Nikkilän Sydän uudenlainen sivistyskeskus

Saman katon alle ja ympäröivälle kampusalueelle sijoittuvat kaksi koulua, kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-aikapalvelujen toimintoja sekä kokoontumistiloja.

Uusi sivistyskeskus on siis mahdollisuuksien talo. Se tarjoaa kouluille parhaat edellytykset tuottaa laadukasta opetusta ja avaa muunneltavuudellaan uusia oppimisympäristöjä.

Nikkilän Sydän

Kesäkuussa 2019 käynnistynyt Nikkilän Sydämen sivistyskeskuksen laajennuksen rakentaminen valmistui huhtikuussa 2021. Laajennushankkeessa on rakennettu uusia opetus- ja liikuntatiloja osaksi syksyllä 2016 valmistunutta Nikkilän Sydämen koulurakennusta. Tilat on toteutettu valtuuston 7.1.2016 hyväksymän hankesuunnitelman mukaisesti.

Kunnanhallituksen päätöksen 30.5.2017 mukaisesti Nikkilän Sydämen laajennuksesta tulee suomenkielisten 1.–6. luokkalaisten koulu. Nikkilän Sydämen perustettavat alakoululuokat ovat hallinnollisesti osa Sipoonjoen koulua, josta muodostuu yhtenäiskoulu 1.8.2021 lähtien. Yhtenäiskoulussa on lukuvuonna 2021–2022 vuosiluokat 1, 7-9 ja esiopetus. Koulu täydentyy vuosittain aina uudella ekaluokkalaisten ikäluokalla ja siten vähitellen koulussa on kaikki vuosiluokat. Oppilaat ensimmäiselle luokalle yhtenäiskouluun tulevat koulun omalta ja Nikkilän alueen yhteiseltä oppilaaksiottoalueelta. Kenenkään jo koulunsa aloittaneen oppilaan lähikoulu ei muutu.

Tähän asti Nikkilän Sydämen sivistyskeskus on tarjonnut tilat suomenkielisen Sipoonjoen koulun ja ruotsinkielisen Kungsvägens skolan 7–9 vuosiluokkien noin 740 oppilaalle. Uuden kaksikerroksisen laajennusosan opetus- ja liikuntatilat on mitoitettu alakoululuokkien ja esikouluopetuksen käyttöön yhteensä noin 350 lapselle niin, että ensimmäisessä kerroksessa on tilat noin 140 lapselle ja toisessa kerroksessa noin 210 lapselle. Suomenkielisen yhtenäiskoulun toiminta käynnistyy uusissa tiloissa elokuussa 2021.

Muunneltavia ja monikäyttöisiä tiloja

Nikkilän Sydämen tilat on suunniteltu pedagogisesti toimiviksi, monikäyttöisiksi ja tehokkaiksi. Niitä voidaan yhdistellä, rajata ja sulkea tarpeiden mukaan. Tilat ovat varusteltuja monenlaista opiskelua ja työskentelyä varten. Muunneltavuus takaa rakennuksen sopivuuden eri tarkoituksiin. Kun kokonaisuus on hyvin suunniteltu, voi tila- ja kustannustehokas rakennus olla myös pedagogisesti ja arkkitehtonisesti korkeatasoinen. Akustiikka, valaistus ja kalustus ovat suuressa roolissa.

Opetustilat on jaettu oppimissoluiksi, joissa on avoin oppimisympäristö. Oppimissoluihin sijoittuu useampia opetusryhmiä, joilla kullakin on kotipesäksi kutsuttu paikka ja siihen liittyvä kalusteryhmä yhteisille opiskeluvälineille ja oppilaiden henkilökohtaisille tavaroille. Pienillä oppilailla pääosa opetuksessa tapahtuu kotipesässä tai sen läheisyydessä. Ratkaisu yhdistää pienen koulun oppimisen työskentelykulttuurin ja suuremman koulun opetuksen ja oppilashuollon järjestämisen edut.

Opetustilojen lisäksi laajennusosaan on valmistunut kolmeen osaan jaettavissa oleva liikuntasali (924 m²), joka mahdollistaa yleisimpien liikuntalajien harrastamisen. Uusi liikuntasali vastaa tämän hetken ja tulevan kasvun tuomiin liikuntatilatarpeisiin, sillä se on isompi kuin käytöstä poistuva koulukeskuksen liikuntasali. Liikuntasalin rakentamiseen on saatu Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää liikuntapaikkarakentamisen valtionavustusta 750 000 euroa.

Grafiikka elävöittää julkisivua

Nikkilän Sydämen julkisivua elävöittävät kuvataiteilija Aimo Katajamäen grafiikat teoksessa Tiedon virtaa ja elämän akrobatiaa. Nimensä mukaisesti teoksen kuvat virtaavat rakennuksen ympäri kuvaten taiteilua ja oman paikan löytämistä oppimisen polulla. Grafiikassa esiintyy leikittelevällä tyylillä eläin- ja ihmisfiguureita.

Arkkitehtuuri ja kaupunkikuva

Rakennus pihoineen muodostaa keskeisen kohtaamispaikan kuntalaisille. Rakennus tuo oman raikkaan lisänsä kaupunkikuvaan ja toimii kuntakeskuksen kasvun symbolina. Nikkilän Sydämen on suunnitellut arvostettu suomalainen arkkitehtitoimisto ARK-house arkkitehdit Oy. Pääsuunnittelijana toimi arkkitehti Pentti Kareoja. Rakennuksen kaikkiin julkisivuihin on sijoitettu taidegrafiikkaa, jonka on suunnitellut Aimonomia Oy.

Kaikki voivat käyttää sivistyskeskusta

Vaikka hankkeessa toteutettavat tilat suunnitellaan koulujen tarpeen näkökulmasta, lisää toisen vaiheen toteuttaminen edellytyksiä Nikkilän Sydämen monipuoliselle käytölle. Tilat ovat kouluaikojen ulkopuolella myös kansalaisopiston sekä nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntatoimen. Rakennuksen tiloja vuokrataan myös kuntalaisille ja yhdistyksille. Laajennuksen yhteydessä laajenee ja monipuolistuu myös piha-alue, joka palvelee välituntipihana ja opiskelupaikkana sekä nikkiläläisten lähiliikuntapaikkana.

Arkkitehtuuri Nikkilän Sydämessä

Nikkilän Sydän on ylhäältä päin katsoen tähden mallinen. Rakennuksen keskiosassa sijaitsee yhteisiä toimintoja ja koulujen omat tilat sijoittuvat tähden sakaroihin. Tähtimalli tarjoaa toiminnallisesti ja mittakaavaltaan kompaktin ratkaisun. Tähtien sakarat synnyttävät luontevasti miellyttäviä lähipihoja. Jokainen sakaroiden väliin jäävä piha-alue on tunnelmaltaan omaleimainen, sillä kaikissa rakennuksen julkisivuissa on erilainen värimaailma.

Nikkilän Sydämen tavoitteiden saavuttamiseksi rakennuksen ala pidetään pienenä. Tämä palvelee energiatehokkuuden tavoitteita, mutta myös tavoitteita yhteisöllisyydestä ja tilojen helposta saavutettavuudesta. Koulut säilyvät omina itsenäisinä kokonaisuuksinaan – suunnitelmassa on osoitettu kullekin koululle omat, selkeästi hahmotettavat ”reviirinsä”. Yhteistilat ja yhteiset piha-alueet toisaalta mahdollistavat luontevat sosiaaliset kohtaamiset niin rakennuksen sisällä kuin sen ulkopuolella.

Nikkilän Sydämen suunnittelussa on kaikissa vaiheissa ollut tavoitteena nykyisiin ja vielä tuntemattomiin pedagogisiin tarpeisiin vastaaminen. On tärkeää, että rakennus mahdollistaa uuden opetussuunnitelman mukaisen opetuksen järjestämisen. Kun rakennus ja opetustilat ovat muuntuvia ja joustavia, seinät eivät ole tulevaisuudessakaan esteenä oppimiselle.