Uutiset
Esikoululaiset kertoivat ja kuvittivat yli kaksikymmentä uutta satua Sipoossa
Projekti sai alkunsa, kun kirjaston lasten- ja nuortentiimi sekä varhaiskasvatuspalvelut miettivät yhdessä, mitä toimintaa kirjasto voisi tarjota esiopetusikäisille lapsille. Syntyi satuimprovisaatio, jossa esikoululaiset kertoivat kirjaston ja esiopetuksen henkilöstön ohjaamina oman sadun.
Jokainen esiopetusryhmä jaettiin pienryhmiin, ja jokainen pienryhmä laati oman sadun. Erilaisia satuja syntyi yhteensä yli 20 kappaletta. Lapset piirsivät satuihin myös upean kuvituksen, joka on mukana kirjaston taittamissa satukirjoissa.

-Projekti on ollut huikean hauska ja luova, eikä lasten mielikuvituksella ole ollut rajoja. Ehkä satuimprovisaation tärkein ajatus onkin, että saduissa kaikki on mahdollista. Jokaisen ryhmän sadut saivat mitä kummallisimpia juonenkäänteitä sekä ratkiriemukkaita hetkiä ja hahmoja. Näistä saduista välittyy lasten tunteiden värikäs kirjo, ja on ollut etuoikeutettua saada olla mukana tuomassa uusia ihmeellisiä tarinoita tähän maailmaan, kertoo erikoiskirjastovirkailija Matleena Saarninki.
Yhteistyöprojekti koettiin erittäin onnistuneeksi. Sipoon kunnan varhaiskasvatuksen ja arjen ja vapaa-ajan toimialan yhteisenä tarkoituksena on tehdä jatkossa satuimprovisaatiosta jokavuotinen osa kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä.


Viimeksi muokattu 23.06.2025