Voisitko sinä olla tukiperhe lapselle?

 

Tarvitsemme tukiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa eläville lapsille. Tuettavan lapsen tai perheen tuen tarpeen taustalla voi olla monenlaisia syitä. Joskus isovanhemmat tai muu sosiaalinen verkosto asuu liian kaukana tai ei ole muutoin läsnä. Vanhemmilla voi olla haasteita jaksamisessa tai perheen elämäntilanne voi olla muuten vaikea. Lapsi voi tarvita henkilökohtaista huomiota tai kaivata toisten lasten seuraa. Tukiperheenä voi toimia lapsiperhe, lapseton perhe tai mummolan kaltainen perhe. Myös yksin asuva voi toimita tukiperheenä.

Tukiperheessä lapsi käy tarpeen mukaisesti sovitun sopimuksen puitteissa. Tavallisesti tämä tarkoittaa yhdestä kahteen yötä kuukaudessa, joskus esimerkiksi loma-ajoilla enemmänkin.

Tukiperheeksi ryhtyvältä odotamme, että tukiperheen oma elämäntilanne on vakaa ja perheenjäsenten keskinäiset suhteet ovat kunnossa. Tukiperheeltä toivomme mahdollisuutta sitoutua lapsen ja hänen perheensä tukemiseen vähintään vuoden ajaksi. Tukiperheenä toimiminen edellyttää, että päätös on koko perheen yhteinen, niin aikuisten kuin perheen lasten osalta.

Kiinnostuitko? Ilmoittaudu nyt mukaan koulutukseen tai kysy lisää! Huomioithan, että kaikilta toimintaan ryhtyviltä pyydetään lupa rikostaustan selvittämiseen henkilökohtaisen haastattelun lisäksi.

Tukiperhekoulutus 2021

Maksuton koulutus järjestetään etänä Teamsin kautta:
Torstaina 20.5.2021 klo 17-20
Torstaina 27.5.2021 klo 17-20
Torstaina 3.6.2021 klo 17-20

Lisätietoja toiminnasta ja koulutuksesta sekä sitovat ilmoittautumiset 9.5. mennessä:

jeanette.soderberg@sipoo.fi, puh. 040 718 7729
nina.klemola@sipoo.fi, puh. 040 191 4472
terhi.vilen@porvoo.fi, puh. 040 190 8346

 

 

Viimeksi muokattu 21.04.2021