Koulukeskuskeittiön muutos- ja laajennustyöt

Nikkilän koulukeskusalueella (Wessman-talo, Iso Kylätie 8) käynnistyi kesällä 2020 koulukeskuskeittiön muutos- ja laajennustöiden rakennushanke. Rakennushanke käsittää koulukeskuskeittiön muutostyöt, joihin sisältyy Cook & Chill -periaatteella toimivan keittiön rakentamisen, keittiön IV-konehuoneen korotuksen, keittiön laajennuksen uudella astian- ja patapesutilalla, vanhan kylmän lastaustilan muuttamisen lämpimäksi tilaksi ja sisäisiä tilamuutoksia. Hankkeeseen kuuluu lisäksi vanhan ruokasalin ja keittiön välillä olevan yhdysnivelen kattomuodon muutostyöt.

Miksi muutostyöt aloitettiin?

Sipoon kunnanhallitus päätti (§ 132) kesäkuussa 2015, että Sipoon kunnan nykyisten keskuskeittiöiden toimintamalli muutetaan Cook & Chill -periaatteella toimivaksi. Ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 2016 ja kesällä 2017 käynnistettiin keittiöverkkosuunnittelun toinen vaihe. Tässä vaiheessa alettiin edistämään koulukeskuskeittiön muuttamisen suunnittelua Cook & Chill -keittiöksi. Toisessa vaiheessa on muutettu lisäksi Pohjois- ja Keski-Sipoon koulujen ja päiväkotien palvelukeittiöiden (10 kpl) tilat ja laitekanta siten, että ne toimivat Cook & Chill -ruoan lämmitys- ja jakelukeittiöinä.

Valmistuttuaan Wessman-talon koulukeskuskeittiö toimii Nikkilän Sydämen ja Sipoonlahden koulun sekä Wessman-talon valmistuskeittiönä. Lisäksi sen yhteydessä sijaitsee Wessman-talon lämmityskeittiö.

Sipoon kunnan tekniikka- ja ympäristöosasto on koulukeskuskeittiön muutos- ja laajennustyöhankkeessa rakennuttajana ja pääurakoitsijana toimii Rakennusliike V. Mättölä Oy. Muita rakennushankkeen yhteistyöosapuolia ovat muun muassa arkkitehtisuunnittelusta vastaava Arkkitehtitoimisto A. Huittinen Oy ja ammattikeittiöiden suunnittelutoimisto Design Lime Oy.

Rakennustöiden tulee olla kohteessa valmiina ja vastaanotettuna, sekä viranomaisten tarkastukset hyväksytysti pidettynä viimeistään 30.09.2021.

Huomio koululaisten turvalliseen kulkemiseen

Koulukuljetustaksit liikennöivät työmaa-alueen läheisyydessä erityisesti aamuisin ja iltapäivällä. Koululaiset eivät kuitenkaan käytä remonttien puoleisia kulkuväyliä kouluaikana ja myös kouluun tulo on ohjeistettu muita sisäänkäyntiportteja käyttäen.

Lisätietoja:

Rainer Långsjö (teknisiin asioihin liittyvät yhteydenotot) Rakennusinsinööri Sipoon kunta rainer.langsjo (at) sipoo.fi

Marianne Putus (käyttöön liittyvät yhteydenotot) Ruokahuoltopäällikkö Sipoon kunta marianne.putus (at) sipoo.fi

Seuraa meitä Sipoo rakentaa ja kehittää -Facebookissa!