Turvakiellon alaisten asiakkaiden tietojen käsittely

Väestötietojärjestelmään voidaan hakemuksesta merkitä henkilölle turvakielto, jos hänellä on perusteltu ja ilmeinen syy epäillä, että hänen tai hänen perheensä terveys tai turvallisuus on uhattuna. Turvakiellon myöntää Digi- ja väestötietovirasto (DVV). Turvakielto estää kiellon alaisten tietojen luovuttamisen muille kuin viranomaisille.

Turvakielto on poikkeuksellinen turvaamistoimi, jolla rajoitetaan henkilön osoite-, asuinpaikka- ja kotikuntatiedon luovuttamista väestötietojärjestelmästä vain sellaisille viranomaisille, joilla on oikeus turvakiellon alaisten tietojen käsittelyyn.

Turvakielto on voimassa enintään viisi vuotta sen asettamisesta ja turvakieltoa voidaan jatkaa Digi- ja väestötietoviraston päätöksellä kaksi vuotta kerrallaan. Erityisestä syystä turvakielto voidaan merkitä myös toistaiseksi voimassa olevana.

Toimi näin

Ilmoitathan turvakiellostasi

Pyydämme sinua ilmoittamaan mahdollisesta turvakiellostasi asiointisi yhteydessä, jotta kunta pystyy suojaamaan turvakiellon alaisia tietojasi väestötietojärjestelmästä annetussa laissa (661/2009) säädetyllä tavalla.

Asioithan aina Sipoon kunnan sähköisen asiointipalvelun Oma asioinnin kautta, jolloin voimme turvata tietosi parhaalla mahdollisella tavalla. Oma asiointiin pääset kirjautumaan vahvalla tunnistautumisella oheisesta painikkeesta.

Turvakiellon alaisia asiakkaita palvelevat Sipoon kunnan turvakieltovastaavat.

Oheisesta linkistä voit lukea lisää turvakiellosta Digi- ja väestötietoviraston internetsivuilta.

Tausta ja lainsäädäntö


Laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain muuttamisesta (661/2009) https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2009/661

Verkkoasiointi