Uutiset
Urheilutien ja Latokujan saneeraus muuttaa liikennejärjestelyjä Nikkilässä – urheilukentälle ja jäähallille pääsee Kirkkoniityntietä pitkin
Uudet liikennejärjestelyt otetaan käyttöön ensi viikolla, eli viikosta 28 alkaen, ja ne ovat voimassa arviolta lokakuun loppuun saakka. Urheilutien saneeraus tehdään vaiheittain, ja urakan edetessä liikennejärjestelyt voivat muuttua. Työ alkaa Urheilutien eteläpäästä ja jatkuu pohjoisen suuntaan. Töitä tehdään maanantaista perjantaihin pääsääntöisesti klo 7.00–18.00. Joidenkin urakkavaiheiden takia työtä voidaan tehdä myös myöhempään.
Urheilutie suljetaan läpiajoliikenteeltä työmaan ajaksi. Kiinteistöille ajo sallitaan työnaikaisten opasteiden mukaisesti. Kulku kiinteistöille varmistetaan koko työmaan ajan. Jalankulku ja pyöräily ohjataan väliaikaisille reiteille. Kulku jäähallille ja urheilukentälle tapahtuu Kirkkoniityntien kautta. Työmaa voi aiheuttaa ajoittain viivästyksiä liikenteeseen sekä melua työaikoina. Alueella liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta ja seuraamaan työnaikaisia liikenneopasteita.
Urheilutien saneerauksen aikana katua uusitaan osittain uudelleen. Kadulle tehdään uudet kantavat kerrokset ja asfaltit, mikä parantaa tien käytettävyyttä ja kadun kestävyyttä. Urheilutien ympäristöön rakennetaan uusia hulevesiviemäreitä, sadevesikaivoja ja avo-ojia sekä hulevesialtaita. Jalankulku- ja pyöräilyväylää parannetaan osana kokonaisuutta. Reunakiviä, liittymiä ja muita katualueen rakenteita uusitaan ja siistitään. Lisäksi Nikkilän urheilukentän pysäköintialue saa uuden päällysteen.
Viimeksi muokattu 03.07.2026