Uutiset
Nikkiläntien ja Lukkarintien liittymän ympäristössä tehdään pohjatutkimuksia heinä-elokuussa – huomioi liikenteenohjaus alueella liikkuessasi
Tutkimusten aikana alueella järjestetään liikenteenohjausta, joka voi vaikuttaa hetkellisesti jalankulkuun, pyöräilyyn ja ajoneuvoliikenteeseen. Muutamassa kohdassa jalankulku- ja pyöräilyväylää voidaan joutua tilapäisesti kaventamaan tutkimuspisteiden kohdalla. Lukkarintiellä yksi tutkimuspisteistä sijaitsee ajoradalla. Sen kohdalla ajoneuvoliikenne pyritään järjestämään vuorottelevaksi, jotta alueella liikkuminen olisi mahdollisimman sujuvaa ja turvallista.
Tutkimuksia tehdään pääosin arkipäivisin päiväsaikaan klo 8–16. Työt voivat aiheuttaa tilapäistä meluhaittaa. Pyydämme alueella liikkuvia noudattamaan liikenteenohjausta ja varaamaan kulkemiseen tarvittaessa hieman tavallista enemmän aikaa.
Pohjatutkimusten tarkoituksena on tuottaa tarkempaa lähtötietoa myöhemmin tänä vuonna käynnistyvälle katu- ja rakennussuunnittelulle. Lukkarintie yhdistyy jatkossa Nikkilän kartanon keskuksen asemakaavaan kuuluvaan uuteen kokoojakatuyhteyteen. Tämän vuoksi Lukkarintien eteläosassa kadun poikkileikkaus suunnitellaan yhteensopivaksi tulevan katuyhteyden kanssa, ja yhteydet Lukkarintielle suunnitellaan vastaamaan liikenteen muuttuviin tarpeisiin.
Viimeksi muokattu 02.07.2026