Maavoimat tiedottaa: Sapeli 23 taisteluharjoitus pääkaupunkiseudulla ja Itä-Uudellamaalla 26.5.-2.6.2023

Sapeli 23-taisteluharjoitus on heinäkuussa 2022 aloittaneiden varusmiesjohtajien, Valmiusyksikön ja sotilaskuljettajien sekä tammikuussa 2023 palveluksensa aloittaneiden miehistötehtäviin koulutettavien varusmiesten loppusotaharjoitus.

Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 800 sotilasta, johon kuuluu reserviläisiä, varusmiehiä ja kantahenkilökuntaa. Kaartin jääkärirykmentin lisäksi harjoitukseen osallistuu joukkoja Panssariprikaatista ja Rajavartiolaitoksesta.

Sapeli 23 -taisteluharjoitukseen sisältyy ilmapuolustusharjoitus, jonka aikana Helsingin edustalla ja Itä-Uudenmaan alueella on ajoittain lentomelua tiistain 30.5. ja keskiviikon 31.5. välisenä aikana.

Harjoitusjoukoilla on taisteluvarustus, mukaan lukien rynnäkkökivääri. Maaliosastot voivat käyttää myös siviilivaatteita. Henkilökunta käyttää keltaisia huomioliivejä maastopuvun päällä. Harjoituksessa on mukana yli 200 ajoneuvoa, joiden joukossa on myös panssaroituja ajoneuvoja.

Osassa harjoituskohteista käytetään harjoitusampumatarvikkeita, jotka saattavat aiheuttaa melua harjoituskohteiden lähistöllä. Melutiedotteet julkaistaan viikon 21 aikana.

Harjoituksen päätavoitteena on Kaartin jääkärirykmentin joukkojen valmiuden ja suorituskyvyn kehittäminen vaativissa taistelutehtävissä rakennetulla alueella sekä eteläisellä rantamaalla.
Vuosittain kaksi kertaa järjestettävä rykmentin joukkotuotettujen joukkojen loppusotaharjoitus Sapeli on vaativa kokonaisuus niin kantahenkilökunnalle, kuin kesäkuun lopussa kotiutuville varusmiehillekin. Laajalla alueella harjoittelemalla luodaan joukoille tilanteita, joissa rakennetun alueen taisteluun koulutetut joukot pääsevät soveltamaan osaamistaan myös taajama-alueiden ulkopuolella.

Linkki

Melutiedote: Sipoo

 

Viimeksi muokattu 26.05.2023