< Ajankohtaista
19.12.2016

Itä-Uudenmaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäminen etenee

Itä-Uudenmaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestämiseen asetettu ohjausryhmä kokoontui ensimmäisen kerran ja järjestäytyi maanantaina 19. joulukuuta.

– Ohjausryhmä kokoontui hyvässä ja rakentavassa hengessä. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä, sanoi ohjausryhmän puheenjohtaja Thomas Grönholm.

Muutostyön tarkoituksena on järjestää ammatillinen koulutus siten, että Itä-Uudellamaalla toimii jatkossa kaksi toisen asteen ammatillista koulutusta tarjoavaa osakeyhtiötä. Nykyisin koulutuksen järjestäjiä on neljä. Ratkaisulla turvataan laadukas ja monipuolinen, paikallista elinkeinoelämää tukeva toisen asteen koulutus - sekä suomen että ruotsin kielillä. Ratkaisuehdotus tehtiin syyskuussa, ja kunnat ja järjestäjät ovat ottaneet kantaa ehdotukseen loka-joulukuussa.

Ohjausryhmässä on edustettuna kaikki yhdeksän omistajakuntaa ja neljä koulutuksen järjestäjää (Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Oy Porvoo International College Ab, Samkommunen för yrkesutbildning i Östra Nyland och Svenska Framtidsskolan i Helsingforsregionen Ab). Ohjausryhmää tullaan täydentämään myös koulutuksen järjestäjien henkilöstön edustajilla.

Ohjausryhmä ehdottaa, että Sipoo toimisi muutostyön isäntäkuntana ja Sipoon sivistysjohtaja Kurt Torsell toimisi hankkeen muutosjohtajana puolipäiväisesti. Sipoon kunnanhallitus päättää asiasta 17. tammikuuta.

Muutostyötä varten on haettu opetus- ja kulttuuriministeriöltä muutostukea. Ministeriö on myöntänyt hankkeelle rahoitusta noin 657 000 euroa vuodelle 2017.

Ohjausryhmä kokoontuu seuraavan kerran 13. tammikuuta.

Lue 22.9. julkaistu tiedote aiheesta tästä linkistä.
Ehdotus toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestämiseen Itä-Uudellamaalla (pdf)


Viimeksi muokattu
19.12.2016
tagit: koulut