Vammaisten ihmisten kokemaa lähisuhdeväkivaltaa selvitetään ensimmäistä kertaa – vastaa kyselyyn

Kysely on osa tutkimusta, jossa selvitetään ensimmäistä kertaa Suomessa vammaisten lasten, nuorten ja aikuisten kokemaa lähisuhdeväkivaltaa, sen yleisyyttä ja palvelujen saatavuutta. Tutkimuksen kohteena ovat lähisuhdeväkivallan muodot, lähisuhdeväkivallasta aiheutuneet seuraukset sekä avun hakemisen tavat ja kohteet. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään riskitekijöitä, jotka altistavat vammaiset ihmiset lähisuhdeväkivallalle ja mahdollisesti estävät heitä ilmoittamasta kokemastaan väkivallasta tai estävät heidän pääsynsä palvelujen piiriin.

”Vammaisten ihmisten kokemasta lähisuhdeväkivallasta ei ole olemassa tutkittua tietoa, eikä lähisuhdeväkivaltaa aina välttämättä edes tunnisteta. Tietoa kaivataan kipeästi”, kertoo THL:n kehittämispäällikkö Maria Valtokari. ”Tutkitun tiedon perusteella on mahdollista suunnitella toimenpiteitä, joiden avulla lähisuhdeväkivalta voidaan tunnistaa, sitä voidaan ehkäistä ja siihen voidaan puuttua.”

Tutkimuksen tulokset ja niiden perusteella laaditut toimenpidesuositukset julkaistaan vuoden 2022 alkuun mennessä.

Lisätietoa tutkimuksesta ja linkki kyselyyn

www.thl.fi/vammaistenlahisuhdevakivalta

Viimeksi muokattu 05.07.2021