Kysely: Sipoon kunnan työntekijät kokevat olonsa ymmärretyiksi ja hyväksytyiksi työyhteisössään

Sosiaalisen pääoman kysely teetetään työntekijöille Sipoon kunnassa joka toinen vuosi. Viime vuonna tehdyssä kyselyssä kunnan kaikkien vastausten keskiarvo oli 4,07. Vuonna 2020 sama luku oli 4,05 ja vuonna 2018 tulos oli 3,90. Asteikkona kyselyssä on 1–5, ja kyselyyn vastanneet työntekijät arvioivat, kuinka samaa mieltä he ovat erilaisten väittämien kanssa.

-Tulokset osoittavat, että työpaikoillamme vallitsee me-henki. Me olemme yhteistyökykyisiä ja koemme vahvaa osallisuuden tunnetta. Myös johtaminen ja työyhteisöjen tuki esihenkilölle ovat kehittyneet positiiviseen suuntaan, sanoo henkilöstöpäällikkö Jan Rosenström.

Kyselystä käy ilmi, että suurin osa kunnan työntekijöistä kokee arvostusta työyhteisössään. Esimerkiksi väittämä ”Tunnen oloni työyhteisössä ymmärretyksi ja hyväksytyksi” sai arvosanan 4,23. Vain harva työntekijä oli väittämän kanssa eri mieltä.

Graafinen esitys tulosjakaumasta.
Kuva: Vastausten jakauma väittämään ”Tunnen oloni työyhteisössä ymmärretyksi ja hyväksytyksi”.

Moni allekirjoitti myös väittämän ”Työyhteisössä kohtelemme toisiamme asiallisesti ja tasa-arvoisesti”. Väittämän osalta vastausten keskiarvo oli 4,15.

Työntekijät kokivat myös voivansa luottaa omaan lähimpään esihenkilöönsä. Täysin samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä väittämän ”Voin luottaa esimieheeni” kanssa oli 461 vastaajaa ja vastausten keskiarvo oli 4,25. Myös väittämä ”Esimieheni kohtelee minua asiallisesti ja oikeudenmukaisesti” sai korkean keskiarvon, 4,42.

Graafi tulosjakaumasta.
Kuva: Vastausten jakauma väittämään ”Esimieheni kohtelee minua asiallisesti ja oikeudenmukaisesti”.

– Tutkimusten mukaan korkea sosiaalinen pääoma suojaa meitä tehokkaasti haitalliselta työn kuormitukselta ja muilta negatiivisilta vaikutuksilta sekä edistää työntekijöiden terveyttä, Rosenström kertoo.

Kunnan työntekijöistä kyselyyn vastasi viime vuonna yhteensä 549 työntekijää.  Vastausprosentti oli 46 prosenttia.

Kunnassa ohjeistetaan alkuvuodesta osastojen johtoryhmiä ja työyksiköitä käsittelemään tuloksia ja keskustelemaan niistä työyksiköittäin. Keskusteluissa pohditaan yhdessä esimerkiksi sitä, kuinka mahdollisia epäkohtia voisi parantaa ja kuinka hyvä sosiaalinen pääoma saadaan ylläpidettyä.

 

Viimeksi muokattu 23.01.2023