Uutiset
Nikkilän kartanon alueen rakennustyöt etenevät – usein kysyttyihin kysymyksiin vastaukset verkkosivuilla
Nikkilän kartanon alueen rakennustyöt ovat käynnistyneet suunnitellusti. Työmaa-alueelle on rakennettu työmaatie Kartanontieltä Pohjanmetsäntielle asti. Työmaatie kulkee tulevan kokoojakadun reittiä mukaillen. Työmaan ajoneuvoliikenne kulkee pääosin Kartanontietä pitkin.
Kesäkuun aikana alueella rakennetaan painopenkereitä sekä Nikkilän kartanontielle että Pohjanmetsäntielle. Näiden jälkeen heinäkuun alussa aloitetaan tiealueiden pohjanvahvistustyöt ns. stabiloinnilla. Stabiloinnin tarkoituksena on parantaa tulevien teiden ja vesihuoltokanaalien kantavuutta.
Heinäkuun alussa työalueilla työskentelee 1–2 stabilointikonetta sekä 2–3 kaivinkonetta. Työkoneita liikkuu sekä Nikkilän kartanontien että Pohjanmetsäntien työalueilla. Huomioithan työkoneet alueella liikkuessasi, työmaa-alueella liikkuminen on kiellettyä.
Rakennustöiden suunnittelussa ja toteutuksessa on kiinnitetty huomiota luontoarvojen turvaamiseen
Alueella on tehty laajat luontoselvitykset suunnitteluvaiheessa. Vaikutukset luontoon on huomioitu myös rakentamisen aloittamisessa. Rakennustöiden valvonnassa on mukana ympäristövaikutuksien arviontiin erikoistuneita asiantuntijoita.
Työmaa-aikaisiin hulevesien hallintaan on kiinnitetty erityistä huomiota. Rakentamisen aikana hulevesien ohjaamisessa ja käsittelyssä hyödynnetään suotopatoja, pohjakynnyksiä sekä viivytysaltaita. Näiden avulla ehkäistään valumavesien vaikutuksia ympäristöön.
Ennen rakentamista on otettu näytteitä alueen pohja- ja pintavesistä. Vesistönäytteiden ottamista jatketaan koko työmaan ajan. Lisäksi vesistövaikutuksia seurataan jatkuvasti myös silmämääräisesti. Pohjaveden korkeutta on mitattu ennen töiden alkamista ja sen tarkkailu jatkuu koko rakentamisen ajan.
Nikkilän kartanon asuinrakentaminen kohdistuu etenkin peltoalueille. Metsäalueella puita kaadettiin vain työmaan kannalta välttämättömältä alueelta. Puiden kaato työmaa-alueella toteutettiin maaliskuun alussa ennen lintujen pesimäkauden alkua. Rakentamisen vaikutuksia luontoon arvioidaan jatkuvasti työmaan ajan.
Onko jokin jäänyt mietityttämään Nikkilän kartanon laajenemisessa? Katso usein kysyttyjen kysymysten vastaukset verkkosivuilta
Sipoon kunta keräsi asukkaiden kysymyksiä Nikkilän kartanoon liittyen huhtikuussa 2025. Kysymyksiä saatiin runsaasti. Kiitos kaikille kysymyksensä lähettäneille.
Olemme julkaisseet vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin Nikkilän kartanon laajenemisesta verkkosivuilla. Voit tutustua niihin ja seurata töiden etenemistä osoitteessa: www.sipoo.fi/nikkilankartanolaajenee
Viimeksi muokattu 23.06.2025