Isyyden selvittäminen ja vahvistaminen


Isyyden selvittäminen on tarpeen, jos vanhemmat eivät ole avioliitossa lapsen syntyessä. 

Ennen lapsen syntymää
isyyden voi selvittää neuvolassa, jos kumpikin vanhempi on varma isyydestä. Ennen lapsen syntymää isyytensä tunnustanut mies voi peruuttaa tunnustamisen lapsen syntymän jälkeen. Myös lapsen äiti tai muu mies voi kiistää ennakollisen tunnustamisen. Tunnustamisen peruutus ja kiistäminen tehdään kirjallisesti lastenvalvojalle viimeistään 30. päivänä lapsen syntymän jälkeen.

Lapsen syntymän jälkeen isyyden selvittämisen hoitaa lastenvalvoja. Lastenvalvoja saa maistraatista ilmoituksen lapsen syntymästä. Ilmoituksen saatuaan lastenvalvoja lähettää lapsen äidille kirjeen, jossa kehotetaan varaamaan aika isyyden selvittämiseksi. Lastenvalvojaan voi olla yhteydessä myös, jos lapsi syntyy avioliiton aikana, mutta aviomies ei ole lapsen isä.

Isyyden selvittämisessä molempien vanhempien tulee olla henkilökohtaisesti paikalla, ja heillä tulee olla mukana voimassa olevat henkilöllisyystodistukset tai passit. Isyydentunnustamisen yhteydessä voidaan tehdä sopimus lapsen yhteishuollosta sekä neuvolassa että lastenvalvojan luona. 

Isyyden selvittämisestä on etua lapselle: 

  • Lapsi saa isästä toisen huoltajan, jos vanhemmat niin sopivat
  • Lapsella on oikeus isän maksamaan elatukseen
  • Lapsi saa sukulaisuussuhteet isäänsä ja isän puolen sukuun perintöoikeuksineen
  • Lapsi voi saada isän sukunimen
  • Lapsella on oikeus mahdollisiin perhe-eläkkeisiin isän osalta
  • Myönteinen vaikutus lapsen identiteettiin ja kasvuun

Jos isyyttä ei pystytä selvittämään vapaaehtoisesti, voidaan nostaa kanne isyyden vahvistamiseksi käräjäoikeudessa.

Isyys on mahdolllista varmistaa DNA-testillä. Testi tehdään lastenvalvojan luona ajanvarauksella.

Isyys on mahdollista selvittää myös myöhemmin. Jos lapsen isyys on vahvistamatta, äiti, mahdollinen isä tai 15 vuotta täyttänyt lapsi voivat laittaa asian vireille milloin tahansa ottamalla yhteyttä lastenvalvojaan.

 

PÅ SVENSKA




Viimeksi muokattu 23.09.2019

KÄYNTIOSOITE


Sosiaali- ja terveysasema
Jussaksentie 14
2. kerros
04130 Sipoo

YHTEYSTIEDOT


Lastenvalvoja
Anna Weissmann
puh. 050 4658356
anna.weissmann@sipoo.fi

Puhelinaika
ma klo 9.30−10.30
to klo 9−10

Anna palautetta!Anna palautetta
Usein kysyttyä perheoikeudellisista palveluistaUsein kysyttyä

 

MUUALLA VERKOSSA