Kuljetukset esiopetukseen ja peruskouluun

Sipoon kunnan koulukuljetusperiaatteet noudattavat sekä perusopetuslakia että sivistysvaliokunnan tekemää päätöstä. Jos esiopetusta tai perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä (5) kilometriä pidempi, on oppilaalla oikeus maksuttomaan kuljetukseen (Perusopetuslaki 32 §). Matka mitataan lyhyintä jalankulkukelpoista ja läpi vuoden käytettävissä olevaa tietä pitkin kotoa kouluun. Esiopetusta järjestetään Sipoon kunnassa sivistysosaston alaisena olevissa esiopetusyksiköissä joko päiväkotien tai koulujen yhteydessä. Esiopetusryhmät muodostetaan pääsääntöisesti koulujen oppilaaksiottoalueiden mukaan.

Ensisijaisesti koulukuljetuksissa käytetään olemassa olevaa julkista reittiliikennettä. Mikäli reittiliikennettä ei voida hyödyntää, hoidetaan kuljetukset yleensä tilausajoina.

Esikoululaisille myönnetään 1.8.2019 alkaen ensisijaisesti koulukuljetus huoltajalle maksettavan saattoavustuksen muodossa, mikä tarkoittaa, että huoltajat huolehtivat oppilaan kuljettamisesta esikouluun ja takaisin. Korvaus on aikuisen sisäisen joukkoliikenteen halvimman lipputuotteen suuruinen. Korvaus maksetaan huoltajan pankkitilille jälkikäteen kuukausittain. Saattoavustus myönnetään, mikäli matkan pituus on yli 5 km tai koulumatka on sivistysvaliokunnan päätöksen mukaan luokiteltu vaaralliseksi.

Oikeus koskee matkoja vain neljän tunnin aikaisen (4h) esiopetuksen ja kodin välillä, joten esiopetuksen kuljetusetua ei voi saada päivähoidon ja kodin väliselle matkoille.

Koulukuljetusta haetaan seuraavalla lomakkeella:

Koulukuljetushakemus

Kun hakemus on käsitelty ja päätös tehty, päätös annetaan tiedoksi huoltajille vain Wilmassa. Kirjaudu Wilmaan selaimen kautta ja katso kohta "hakemukset ja päätökset".

Kuljetusperiaatteet

Matkoihin ja odotuksiin kuluva aika

Oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia (2,5h). Jos oppilas lukuvuoden alkaessa on täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kolme tuntia (3h). Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.

Lisäkuljetukset

1.–6. vuosiluokan oppilaalle, jolla on yli kahden (2km) kilometrin ja 7.–9. vuosiluokan oppilaalle, jolla on yli kolmen (3km) kilometrin matka bussipysäkille, järjestetään lisäkuljetus taksilla.

HSL:n koululaisen matkakortti

Koululaiskuljetukseen oikeutettu oppilas saa matkakortin, joka on voimassa koulumatkoilla yhden lukuvuoden ajan mikäli koulu, koulumatka tai kuljetukseen liittyvä muu tieto ei muutu. Kun koululaiselle on myönnetty kuljetusoikeus voi hän hakea matkakortin omalla KELA-kortillaan kunnan infopisteestä.

Erityiset kuljetusperusteet

Oppilaat, joiden koulumatka on lyhyempi kuin viisi (5km) kilometriä, voivat erityisin perustein saada oikeuden koulukuljetukseen. Kuljetusta anotaan kirjallisesti lukuvuodeksi kerrallaan.

Kuljetus tai kuljetusavustus myönnetään seuraavin perustein:

1. Pitkä koulumatka

Koulumatkan pituuden perusteella voidaan kuljetus/avustus myöntää, jos esikoululaisen, 1., 2. tai 3. vuosiluokan oppilaan matka on yli kolme (3km) kilometriä.

2.Terveydelliset syyt

Kuljetus/avustus voidaan myöntää, jos koulumatka on oppilaalle liian vaikeatai rasittava. Anomukseen tulee tällöin aina liittää lääkärin tai psykologin asiantuntijalausunto.

3.Vaarallinen koulutie

Voit tarkastella karttaa tarkemmin tästä linkistä.

 

vaarallinen koulutie

 

Näiden teiden varsia pitkin kulkeville 0.–9. luokan oppilaille myönnetään vanhempien anomuksesta kuljetus/avustus matkan pituudesta riippumatta. Teiden ylittämistä ei kuitenkaan pidetä kuljetuksen perusteena.

Lisätietoja Sipoon kunnan koulukuljetussuunnitelmasta ja kuljetusperiaatteista saa Sivistysosaston hallintopalveluista Katja Eloranta, puh 09-2353 7002, sähköposti katja.eloranta@sipoo.fi.

På svenska

Viimeksi muokattu 16.09.2020