Nikkilän kartanon kokoojakatujen työmaa etenee aikataulussa – Tutustu pientalovaltaisen alueen rakennustöihin videolta

Työmaalla on viime viikkoina toteutettu pintamaiden poistoa Pohjanmetsäntiellä, jossa rakentamisen tieltä poistetaan pintamaata tulevilta katualueilta. Pohjanmetsäntielle on rakennettu työmaatie. Lisäksi stabilointityöt jatkuvat kahdella koneella. Alueella suoritetaan pilaristabilointia. Pilaristabiloinnin tarkoituksena on vahvistaa maata tulevan Nikkilän kartanontie alla. Pohjarakenteiden vahvistaminen etenee suunnitelmien mukaisesti. Myöhemmin syksyllä työmaalla alkaa vesi- ja viemärikaivantojen tekeminen.

Ennen rakentamista on otettu näytteitä alueen pohja- ja pintavesistä. Vesistönäytteiden ottamista jatketaan koko työmaan ajan. Lisäksi vesistövaikutuksia seurataan jatkuvasti myös silmämääräisesti. Pohjaveden korkeutta on mitattu ennen töiden alkamista ja sen tarkkailu jatkuu koko rakentamisen ajan. Rakentamisen vaikutuksia luontoon arvioidaan jatkuvasti työmaan ajan. Työmaa-aikaisiin hulevesien hallintaan on kiinnitetty erityistä huomiota. Työmaalla on rakennettu loppukesän aikana suotopatoja, pohjakynnyksiä sekä viivytysaltaita. Toimenpiteiden avulla ohjataan ja käsitellään hulevesiä ja näin ehkäistään valumavesien vaikutuksia ympäristöön.

Kokoojakatujen lisäksi alueella on rakennettu painopenkereet tuleville tonttikaduille kokoojakadun länsipuolella. Painopenkereet ovat esirakentamista, ja niiden tarkoituksena on painaa maata alaspäin ennen katurakentamisen alkua. Painopenkereissä hyödynnetään alueella olevia maamassoja, joita on kaivettu työmaan aikana. Näin säästetään rakentamisen kustannuksissa satoja tuhansia euroja, nopeutetaan työmaan etenemistä, tuetaan kiertotaloutta sekä vähennetään töiden vaatimaa työmaaliikennettä.

Työmaan etenemisestä on julkaistu uusi ilmasta kuvattu video, joka antaa näkymän rakenteilla olevaan alueeseen.

Nikkilän kartanon pientalovaltainen alue on yksi Sipoon merkittävimmistä uusista asuinalueista. Rakentaminen tapahtuu vaiheittain seuraavan viidentoista vuoden aikana, ja ensimmäisen vaiheen katu-urakan on arvioitu olevan valmis marraskuussa 2026. Alueesta rakentuu sen valmistuttua vehreä ja pientalovaltainen asuinalue palveluineen.

Linkit:
Nikkilän kartanon laajennuksen verkkosivut
Video

 

 

Viimeksi muokattu 04.09.2025