Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustukset
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksia myönnetään järjestöille ja yhteisöille sipoolaisten hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta tukevaan toimintaan. Avustukset tukevat järjestöjen toimintaa sekä vahvistavat kunnan ja järjestöjen yhteistyötä kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisessä.
Avustukset ovat kohdeavustuksia, joita myönnetään tiettyyn tarkoitukseen. Avustuksia myönnetään kunnan hyvinvointityön painopisteiden mukaiseen toimintaan.
Vuonna 2026 avustuksia myönnetään seuraavien painopisteiden mukaiseen toimintaan:
- Yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistaminen
- Terveellisten elintapojen vahvistaminen
- Arjen turvallisuuden edistäminen.
Vuonna 2026 hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksia myönnetään 10 000 euroa. Avustussumma voidaan joko myöntää yhdelle hakijalle tai jakaa se useamman hakijan kesken.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustusohjeessa kuvataan tarkemmin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustusten tarkoitusta, myöntämisen kriteerejä, hakemista, päätöksentekoa ja raportointia avustuksen käytöstä.
Arjen ja vapaa-ajan yleisissä avustusperiaatteet kuvaavat kunnan avustustoimintaa ohjaavat linjaukset. Niissä määritellään avustustoiminnan yleiset lähtökohdat, avustusten tavoitteet, avustusmuodot sekä avustusten hakemista, käsittelyä, maksamista ja valvontaa koskevat käytännöt. Yleiset avustusperiaatteet koskevat myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksia.
Toimi näin
Vuoden 2026 hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustusten hakuaika on 1.–31.3.2026 klo 23:59.
Avustuksia voivat hakea järjestöt ja yhteisöt, jotka järjestävät sipoolaisten hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta tukevaa toimintaa. Avustuksia haetaan Timmi-järjestelmässä.
Vuonna 2026 hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksia myönnetään 10 000 euroa. Avustussumma voidaan joko myöntää yhdelle hakijalle tai jakaa se useamman hakijan kesken.
Vuonna 2026 hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen avustuksia myönnetään seuraavien painopisteiden mukaiseen toimintaan:
- Yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistaminen
- Terveellisten elintapojen vahvistaminen
- Arjen turvallisuuden edistäminen.
Avustushakemuksessa tulee kuvata seuraavat asiat:
- Mihin toimintaan avustusta haetaan? Kuvaa mahdollisimman tarkasti (esim. missä ja milloin toimintaa järjestetään, onko kyse yksittäisestä tilaisuudesta vai säännöllisestä toiminnasta)
- Minkä painopisteen mukaiseen toimintaan avustusta haetaan? Miten toiminta edistää painopisteen mukaisia asioita?
- Keihin avustettava toiminta kohdistuu (esim. lapset, nuoret, kylissä asuvat)
- Millaisia tavoitteita avustettavalla toiminnalla on?
- Miten toiminnasta viestitään tai toimintaa tuodaan muuten näkyväksi?
- Toiminnan eritelty kustannusarvio.
Avustushakemuksen liitteisiin tulee lisätä:
- Edellisen toimintakauden tilinpäätös ja toimintakertomus (järjestöt)
- Kuluvan kauden talousarvio ja toimintasuunnitelma (järjestöt)
- Todistus suoritetusta verkkokurssista (jos avustettava toiminta kohdistuu lapsiin ja nuoriin)
Kenelle ja millä ehdoin
Avustusten saajat valitaan sen perusteella, mikä tai mitkä hakemuksista vastaavat parhaiten alla kuvattuihin avustusten myöntämisen kriteereihin.
Vuosittain jaettava avustussumma voidaan myöntää yhdelle hakijalle tai jakaa se useamman hakijan kesken.
Avustusten myöntämisen kriteerit
- Toiminnan kiinnittyminen yhteen tai useampaan Sipoon kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen painopisteeseen.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen painopisteet:
i) yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistaminen
ii) terveellisten elintapojen vahvistaminen
iii) arjen turvallisuuden edistäminen
- Toiminnan laajuus
a) suunnitellut toimenpiteet
b) toiminnan kohderyhmä ja kuntalaisten tavoittaminen
c) toiminnan tavoitteet
d) toiminnan säännöllisyys
e) toiminnan näkyvyys
- Toiminnan taloudellinen toteuttamiskelpoisuus ja kulurakenne.
Verkkokurssi lasten ja nuorten turvallisesta harrastamisesta
Sipoon kunta edellyttää, että lasten ja nuorten toimintaan avustusta saavat tahot ovat suorittaneet kunnan ilmoittaman, maksuttoman verkkokurssin lasten ja nuorten turvallisesta harrastamisesta.
Avustuksen saamisen edellytyksenä on, että vähintään yksi henkilö per avustusta saanut taho on suorittanut kunnan ilmoittaman verkkokurssin. Kurssi tulee olla suoritettuna avustushakemuksen jättämiseen mennessä. Avustushakemuksen liitteeksi tulee lisätä todistus verkkokurssin suorittamisesta.
Sipoon kunta suosittelee, että kaikki lasten ja nuorten harrastustenohjaajat suorittavat verkkokurssin ja että ohjaajien suorittamat kurssit raportoidaan toimintakertomuksisssa.
Vuonna 2026 suoritettavan verkkokurssin vaihtoehtoina ovat Olympiakomitean “Vastuullinen valmentaja” -kurssi TAI Mieli ry:n “Nuori mieli harrastuksessa” -verkkokurssi. Kurssit ovat saatavilla suomeksi ja ruotsiksi.
Avustusten myöntäminen
Hakuaikana saapuneet hakemukset käsitellään hakuajan päätyttyä. Hakemukset arvioidaan avustusten myöntämisen kriteerien pohjalta. Päätöksen avustuksen myöntämisestä tekee arjen ja vapaa-ajan valiokunta.
Avustus maksetaan hakijan tilille, kun avustuspäätös on saanut lainvoiman. Kunta ohjeistaa avustuksen saajaa tarkemmista avustuksen maksamiseen liittyvistä asioista.
Avustuksen saaja sitoutuu raportoimaan avustuksen käytöstä kunnan pyytämällä tavalla. Avustuksen saaja sitoutuu totuettamaan toimintaan osallistuneille kunnan laatiman palautekyselyn toiminnan vaikutuksista. Kunta ohjeistaa avustuksen saajaa tarkemmin palautekyselyyn liittyvissä asioissa.
Maksullisuuden tiedot
Ainoastaan määräaikaan mennessä jätetyt hakemukset hyväksytään.