Sipoon kunta tavoittelee viiden prosentin vähennystä kokonaisenergiankulutukseen vuoden 2023 alusta alkaen


Vuoden 2023 alusta alkaen toteutettavaksi ehdotettuja energiansäästötoimenpiteitä on arvioitu niin taloudellisen säästön, kestävyyden, toteutettavuuden kuin vaikuttavuudenkin näkökulmasta.
 

Kunnan energiaohjelmassa ehdotettavilla uusilla toimenpiteillä reagoidaan vallitsevaan epävarmaan energiamarkkinatilanteeseen, jossa erityisesti tulevan lämmityskauden osalta sähkön ja lämmityksen aiheuttamien kustannusten ennustetaan nousevan merkittävästi. 

Kiinteistöjen sisälämpötilojen säätämistä ja ulkovalaistuksen led-valaisimien lisäämistä 

Suurin energiansäästöpotentiaali kohdistuu kunnan nykyiseen kiinteistökantaan sekä ulkovalaistuksen päivittämiseen ja säätöihin.  

Energiaohjelmassa ehdotetaankin kunnan käytössä olevien kiinteistöjen sisälämpötilojen laskemista asteella tai kahdella – erilaisten käyttäjäryhmien tarpeet huomioiden. Tyhjillään ja osakäytössä olevissa kiinteistöissä sisälämpötiloihin ja ilmanvaihtoon voidaan tehdä vielä enemmän säätöjä. Esimerkiksi tyhjillään olevissa kiinteistöissä voidaan tapauskohtaisesti laskea lämpötilaa aina kymmeneen asteeseen tai tarpeen tullen poistaa lämmitys ja ilmanvaihto kokonaan käytöstä. 

Suuri osa kunnan katu- ja ulkoilualueiden valaisimista on verrattain uusia energiatehokkaita led-valaisimia. Energiaohjelmassa ulkovalaistuksen osalta ehdotetaan kuitenkin käytössä olevan vanhentuneen ulkovalaistuksen päivitysten jatkamista siten, että päivitys led-tekniikkaan ajoittuu valaisimen tullessa elinkaarensa loppupuolelle. Lisäksi ohjelmassa ehdotetaan kunnan katu- ja ulkovalaistuksen automatiikan kehittämistä käynnistämällä älyvalaistuksen kehittämisprojekti.  

Muita energiaohjelmassa ehdotettavia toimenpiteitä energiansäästötavoitteen saavuttamiseksi ovat mm. kiinteistöjen aurinkovoiman kasvattaminen nykymitoituksesta, jätevesipumppaamojen pumppujen päivittäminen energiatehokkaisiin pumppuihin peruskorjausten yhteydessä sekä kunnan kiinteistöjen käyttäjien toiminnan ohjaaminen energiansäästöön. 

Pitkäjänteistä ja järjestelmällistä energiansäästötyötä

Sipoon kunta siirtyy epävarmojen energiamarkkinoiden ajanjaksoon varsin hyvistä lähtökohdista. Kunta on tehnyt viime vuosina pitkäjänteistä ja tuloksellista energiansäästötyötä esimerkiksi omissa kiinteistöissään ja ulkovalaistuksen päivittämisessä.

Vuodesta 2015 alkaen kunnan kiinteistöjen uudishankkeissa kaikki energia on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä. Esimerkiksi Söderkullan tekonurmikenttä on lämmennyt vuodesta 2020 alkaen kokonaan maalämmöllä. Olemassa olevan vanhemman kiinteistökannan energiatehokkuuden parantamiseen on puolestaan varattu vuodesta 2016 alkaen erillinen teknisen valiokunnan päätettäväksi tuleva vuosittainen määräraha, joka nostettiin tälle vuodelle 150 000 eurosta 300 000 euroon. Määrärahan avulla on siirrytty esimerkiksi öljylämmityksestä ilma-vesilämpöpumppuihin Söderkullan kartanolla ja Boxby skolanissa sekä päivitetty koulujen sisävalaistusta led-valaisimilla.

Kunta on myös parhaillaan mukana valtakunnallisessa Astetta Alemmas -energiansäästökampanjassa, joka tarjoaa konkreettisia vinkkejä energiansäästöön ja sähkön kulutushuippujen leikkaamiseen kotona, työssä ja liikenteessä. Kampanjan tarjoamiin energiansäästövinkkeihin pääset tutustumaan täältä.

Linkit:

Sipoon kunnan energiaohjelman 2023–2025 esitys kunnanhallitukselle

Viimeksi muokattu 15.12.2022