Isoja koneita ja kukkasipulien istutusta – katu- ja viheralueet -yksikkö kutsui lapsiryhmiä Sipoo-viikolla tutustumaan toimintaansa

Sipoon kunnan varikko täyttyi lapsista, kun päiväkoti- ja eskariryhmät tulivat tutustumaan varikon toimintaan. Katu- ja viheralueet -yksikkö oli kutsunut lapsiryhmiä vierailulle tiistaina 23.9.2025.  Lapset pääsivät tutustumaan erilaisiin työkoneisiin kuten traktoreihin kuormaajiin ja päältä ajettaviin ruohonleikkuriin. Varikon sisätiloissa järjestettiin kasvien tunnistamista sekä harjoiteltiin roskien lajittelua. Lisäksi isot työkoneet kävivät ilahduttamassa Landsängen päiväkodin lapsiryhmiä Opintiellä torstaina 25.9.2025.

Sipoo-viikon aikana järjestettiin useita sipulikukkien istutustalkoita. Nikkilässä istutettiin narsisseja ja krookuksia Sipoonjoen rannassa, keskuspuistossa sekä Vainion leikkipuistossa sekä Söderkullassa Maaniityn leikkipuistossa. Istutustalkoisiin oli kutsuttu mukaan niin päiväkoti- ja esikouluryhmiä sekä alakoululuokkia. Keväällä sipulikukat ilahduttavat kaikkia puisto- ja viheralueilla kulkijoita.

Niin vierailut kuin istutustalkoot toteutettiin yhteistyössä eri toimialojen kesken. Katu- ja viheralueyksikön työntekijät ilahtuivat tapahtumien suosiosta ja lapsiryhmät olivat innoissaan päästessään kokeilemaan ja näkemään katu- ja viheralueet -yksikön toimintaa käytännössä. Tapahtumien kautta lapset oppivat, kuinka kunta huolehtii asukkaiden lähiympäristöstä. Samalla lapset pääsivät itse osallistumaan puistoympäristöjen hoitamiseen istuttamalla keväällä kukkivia erilaisia sipulikukkia.

Viimeksi muokattu 25.09.2025