyttäjille ja ei-​käyttäjille! Kysely on auki 9.3.2025 saakka

Viimeksi muokattu 20.02.2025

Sipoon Vesi on ottanut käyttöön häiriötilannekartan

Viimeksi muokattu 21.02.2025