Uutiset
Sipoo tarjoaa kolmannen koronarokoteannoksen 60 vuotta täyttäneille ja lääketieteellisille riskiryhmille
Rokotusaikoja Sipoossa avataan aina varattavaksi muutamiksi viikoiksi eteenpäin kerrallaan. Tällä hetkellä rokotusaikoja on avattu joulukuun alkuun saakka. Oma rokotusaika kolmanteen annokseen kannattaa siis varata aikaisintaan muutamia viikkoja ennen sitä, kun toisen rokoteannoksen saamisesta alkaa kulua kuusi kuukautta.
-Riskiryhmäläisten ja 60 vuotta täyttäneiden tulisi siis laskea, milloin heillä itsellään tulee täyteen kuusi kuukautta toisesta rokoteannoksesta. Ajanvarauksen voi tehdä kolmanteen annokseen, kun se kuusi kuukautta alkaa olla lähellä. Jos on epävarma, milloin kolmannen annoksen voi saada, voi asian tarkistaa aina soittamalla Sipoon terveyskeskuksen ajanvarausnumeroon, sosiaali- ja terveystoimen johtaja Leena Kokko kertoo.
Netissä Omakanta-sivuilta voi myös tarkistaa, milloin on saanut toisen rokoteannoksen, jos ei sitä muista. Ajanvaraus kolmanteen rokoteannokseen toimii näihin rokotusryhmiin kuuluville nyt aluksi ainoastaan puhelimitse Sipoon terveyskeskuksen numerosta 09 2353 6001 maanantaista perjantaihin kello 9-15. Nettiajanvaraus koronarokotusaika.fi -palvelussa avataan lähiaikoina. (Päivitys 28.10: Nettiajanvaraus koronarokotusaika.fi-palvelussa on nyt avattu myös näihin rokotusryhmiin kuuluvien henkilöiden 3. rokotukseen.)
Kolmannen rokoteannoksen voi ottaa myös Sipoon ajanvarauksettomalla rokotusvastaanotolla, eli niin sanotulla walk-in-vastaanotolla sitten, kun toisesta rokoteannoksesta on ehtinyt kulua kuusi kuukautta. Ajanvaraukseton vastaanotto palvelee rokottautujia jokaisena lauantaina klo 12-14 Nikkilän sosiaali- ja terveysaseman P-kerroksessa, Fysioterapian käytävällä, huoneessa numero 3.
Kolmatta rokoteannosta suositellaan seuraaville uusille ryhmille aikaisintaan kuusi kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen:
- Kaikille, myös perusterveille, 60 vuotta täyttäneille (ne vuonna 1961 syntyneet, jotka ovat jo ehtineet täyttää 60 vuotta, ja sitä vanhemmat)
- Riskiryhmään 1 kuuluville 18 vuotta täyttäneille
- Riskiryhmään 2 kuuluville 18 vuotta täyttäneille
Osalle kolmas annos on ajankohtainen vasta ensi vuonna
Käytännössä kolmas rokoteannos on Sipoossa ajankohtainen monille yli 80-vuotiaille ikäihmisille marraskuun alusta alkaen. Sen jälkeen kolmas annos tulee porrastetusti ajankohtaiseksi nuoremmille senioreille ja riskiryhmäläisille riippuen siitä, milloin he ovat ehtineet saada toisen annoksen. Osalla kuusi kuukautta toisesta annoksesta tulee täyteen vasta ensi vuoden puolella. Kolmannet rokoteannokset annetaan Sipoossa Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotteella.
Sipoon kunta aikoo myös lähettää yli 75-vuotiaille ikäihmisille kirjeen kotiin kolmannesta annoksesta, jotta tieto saavuttaa heidät varmasti. Hoivalaitosten asukkaille ja kotihoidon asiakkaille tarjotaan kolmas annos muun palvelun yhteydessä.
-Tällä hetkellä Sipoossa hoivalaitosten asukkaat on jo pääosin ehditty rokottamaan kolmansilla rokoteannoksilla ja kotihoidon asiakkaille aletaan antaa kolmansia annoksia kotihoidon käyntien yhteydessä ensi viikolla, Kokko kertoo.
Perusterveille alle 60-vuotiaille ei Suomessa tällä hetkellä tarjota kolmansia rokoteannoksia. Kaksi koronarokoteannosta 6–12 viikon annosvälillä antaa perusterveille alle 60-vuotiaille nykyisen tiedon valossa hyvän suojan vakavaa koronavirustautia vastaan.
Influenssarokotteen voi ottaa samalla käynnillä
Samalla käynnillä kolmannen koronarokotuksen kanssa voidaan antaa tarvittaessa myös influenssarokotus.
– Influenssarokotteen tarpeesta kannattaa mainita puhelinajanvarauksen yhteydessä, Kokko kertoo.
Miltei 80 prosenttia on saanut kaksi rokoteannosta
Tällä hetkellä yli 12-vuotiaista sipoolaisista ensimmäisen koronarokoteannoksen on saanut 86,6 prosenttia ja kaksi rokoteannosta on saanut 79,2 prosenttia.
Sipoossa on siis ylittymässä lähipäivinä Suomessa tavoitteeksi asetettu 80 prosentin rokotekattavuus yli 12-vuotiaiden osalta, eli niiden osalta, joilla on ollut mahdollisuus ottaa koronarokote.
Linkit:
THL:n tiedote 19.10.2021: THL suosittelee kolmannen koronarokoteannoksen tarjoamista 60 vuotta täyttäneille ja lääketieteellisille riskiryhmille
Koronarokotusaika.fi -palvelu
Sipoon koronaviruksen teemasivut
THL: Riskiryhmien koronarokotusten järjestys
Omakanta.fi
Korjattu uutista 16.12.2021: Kerroimme aiemmin uutisessa virheellisesti, että kolmatta koronarokoteannosta suositeltaisiin 12 vuotta täyttäneille riskiryhmäläisille, vaikka sitä suositellaan vain niille lääketieteellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville, jotka ovat täyttäneet 18 vuotta. Pahoittelemme virhettä.
Viimeksi muokattu 16.12.2021