Uutiset
Ikääntyneet ja riskiryhmäläiset voivat nyt varata ajan syksylle suositeltuun koronarokotetehosteeseen Sipoossa
Näille mainituille ryhmille suositellaan uutta tehostetta tänä syksynä riippumatta siitä, kuinka monta rokotetta henkilö on aiemmin saanut tai kuinka monta kertaa hän on mahdollisesti sairastanut koronan. Tehosterokotteen voi ottaa, kun edellisestä rokotuksesta tai taudin sairastamisesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.
Uusi tehosterokote ei koske muita kuin ikääntyneitä tai riskiryhmäläisiä. Alle 65-vuotiaille perusterveille THL:n aiemmin antamat suositukset koronarokotusten tehosteiden määristä ja aikaväleistä ovat yhä voimassa.
Suosittelemme varaamaan ajan koronarokotukseen verkkopalvelussa osoitteessa koronarokotusaika.fi. Jos ajanvaraus internetissä ei ole mahdollista, ajan voi varata myös puhelimitse terveysaseman numerosta 09 2353 6001 maanantaista perjantaihin klo 9–15.
Rokotuspaikkoina tehosterokotteelle ovat Sipoon rokotuspisteet Nikkilän sosiaali- ja terveysasemalla sekä Söderkullassa Terveyspiste Söderpointti. Ympärivuorokautisessa hoivassa asuville uutta tehosterokotekierrosta on alettu antaa Sipoossa jo tällä viikolla ja rokotteet jalkaudutaan antamaan hoiva-asumiseen.
Vielä tässä vaiheessa syksyä tehosterokotteen kanssa samalla käynnillä ei voi ottaa influenssarokotusta, koska influenssarokotteet eivät ole vielä saatavilla. Myöhemmin syksyllä Sipoo tulee tarjoamaan mahdollisuuden ottaa sekä koronatehosteannos että influenssarokote samalla käynnillä.
Syksyn aikana on tulossa käyttöön myös niin kutsuttuja varianttirokotteita. Sipoossa tehosterokotteita siirrytään antamaan varianttirokotteilla THL:n suositusten mukaisesti ja sitä mukaa kun niitä on saatavilla.
Linkit:
Ajanvaraus: www.koronarokotusaika.fi
Tietoa koronarokotuksista sipoo.fi:ssä: www.sipoo.fi/koronarokotukset
THL: Vakavan koronavirustaudin riskiryhmät
THL:n tiedote 1.9.2022: THL suosittelee ikääntyneiden ja riskiryhmien koronarokotussuojan tehostamista syksyllä
Viimeksi muokattu 16.09.2022