Sipoon joulun avauksessa voi ottaa koronarokotteen

Enterin pop-up-rokotuspisteelle ei tarvitse varata aikaa, vaan koronarokotuksen voi ottaa siellä kätevästi itselle sopivalla hetkellä joulutunnelmasta tai peleistä nauttimisen lomassa. Ensimmäisen tai toisen rokoteannoksen voivat saada kaikki 12 vuotta täyttäneet tai sitä vanhemmat. Kolmannen rokoteannoksen Enterissä voivat saada ne, joille kolmatta annosta tarjotaan tällä hetkellä (voimakkaasti immuunipuutteiset, ne 60 vuotta täyttäneet ja riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat, joiden toisesta annoksesta on ehtinyt kulua vähintään 6 kuukautta. Voimakkaasti immuunipuutteisille kolmas rokoteannos voidaan antaa jo, kun toisesta annoksesta on kulunut 2 kuukautta). Pop-up rokotuspisteellä käytetään Pfizer-BionTech mRNA-rokotetta.

Mukaan tarvitset henkilöllisyystodistuksen tai KELA-korttisi. Alaikäiselle huoltaja voi tulostaa mukaan lomakkeelle suostumuksensa nuoren rokottamiseen.

Rokote suojaa sinua koronataudin vakavalta muodolta. Ilman rokotteen tuomaa suojaa sinulla on moninkertainen riski joutua sairaalaan koronan vuoksi. Ottamasi rokote suojaa lähipiirissäsi olevaa riskiryhmäläistä. Rokotettuna autat osaltasi turvaamaan, että muun kuin koronan takia vakavasti sairaat saavat tarvitsemansa hoidon.

Pop-up-koronarokotus Sipoossa

Paikka: Enter (Iso Kylätie 14)
Aika: lauantai 27.11. klo 10-14

Koska kunnan koronarokottajat ovat jalkautuneet Enteriin, on sosiaali- ja terveysaseman walk-in-koronarokotusvastaanotto poikkeuksellisesti suljettu lauantaina 27.11.2021. Muutoin walk-in-vastaanotto palvelee jokaisena lauantaina Nikkilän sosiaali- ja terveysasemalla kello 12-14.

Janssenin adenovirusvektorirokotetta voi tilata Sipoossa poikkeustilanteissa

Sipooseen voidaan jatkossa tilata Janssenin adenovirusvektorirokotetta (Johnson & Johnson) niille henkilöille, jotka eivät voi syystä tai toisesta ottaa mRNA-rokotteita. Myös täysin rokottamattomat 65 vuotta täyttäneet henkilöt voivat valita toivoessaan Janssenin rokotteen mRNA-rokotteen sijaan.

Janssenin rokote ei ole Sipoossa aktiivisessa käytössä, mutta näissä mainituissa tapauksissa se voidaan tilata, jos rokotettava ilmoittaa asiasta etukäteen. Tällöin ajanvaraus rokotteeseen tulee tehdä puhelimitse terveysaseman numerosta 09 2353 6001 maanantaista perjantaihin klo 9-15 ja ilmoittaa ajanvarauksen yhteydessä tarpeesta Janssenin adenovirusvektorirokotteeseen.

Linkit:

Sipoon kunnan koronarokotussivut
Lomake: Huoltajan suostumus nuoren koronarokotukselle
Koronarokotusaika.fi (rokotusajan varaaminen)
THL: Tietoa Janssen koronavirusrokotteesta

Viimeksi muokattu 22.11.2021