Itä-Uudenmaan hyvinvointialue kutsuu osallistujia mukaan hyvinvointialueen suunnitteluun

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen uusi aluevaltuusto aloittaa työnsä maaliskuussa. Yksi aluevaltuuston tehtävistä on päättää hyvinvointialueen strategiasta.

– Hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen yhtenä tehtävänä on valmistella strategian suunnittelua. Sitä varten on kerätty taustamateriaalia alueen väestöstä ja sen hyvinvoinnista, ja nyt on aika kysyä lisää ihmisiltä itseltään, kertoo väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen.

Verkkopalvelun käyttöön saa tarvittaessa apua Itä-Uudenmaan kuntien kirjastoissa ja Loviisan Kumppanuustalossa sekä Porvoon Yhdistyskeskuksessa.

– Verkkopalvelussa voi kertoa omista toiveista, huolista ja ideoista hyvinvointialueeseen liittyen. Keskustelun anti kerätään uudelle aluevaltuustolle pohjamateriaaliksi, kun lähdetään valmistelemaan arvopohjaa, painopistealueita, palvelurakennetta ja visiota siitä, millaisen hyvinvointialueen haluamme luoda, sanoo valmistelutoimielimen palvelujen järjestämisen jaoston puheenjohtaja, johtava lääkäri Kati Liukko.

Linkit suomen- ja ruotsinkieliseen verkkopalveluun ovat alla:

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluu seitsemän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Vastuu sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista siirtyy kunnilta hyvinvointialueelle 1.1.2023.

Viimeksi muokattu 31.01.2022