Tutkimus ja kehittäminen

Kehittävä palaute-menetelmä varhaiskasvatuksessa

Tutkimukset osoittavat, että laadukas varhaiskasvatus on tärkeää lapsen kehitykselle.

"Haluaisitko tietää, että toteutuuko laadukas varhaiskasvatus lapsen arjessa? Kehittävä palaute-menetelmä on luotu Helsingin yliopistossa juuri tähän tarkoitukseen, varhaiskasvatuksen arviointiin ja kehittämiseen. Menetelmän tärkein, ainutlaatuinen työkalu on lasten tavallisen arjen havainnointi. Lisäksi keräämme tietoa lasten kasvu- ja oppimisympäristöstä, kokemuksista ja varhaiskasvatuksen johtajuudesta. Analysoidun tiedon avulla päättäjät, varhaiskasvatuksen johtajat sekä kasvattajat voivat arvioida toimintaa ja myös huoltajat osallistua varhaiskasvatuksen kehittämiseen. Me aikuiset olemme vastuussa laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumisesta jokaiselle lapselle." (Lähde: RER).

Sipoon kunnan varhaiskasvtuspalvelut käyttää Kehittävän palautteen menetelmää toimintansa kehittämiseksi. Mikäli kiinnostuit ja haluat lukea lisää tästä toimintamuodosta, voit tutustua siihen menetelmän kotisivuilla.

"Sipoon susi liikkuu ja leikkii"-hanke varhaiskasvatuksessa 2018-2020

Opetushallituksen rahoittama hanke "Sipoon susi liikkuu ja leikkii" on käynnistetty syksyllä 2018. Hankkeen tavoitteena on kehittää varhaiskasvatuksen liikkumiseen ja leikkiin innostavia innovatiivisia oppimisympäristöjä.

Hankkeen liikuntaan innostavia tiloja kehitetään muum muassa seuraavien kysymysten avulla: 1. Mikä innostaa lasta liikkumaan? 2. Miten luodaan liikunnallisempaa pedagogiikkaa olemassa olevilla välineillä? 3. Millaisia välineitä ja menetelmiä on olemassa lapsen liikunnallisuuden lisäämiseksi? 4. Miten teknologia edistää liikunnallisuutta?

Vastaavasti leikkiin innostavia tiloja kehitetään vastaamalla seuraaviin kysymyksiin: 1. Mikä innostaa lasta leikkimään? 2. Miten leikki lisääntyy pedagogiikan avulla olemassa olevin välinein? 3. Millaisia välineitä ja menetelmiä on olemassa leikkimisen lisäämiseksi? 4. Miten teknologia edistää leikillisyyttä? (immersiivisyys, robotit, sovellukset).

Voit seurata hankkeen edistymistä Sipoon varhaiskasvatus-Småbarnspedagogik i Sibbo FaceBook -sivuillamme.

På svenska

Viimeksi muokattu 09.12.2019