Unelmakartta


27.02.2020

Söderkulla skolan tulevaa sijoituspaikkaa käsitellään kunnanhallituksessa

Tulevan Söderkulla skolan kiinteistön sijoituspaikaksi ehdotetaan Neiti Miilin tietä Söderkullassa, ja uuteen koulukiinteistöön ehdotetaan rakennettavaksi tilat Söderkulla skolalle ja kielikylpykoululle. Sipoon kunnanhallitus käsittelee ehdotusta Söderkulla skolan sijoituspaikasta ja rakennuksen koosta ja laajuudesta maanantaina 2.3.2020.

Uutinen

27.02.2020

Itäisen Uudenmaan kuntajohtajat: Lentoradan jatkuttava Porvoon suuntaan – itäisen Uudenmaan ratayhteys on turvattava

Kokonaan raiteeton itäinen Uusimaa ei saa unohtua tulevaisuuden raideyhteyksien suunnittelussa, painottavat itäisen Uudenmaan kuntajohtajat. Kuntajohtajat uudistivat kuntajohtajakokouksessa 24. helmikuuta jo aikaisemmin esittämänsä vaatimuksen.

Uutinen

24.02.2020

Sipoon sote-lausunto: Viisi aluetta olisi Uudellemaalle parempi malli turvaamaan palveluja kuin yhden alueen malli – mallit sisältävät taloudellisia riskejä

Uudellemaalle esitetty viiden itsehallintoalueen malli mahdollistaa paremmin tarpeenmukaisten ja riittävien palvelujen turvaamisen sipoolaisille kuin koko Uudenmaan kattava malli. Uudistuksen taloudellisia vaikutuksia ei kuitenkaan ole selvitetty eikä ole tiedossa, mitä malli tarkoittaa itsehallintoalueiden taloudelle, alueen kuntien taloudelle tai veronmaksajille, mikä on merkittävä riski Sipoon taloudelle. Näin todetaan Sipoon kunnan lausunnossa Uudenmaan, pääkaupunkiseudun tai Helsingin sote-erillisselvityksen loppuraporttiin. Sipoon valtuusto päätti lausunnosta tänään (24.2.2020).

Uutinen


Tapahtumia

2018

Sipoon kunta yhtenä järjestäjätahona Nordic Urban Laboratory-seminaarissa https://www.hanaholmen.fi/event/nordic-urban-laboratory/

2017

Muistojen Nikkilä -kyläilta 9.2.2017 klo 17-20 Topeliussalin kahviossa.
Nikkiläilta Itäisen Jokipuiston Juhlatalolla 4.5.2017.

2016

Muistojen Nikkilä -kyselyllä kerättiin asukkaiden muistoja ja arvioita Nikkilän vanhoista rakennuksista ja maisema-alueista. Kysely oli avoinna 21.3. – 31.8.2016. 
Muistojen Nikkilä -kyselyn tuloksiin voi tutustua pdf-raportissa
Muistojen Nikkilä -kyselyn tuloksiin voi tutustua nettikartalla.

Nikkilän kyläillassa 15.3.2016 esiteltiin taideohjelmaa ja testattiin Muistojen Nikkilä -kyselyä.

2015

Nikkilän Taideohjelma hyväksyttiin Kunnanhallituksen kokouksessa 17.11.

Nikkilän Taideohjelman laatiminen syksy 2014-syksy 2015

"Culture(s) in Sustainable Futures: theories, policies, practices" 6.-8.5.2015 Helsinki

Ympäristötaiteen säätiö, seminaari Hämeenlinnassa

2014

Delegaatio Norjasta oli tutustumassa Nikkilään sekä Kulttuurisuunnittelu-projektiin 7.11.2014

Taideohjelman aloitustyöpaja asukkaille 29.10.2014

Nikkilän taideohjelman laatiminen käynnistyi

VEDET-hanke: Vesiensuojelu on taidetta Sipoon Jokilaaksossa!

Kansainvälinen konferenssi  Mapping Culture: Communities, Sites and Stories 28.-30.5.2014 Portugalissa. Kulttuurisuunnittelu ja Kysymys Nikkilästä -kysely valittiin mukaan 161 hakemusten ja 32 maan joukosta.

Pohjoismaiden verkostotapaaminen Kööpenhaminassa 21.-23.5.2014. Sipoo oli mukana ohjelman laatimisessa sekä esittelemässä Kulttuurisuunnittelu-projektia.

Referenssiryhmän tapaaminen 15.4.2014 aiheena Kysymys Nikkilästä!-kyselyn vastausten analysointi

 

2013

Kulttuurisuunnittelua Nikkilässä sai oman esitteen jossa tiivis esittely projektista. Esite saatavilla kirjastoista

Karkkitehtuuri-työpaja Lasten- ja nuorten kulttuuriviikolla marraskuussa

Juuret Sipoossa -valotapahtuma 17.-20.10. Topeliussalin puisto sekä Juhlatalo

Nikkilä, Mon Amour -näyttely syyskuussa, Sipoon Pääkirjasto

Oranssijopo-mininäyttely vanhassa Linna-talossa 5.6 - 31.8

Kysymys Nikkilästä! -asukaskysely 3.6. - 30.9.2013

Referenssiryhmän työpaja 22.4.2013 aiheena ympäristö, kokemukset ja osallistuminen.

 

2012

Kulttuuripuuro 13.12, Juhlatalo

Karkkitehtuuri-työpaja lapsille, Topeliussali

Taide ympäristössä -seminaari 22.9.2012, Topeliussali

Oranssijopo-taidenäyttely 5.6. - 30.7, Sipoon Pääkirjasto

Sipoon Jokilaakson suunnittelu

SADe-hanke käynnistyi

Pohjoismainen verkostotapaaminen 24. - 25.4. Göteborg & Tjörn, Ruotsi
Cultural planning så in i Norden! -seminaari

 

2011

Kulttuurisuunnittelua Nikkilässä -seminaari 17.3, Topeliussali

 

2010

Kulttuuripuuro 24.11, Topeliussali


Viimeksi muokattu 03.06.2019