Roomasta Sipooseen: paluumuutto mahdollisti paremman arjen lapsiperheelle  

Belardinelli karisti Sipoon pölyt jo 17-vuotiaana. Helsingin lukiovuosien jälkeen elämä kuljetti hänet useiden eri maiden kautta Roomaan, missä hän avioitui ja perusti perheen. Vuonna 2007 Belardinelli päätti muuttaa italialaisen miehensä ja tuolloin 7-vuotiaan tyttärensä kanssa takaisin Sipooseen. 

Perhe muutti ensin Nikkilään ja myöhemmin Belardinellin lapsuudenkotiin Sipoon Svartbölen kylässä. Vaakakupissa painoivat etenkin lasten kannalta ihanteellinen asuinympäristö ja lähellä asuvat sukulaiset – vanhemmat ja veli perheineen.  

Roomassa vietettyjen vuosien jälkeen Belardinelli osasi arvostaa arjen helppoutta ja turvallisuutta Sipoossa. Sitä, että lapset voivat mennä kävellen kouluun ja olla yksin iltapäivän kotona, kun vanhemmat ovat vielä töissä. 

”Olen viihtynyt. Täällä on mukavia ja leppoisia ihmisiä, eikä sellaista kiireen tuntua kuin esimerkiksi Helsingissä.” 

Perheen toinen lapsi syntyi Sipoossa ja aloitti perhepäivähoidon Belardinellin sanoin ”niin fantastisessa paikassa”, että sen jälkeen Sipooseen jääminen oli sinetöity. 

Kuva: Justus Hirvi

Tarja Belardinelli perheineen istuu kivellä vihreän nurmikon ympärillä.

Sipoo houkutti palaamaan jo toisessa sukupolvessa 

Sittemmin eronnut Belardinelli on asunut vuoden 2025 syksystä alkaen kerrostaloasunnossa Nikkilän keskustassa lähellä isäänsä. Lapsuudenkodissa asuu nyt hänen vanhempi tyttärensä miehensä ja pienen poikansa kanssa.  

”Tänä vuonna 89 vuotta täyttävä isäni on hyvin onnellinen siitä, että hänen rakentama talo on niin mielekäs, että jo neljäs sukupolvi asuu siellä.” 

Sipoo on osoittautunut lapsiperheen kannalta erinomaiseksi vaihtoehdoksi myös Belardinellin vanhemmalle tyttärelle, joka perheineen on Helsingissä vietettyjen vuosien jälkeen täysin kotiutunut Sipooseen. 

Belardinelli suosittelee Sipoota lapsiperheille myös siksi, että kunnassa on paljon hyviä kouluja ja päiväkoteja laadukkaissa tiloissa. Hänelle tutuksi on tullut erityisesti Pikkusydämen päiväkoti, jossa hänen tyttärenpoikansa on vastikään aloittanut. Päiväkodin modernit tilat ovat tehneet vaikutuksen Belardinelliin.  

Kuva: Justus Hirvi

Tarja Belardinelli lapsenlapsi sylissään päiväkoti Pikku sydämen edustalla.

Harrastukset tuovat oppia, iloa ja yhteisöllisyyttä  

Nyt 61-vuotiaan Belardinellin elämään sisältöä tuovat perheen ja kotisiivousyrittäjyyden lisäksi harrastukset. 

Hän ylistää Sipoon opiston laajaa ja kohtuuhintaista kurssitarjontaa. Kursseille on myös helppo päästä, toisin kuin monissa isoissa kaupungeissa. Tällä hetkellä Belardinellin kalenterissa ovat ruotsin ja englannin keskusteluryhmät.  

”Meillä on ruotsin keskusteluryhmässä sama mukava porukka vuodesta toiseen, ja nykyään uskallan puhua ruotsia jo asiakkaidenkin kanssa”, sanoo Belardinelli, jonka mielestä Sipoon kaksikielisyys on rikkaus, vaikka pelkällä suomellakin kunnassa kyllä pärjää.  

Lisäksi Belardinelli käy monta kertaa viikossa ryhmäliikuntatunneilla kotinsa lähellä olevassa liikuntakeskuksessa. Paikasta on tullut hänelle lähes toinen koti, jonne on muodostunut oma yhteisönsä.  

Nikkilä ennen, nyt ja tulevaisuudessa 

Jo lapsena Sipoossa asunut Belardinelli on nähnyt kunnan kasvun ja Nikkilän muutoksen. Hän näkee muutoksessa paljon hyvää, mutta kaipaa myös joitakin asioita menneiltä vuosikymmeniltä.  

Belardinelli muistelee kaiholla aikaa, jolloin Nikkilässä oli vielä Kelan toimipiste, poliisiasema ja nykyistä enemmän pieniä erikoisliikkeitä. Itse hän suhauttaa mielellään autollaan Keravalle laajemman palvelutarjonnan perässä, mutta asia harmittaa häntä liikuntarajoitteisten nikkiläläisten puolesta. 

Belardinellin mukaan Nikkilässä on kuitenkin kaikki peruspalvelut, kuten ruokakauppoja ja apteekki. Hän mainitsee erityisesti paikallisen S-marketin, jota hän kuvaa eräänlaiseksi kylän omaksi kaupaksi, jossa törmää usein tuttuihin. 

Hän muistaa myös Nikkilän keskustan entisen viehätyksen puutaloineen. Hän toivookin, että jatkossa kaavoituksessa ja rakentamisessa suosittaisiin monimuotoisuutta ja värejä esimerkiksi Vantaan Kartanonkosken tyyliin. Toisaalta hän on erittäin tyytyväinen nykyiseen kotiinsa uudessa, kauniissa kerrostalossa Nikkilän keskustassa.

Kuva: Justus Hirvi

Tarja Belardinelli Nikkilän keskustan tuntumassa.

Tämä artikkeli on osa juttusarjaa, jossa sipoolaiset kertovat, minkälaista elämä ja arki Sipoossa on. Pääset lukemaan Asukkaat kertovat -juttusarjan muita artikkeleita tästä linkistä.

Viimeksi muokattu 14.07.2026