Sipoon pääkirjaston turvallisuutta ja viihtyvyyttä vahvistetaan uudella toimintamallilla

Sipoon pääkirjastossa on esiintynyt nuorten aiheuttamaa rauhattomuutta useiden vuosien ajan. Levottomuus on heikentänyt kirjastopalveluiden saavutettavuutta sekä vaikuttanut asiakkaiden kokemaan turvallisuuteen erityisesti tiettyinä kellonaikoina. Tilanteella on ollut vaikutusta myös kirjaston henkilökunnan työhyvinvointiin ja jaksamiseen.

Tilannetta on pyritty parantamaan erilaisilla toimenpiteillä, kuten nuoriso-ohjaajien läsnäololla kirjastossa sekä kehittämällä nuorille suunnattuja palveluita eri hankkeiden ja projektien avulla. Kokeilut ovat osoittaneet, että nuoria kohtaavalle henkilökunnalle on selkeä tarve. Samalla on kuitenkin havaittu, että nuorisotyö kirjastossa ei täysin vastaa kaikkien asiakasryhmien tarpeisiin.

Kirjastossa nähdään tarpeellisena lisätä järjestyksenvalvontaa tavalla, joka huomioi erityisesti nuoret omana kohderyhmänään. Nuoret ovat kirjastolle tärkeä asiakasryhmä, ja heidän kohtaamiseensa halutaan panostaa rakentavasti ja turvallisesti.

Tähän tarpeeseen Sipoon pääkirjastossa kokeillaan Nuortenpalvelut ry:n kehittämää Noja – Nuorten oma järjestyksenvalvoja -toimintaa tulevana syksynä 2026. Mallissa järjestyksenvalvoja on erikoistunut nuorten kohtaamiseen ja toimii turvallisen kirjastoympäristön tukena. Järjestyksenvalvoja on mallissa perustehtävänsä ohessa nuorille helposti lähestyttävä turvallinen aikuinen.

Toiminta käynnistetään elokuun alusta ja se jatkuu yhteensä viiden kuukauden ajan. Kokeilun kustannusarvio on 5 000 euroa kuukaudessa, mikä tekee kokonaiskustannukseksi 25 000 euroa. Kokeilu rahoitetaan kunnalle luovutetuista perintövaroista.

Kokeilun tavoitteena on parantaa kirjaston turvallisuutta ja viihtyvyyttä sekä varmistaa, että kirjasto säilyy avoimena ja saavutettavana tilana kaikille kuntalaisille.

Linkit:

Asia valtuuston esityslistalla

Viimeksi muokattu 08.06.2026