RSS
30.03.2020

Katu- ja viheralueiden kesähoidon asukastyytyväisyyskyselyn tulokset

Sipoon kunnan katu- ja viheralueiden yksikkö teetti syksyllä 2019 kesähoidon asukastyytyväisyyskyselyn. Kyselyyn tuli yhteensä noin 160 vastausta. Kyselyn avulla pyrittiin keräämään tietoa asukkaiden tyytyväisyydestä kesäkauden hoitotoimenpiteisiin.
16.03.2020

Kehittyvä koronavirustilanne voi aiheuttaa muutoksia yhteysalus- ja maantielauttaliikenteeseen

Varsinais-Suomen ELY-keskus on seurannut koronavirustilanteen kehittymistä ja arvioi nyt, että muutokset yhteysalus- ja maantielauttaliikenteessä ovat tilanteen edelleen kehittyessä mahdollisia. Yhteysalus- ja maantielauttaliikenteen käyttäjien on syytä varautua aikataulumuutoksiin, vuorojen perumiseen ja liikenteen ajoittaisiin keskeytyksiin. Normaaliliikennettä pyritään ylläpitämään niin pitkään kuin on mahdollista. Mahdollisista muutoksista tiedottaa aina palveluntuottaja.
10.03.2020

Nikkilän keskuspuiston ideointiin ehtii vielä

Vielä ehdit vaikuttamaan ja osallistumaan Nikkilän keskuspuiston ideointiin.
20.02.2020

Nikkilän keskuspuiston suunnittelun ideointikiertue käynnistyy 26.2.

Sipoon kunta elää ajassa ja kokeilee, ensimmäistä kertaa, osallistuvaa budjetointia Nikkilän keskuspuiston suunnittelussa. Chaos Crowd -sovelluksen kautta keräämme sipoolaisilta ideoita, ajatuksia ja huomioita Nikkilän keskuspuiston suunnittelun aloittamiseksi.
11.02.2020

Vuoden urheilutekona palkittiin Sibbo-Vargarnan Miesten 4x400m SM-kultajoukkue

Sipoon kunnan vapaa-ajanjaosto on palkinnut vuoden 2019 aikana menestyneitä sipoolaisia urheilijoita. Topeliussalissa tiistai-iltana järjestetyssä tilaisuudessa Vuoden urheilutekona palkittiin miesten pitkän viestin SM-kultaa voittanut Sibbo-Vargarnan joukkue, johon kuuluivat Eljas Aalto, Mikael Granqvist, Edward Lindberg ja Anton Kunnas. Kyseessä oli ensimmäinen Sipooseen voitettu aikuisten viestikulta pitkältä matkalta. Eljas Aalto voitti viestimestaruuden lisäksi myös ensimmäisen henkilökohtaisen Suomen mestaruutensa aikuisten sarjassa Kalevan Kisojen 400m juoksussa.
11.02.2020

Tänään vietetään eurooppalaista 112-päivää

Tiesitkö että vaaratiedotteet voidaan välittää älypuhelimeesi 112 Suomi -sovelluksen kautta? 112-sovellus hälyttää esimerkiksi tilanteessa, jossa viranomaiset haluavat väestön nopeasti suojaan sisätiloihin. Lataa 112 Suomi -sovellus puhelimesi sovelluskaupasta.
07.01.2020

Kommentoi saaristo-ohjelmaa tammikuussa – osallistu suunnittelutilaisuuteen 16.1.2020!

Sipoon saaristovaltuuskunta on laatinut ehdotuksen Sipoon saaristo-ohjelmaksi 2019–2021. Ohjelman tavoitteena on tuoda esille saaristoa koskevia tärkeitä kysymyksiä ja tehdä saariston ja saaristolaisten tarpeet näkyviksi.

Arkisto

2020 (260)

2019 (249)

2018 (264)

2017 (257)

2016 (243)

2015 (172)

2014 (200)

2013 (155)

2012 (143)

2011 (87)

2010 (36)

2009 (8)

2008 (2)